keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Tunika, toinenkin ja satoakin vielä

Olen saanut ompelukurssilla valmiiksi kaksi (2) työtä. Toiseen piirsin kaavat vanhaa vaatetta mallina käyttäen ja toisen värkkäsin vanhasta hameesta. Molemmat työt ovat olleet omalla tavallaan hanurista, mutta ehkä juuri myös siksi erittäin opettavaisia.


Olen oppinut ainakin seuraavaa:
1. Sinnepäin ei joka tapauksessa ole ok, mutta aika monesti on.
2. Höyryprässi pystyy ihmeisiin ja enemmänkin.
3. Puoli senttiä voi olla merkittävä mitta.
4. Ratkoja on ystävä, ja sitä oppii käyttämään nopeasti tehokkaasti.
5. Kun tuntikausien ähräyksen jälkeen saa pukea päälleen sopivan ja istuvan itse tehdyn vaatteen, on tunne upea. Suosittelen.


Nostin tällä viikolla ensimmäiset punajuuret. Hellämieliset puutarhurit eivät useammasta yrityksestä huolimatta raaskineet riittävästi harventaa, niinpä herkut ovat jääneet aika pieniksi. Mutta onhan noi söpöjä, voi sentään!

tiistai 7. lokakuuta 2014

On elomme muistoja vain

Tajusin yhtäkkiä (tai taas), että olen tosi onnellinen. Viimeisen vuoden aikana on toteutunut monta unelmaa ja eritoten iloitsen siitä suurimmasta: että elämä olisi elämää selviytymisen sijaan ja niin se on. Ei tietystikään aina tanssia ruusuilla (ja se olisikin ärsyttävää niiden piikkien takia), mutta perushyvää.


Vuotta on helppo miettiä, kun on mihin verrata. Olin viikonloppuna käymässä isän luona, kuten noin vuosi sittenkin. Silloin karautin kylään itse ajaen bussikyydin sijaan, olin ensimmäisellä omalla automatkallani. Kesä oli ollut raskas, mutta ennen kaikkea kasvattava ja symbolisena pisteenä i:n päällä ajelin muutaman sadan kilometrin rengasmatkan, koska kypsät aikuiset uskaltavat ajaa yksin pidempiä matkoja.


Olin silloin matkasta tohkeissani ja olen vieläkin. Yksin, omaan tahtiin matkaamiseen kiteytyy niin paljon: itsenäisyys, vapaus, rohkeus, voima, päämäärätietoisuus, uskallus ja rauha. Huudatin musiikkia ja lauloin pois kaiken kesän ja alkusyksyn ikävän ja surun, keräsin voimia tulevia koettelemuksia varten, sisäistin niskaani yhtäkkiä kaatuneen vastuun merkityksen.

Tämä toukokuussa kuvattu pienokainen oli kasvattanut kesän aikana monta uutta oksaa!
Tänä vuonna matkustin bussilla, eikä kotiinviemisiksi ollut sangollista suppilovahveroita (ne pari litraa, mitä löytyi vaihdettiin tuoreisiin silakoihin, joita jostain syystä hailiksi siellä päin kutsutaan - tosin syödessä ne muuttuvat taas silakoiksi), mutta ehkä mukaani tarttui jotain parempaa. Kuluneen vuoden pohtiminen sai minut ensinnäkin olemaan kiitollinen (lähes) kaikesta menneestä, ja toiseksi odottamaan innolla mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Tarjoilualusia (ja taistelua tympäännystä vastaan)

Puolen euron kirpparilöytöni oli puinen tarjotin, joka pesun jälkeen oli lähes uudenveroinen. Sinällään se oli kuitenkin tylsä, joten luonnosteltuani vähän otin akryylit ja sudin menemään.


Lopputulos on aika kiva, tosin en ole päättänyt, onko tarjotin valmis vielä. Mutta kelpaa se ainakin hyvin säilyttämään samana iltana asuintoverin kanssa askaroituja lasinalusia! Menetelmä oli yksinkertainen: aaltopahvia, kasa lehtiä, sakset ja liimaa.


