keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Sadepäivän risteilyllä

Aloitin tekstin eilen, ja eiliseltä on myös otsikon risteilyajatus peräisin. Yöllä pääsinkin sitten oikeasti risteilemään, sillä unessa hyppäsin purjelaivan kyytiin, ja seikkailin merellä tovin maisemia ihaillen (välillä laiva muuttui junaksi ja lopulta lentokoneeksi, mutta kyyti oli yhtä lailla tasainen ja levollinen alusta loppuun). Kiitos Maria inspiraatiosta!


Ilta oli levoton, osuutensa asiaan oli varmaan myös taivaalla leimuavilla revontulilla. Oli outoa nähdä niitä näin etelässä ja vuosien jälkeen. Valtavan kauniita, mutta myös vähän pelottavia, hyökkääviä. Oli helppo samaistua menneiden aikojen ihmiseen, jolla ei voinut olla käsitystä siitä, mistä tuollaiset valoilmiöt oikein johtuvat. Sisälläni heräsi pelko, kunnioitus ja ihailu.


Osuutensa levottomuuteen oli myös Whiplash-elokuvalla, joka käytiin iltasella katsomassa. (Tähän sopinee myös pelko, kunnioitus ja ihailu.) En oikein osaa sanoa, mitä mieltä siitä olisin. Innostuin elokuvasta alun perin Kaikki mitä rakastin-Eevan sitä hehkutettua, mutta odotin jotain muuta. Aika pitkälle koin elokuvan hienona kuvauksena mielenterveyden ongelmista, pakkomielteistä ja fanaattisuudesta, narsismista ja jopa sadismista. Toisaalta elokuvassa oli paljon muutakin, ehkä sen voi nähdä kommenttina aikakautemme, yhteiskuntamme vaatimuksiin, toisaalta se on myös rakkaudenosoitus hyvälle musiikille. 


Oikeasti minun piti kirjoittaa pasteijoista ja siitä, miten hauskaa danceoke ja ex tempore -diskoilu omassa olohuoneessa on. Rehellisesti sanottuna, olen vaan niin jumalattoman stressaantunut tuhannesta syystä, ettei viikonlopun iloisuus ja rentous enää oikein kanna. Onneksi on keskiviikko ja ompelupäivä. Uskomatonta, miten paljon voimaa saan siitä, että vietän viikossa kolme tuntia ventovieraiden ihmisten kanssa, jotka tietävät minusta tasan sen verran kuin haluan kertoa, ja joiden kanssa kokoonnumme yhteisen ja samalla yksityisen asian äärelle, yhdessä keskittyen kukin omaan työhönsä. Välillä haluaisin lomaa omasta elämästäni. Sellaista ei valitettavasti ole enemmissä määrin tarjolla, mutta onpahan nämä keskiviikon tunnit. Niistä olen onnellinen. (Ja toki myös monesta muustakin asiasta, stressin ääni se vaan on vahva ja väkevä. Ehkä sitä on joskus myös ihan hyvä kuunnella.)

3 kommenttia:

  1. Hahaa, kuulostaa mahtavalta tuo sun unimatkailu! Tosin lentokoneosuuden minä ehkä olisin jättänyt pois, pelkään nimittäin lentämistä (siis lentokelentämistä, muu lentely kyllä sopii)... Mutta joo, unetkin toimii aika usein "lomana omasta elämästä" :).

    VastaaPoista
  2. Len-to-ko-ne-lentämistä...olipas vaikea sana kirjoittaa oikein ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin pelkään lentämistä, siis lentokoneella, mutta oon unissa sitä vähän harjoitellut ja luulen, että se vois pikku hiljaa jo sujua ilman hirveää paniikkia :) Se uni oli kyllä mukavaa lomaa, ihanaa oli aamulla vielä hetki kölliä siinä tuntemuksekssa!

      Poista