Neulepuolella olen viimein tarttunut sukkapuikkoihin ihan tosissani. Tein jokunen aika sitten yhdestä parista toisen valmiiksi (päättelinkin jopa) ja toisenkin melkein, kunnes tympäännyin ja purin. Malli oli kummallinen, värit olivat kummalliset, kokonaisuus oli kaikenkaikkiaan äh. Ja kun lahjasukista oli vielä kyse, mietin, että pakkokos noita on loppuun tehdä. Jälkivaikutuksena on ollut yleinen epäusko koko sukkahommaan. Nyt kuitenkin laitoin alulle Sukkalehden putkisukat. Jospa pyhä yksinkertaisuus palauttaisi innon!

tiistai 23. syyskuuta 2014

Piirakkaa ja pukineiden piilotusta

Kuten muuallakin, on täälläkin syöty omenapiirakkaa ja juotu teetä. Parista ohjeesta yhdistellen saatiin aikaiseksi just hyvä pohja makealle piirakalle. (Just hyvällä tarkoitan sellaista kuohkeaa, en ole niin suuri murutaikinoiden ystävä.)


MAKEA PIIRAKKA

2 munaa
0-2 dl sokeria 
2 dl vehnäjauhoja
1-1½ tl leivinjauhetta
50-100 g voita
täytteitä (omenaa, mansikkaa, raparperia, mustikkaa...)
mausteita (sokeria, kanelia, inkivääriä, pomeranssia...)

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää muna-sokerivaahtoon. Lisää sulatettu voi, sekoita tasaiseksi ja levitä (leivinpaperilla suojattuun tai voideltuun) piirakkavuokaan. Painele pinnalle haluamasi täytteet ja ripsottele päälle mausteita. Paista 20-30 minuuttia 180-200 asteessa. Muista nauttia!


Keittiöaskareiden lisäksi olen myös vähän askarrellut. Kotomme kolmesta makuuhuoneesta vain yhdessä on kiinteät kaapit, joten vaatteita on täytynyt asetella luovahkosti sinne ja tänne. Kuten muun muassa kirjahyllyyn.

Jo ennestään sekalaista yleisilmettä eivät suinkaan parantaneet nuo alusvaatteita ja sukkia sisältäneet muovikorit, joten sisustushuumassani tartuin pariin pahviseen kotilaatikkoon, saksiin, liimapurkkiin ja läjään askartelua varten hankittuja lastenkirjoja.


Sekalainen yleisilme ei tästä juuri parantunut, mutta piristyipä kuitenkin!

Tuttuun syystyyliin mielessä on niin paljon kaikenlaisia ideoita, ettei meinaa osata tarttua niistä yhteenkään. Sukkahommia pitäisi ainakin, kun menin ja ostin sen Sukkalehden. Seuraavaksi kuitenkin jotain ihan muuta, kun katsotaan mitä tämänpäiväisestä 50 sentin kirpparilöydöstä saankaan aikaiseksi...

maanantai 15. syyskuuta 2014

Koristuksia ja uutuuksia

Ostin kesällä tuollaisen nuorisorepun, kun tarve oli tavallista käsilaukkua tilavammalle tavaroiden kantimelle ja edullisehkosti sain. (Tähän asti matkustaessani laukkuvaihtoehdot olivat juuri ja juuri yhden yön tavarat sisäänsä vetävä reppu tai sitten kuukausien matkoille sopiva 60-litrainen rinkka.)

Tuotemerkkejä en kuitenkaan tykkää liiemmin mainostella, joten hetsillään piti askaroida reppuun jonkinmoinen peittävä koristus. Aikansa tehtävässä palveli Peppi Pitkätossu -kangasmerkki (jota punk-uskottavasti en jaksanut ommella kiinni, vaan kiinnityksenä toimivat hakaneulat), mutta viime viikolla sain itseäni niskasta kiinni ja tartuin virkkuukoukkuun jonkinlainen visio mielessäni.



Virkkasin langanjämistä ja heijastinnauhasta tuollaisen pylpyrän, jonka iloiset värit sopivat minusta kirjavaan reppuun mainiosti, vaikka eivät muuten lemppareita olekaan. Virkkuuinnostus ei tästä suinkaan laantunut, joten jotain tämmöistä varmaan tullaan tulevaisuudessakin näkemään.

Tulevaisuuden näkymistä puheen ollen, tässä maistiaisia uutuuksista, jollaisiin varmasti palaan vielä myöhemminkin. Olen nimittäin ottanut vähän tuntumaa ompeluun, ensin Monitoimitalolla ja sittemmin työväenopiston ompelukurssilla!



Muoviton syyskuu mielessäni saumuroin kasan kestohedelmäpusseja kaappien kätköistä löytyneestä verhon palasta ja onnistumisesta innostuneena surauttelin vielä aiemmin esiteltyyn pussukkaan vuorin. Kurssilla piirtelen kaavoja trikootunikaan, jota varmaan jo tällä viikolla pääsen ainakin leikkaamaan jos en jo ompelemaankin.

Paria hassua saumaa lukuunottamatta olen ommellut viimeksi yläasteella, ja ainakin näiden parin kerran perusteella työ tuntuu sujuvan huomattavasti helpommin. Veikkaisin, että iän myötä hieman lisääntyneellä maltilla saattaa olla osuutta asiaan...

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Kokeellista korttiaskartelua

Niinhän se on, ettei aina voi onnistua. Ei edes joka kerta.

Tulevana lauantaina on luvassa häät, joihin minäkin olen saanut kunnian osallistua. Lupauduin olemaan vastuussa yhteislahjan kortista, ja heti innostuinkin - kirjontaa tai ainakin ristipistoja pitää kokeilla!


Tässä vaiheessa kaikki oli vielä hyvin. Ruutupaperille suunnittelu ei kummoisia taiteilijan lahjoja vaadi.


Tässäkin kohtaa uskoin vielä tulevaan (ja nyt kun kuvaa tarkastelen, olisi koko homman voinut jo jättää tähän).


Monta monituista päänsisäistä kirosanaa myöhemmin sain kortin valmiiksi. Lisäsin muutaman piston, mutta ei se oikein korttiparkaa pelasta.

Syytän rupuisesta lopputulemasta huonoa lankavalintaa, vähän kärsimätöntä tekijää (olisihan tuohon voinut edes inspiraatioksi jostain mallia katsoa), puolta desiä liimaa sekä Suomen hallitusta, kun sitä nyt vaan on niin hyvä aina välillä syyttää.

Edelleen kyllä pidän korttien kirjomisista ja ristipistoistakin, tuotekehittely jatkuu! (Siis onnea vaan lähitulevaisuudessa juhlivat, jotain tämänkaltaista on odotettavissa...

 - - -

Lisäys: Oho, olinhan minä katsonut mallia, Muita ihania -blogista nimittäin. Muistelin, että tuo kortti oli kirjottu eikä ristipistelty, mutta aikalaillahan tuo yks yhteen on. Harjoitus tehnee mestarin, joten yhä innokkaampana suunnittelen korttipohjien koristuksia!

tiistai 2. syyskuuta 2014

Junaneulontaa, eli sata syytä olla onnellinen, nro 5

Olen tästä vouhottanut ennenkin, mutta kun taas matkataan niin vouhotetaas vähän lisää.

Sata syytä olla onnellinen, osa 5: Satoja kilometrejä matkaa taivallettavana, eikä muuta tekemistä kuin neuloa neuloa neuloa vaan. Mikä onni! (Neulomista kivempaa junapuuhaa on vain eväiden syönti, vaan eivätpä nämä kaksi poissulje toisiaan.)


torstai 28. elokuuta 2014

Pohtimisten äärillä

Aika moni tuntuu ajattelevan syksyä uutena alkuna, ja perinteisessä vuodenkierrossa vuosi vaihtuukin loppusyksystä. Tänä syksynä on minustakin tuntunut erityiseltä, vaikka verrattuna vuoden takaiseen on elämässä huomattavasti vähemmän muutoksia. Tai ehkä ne muutokset ovat nyt kypsyneet vaiheeseen, jossa jotain uutta syntyy. Toisaalta, tältä tuntui myös viime talvena, vuoden vaihteessa, maaliskuussa ja kesän alussakin.


Mutta miksi uusien asioiden aloittamiseen ja innostumiseen saisikaan ryhtyä vain kerran vuodessa? Eräässä elämänvaiheessa suhtauduin maanantaihin kuin uuteen vuoteen: tästä se alkaa, uusi elämä, kaikenlaisine päätöksineen ja suunnitelmineen. Ja mitä sitten vaikka perjantaina kaikki olikin jo unohdettu - kohta saapui taas maanantai. Ehkä elämä on liian lyhyt vuotuissuunnitelmiin, ja olisi hyvä keskittyä jos ei päivään kerrallaan, niin viikkoon sitten.

Olen ollut myös muunlaisten pohdintojen äärellä. Olen miettinyt sitä, kuinka monta sellaista blogia on, jossa nuoret nätit tytöt kirjoittavat teekupposista ja pörröisistä kissoista, ja sumuisiksi suodatetuissa kuvissa helmat ja disneymäisen paksut tukat hulmuavat.


Sitten olen miettinyt sitä, miksi ihmiset ottavat kaiken niin kovin tosissaan. Muovittomaan syyskuuhun ei voida osallistua, koska roskapussit. Että jos jossain asiassa ei ole alusta alkaen sataprosenttista onnistumismahdollisuutta, on turha edes yrittää.

Ja sekin, että miksiköhän joidenkin tosielämässä mukavien ja kivojen ja älykkäiden ja empaattisten ihmisten virtuaaliminät ovat välillä kovin itseään korostavia ja suorastaan ärsyttäviä.

Sellaisia pieniä keskeneräisiä mietintöjä tällä erää, välipuhteena ikäänkuin.

(Vaikka olen minä pohtinut myös neuleasioita ja virkkuita sekä tulevan lauantain pitopöytää (toveri J kirjoitti ja piirsi kokopitkän sarjakuvan, täytyyhän sitä juhlia), mutta ei niistä nyt sen enempää.)

tiistai 26. elokuuta 2014

Siksakista sekaisin

Kuten tunnettua, en juuri muoti-ilmiöiden aallonharjalla tapaa ratsastaa. Siksak-virkkaus lienee jo useimmille virkkureille so last season (tai ehkäpä vielä sitäkin edeltänyttä), mutta minä se vasta innostuin! Nyt olenkin tunkenut sitä vähän sinne sun tänne, kiitos Virkkasin-blogin yksinkertaisen ja ymmärrettävän ohjeen!





Kolmivärinen on tehty just eikä melkein aiemmin mainitulla Virkkasin-ohjeella ja siitä pitäisi tulla äidille joululahjaksi pieni pussukka (kyllä, olen nykyään ihminen, joka aloittaa joululahjojen teon elokuussa...), tummanvioletti panta on oma sovellus kuten myös vihreä-valkoinen (jotka tosin ovat jo ehkä vähän enemmän laineita kuin siksakkia).

Pussukan langat ovat Marks & Kattensin Flox-lankaa (kirsikka ja liila) ja tummin Novitan Swingiä jostain vuosien takaa (eli äidin kätköistä). Violetti panta on Gjestal Bris -lankaa, jossa on 50% villaa ja 50% soijaa. Ostin sitä joskus erikoislanka-hulluuspäissäni, vaikka väri ei minua olekaan, mutta eiköhän tuo lahjapaketeista paikkansa löydä.

Valko-vihreä taas on suomenlammasta ja 7 veljestä, vähän eriparia siis, vaan mikäpäs siinä. Tätä olen virkannut jotenkin näin (en muista enää paljonko ketjusilmukoita virkkasin ensimmäisellä kerroksella, mutta näppärämpi ne tästä varmasti osaa laskea): 3 kjs ja 1 p samaan, 1 p, 3 p yhteen, 2 p, 1 p + 1 kjs + 1 p alla olevaan kjs-lenkkiin, 2 p, 3 p yhteen, 1 p ja 2 p samaan.

Erityisesti tykkään tuosta kolmivärisestä, jotain tuollaista voisin itsellekin keksiä. Saisikohan sitä vaikka hameen aikaiseksi, olisi aikamoinen se.

- - -

Lisäys: Semmonen tuli siitä pannasta sitten!


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Popcorn-leipää ja riuskoja rieskoja

Ilman viilennyttyä uunin lämmittäminen ei tunnu enää täysin järjenvastaiselta touhulta, niinpä olen innostunut hieman leipomaan. Tosin näiden leipästen tekoa ei juuri leipomiseksi voi kutsua, sen verran yksinkertaisesta puuhasta on kyse.

Eräänä päivänä törmäsin jossain internetin syövereissä maissinäkkäriin, jonka ohje löytyy myös maissijauhopussin kyljestä (linkin takana alkuperäinen på svenska) ja jonka valmistin jotakuinkin näin:


MAISSINÄKKÄRI

2 dl maissijauhoa
auringonkukan-, hampun- ja seesaminsiemeniä
½ dl rapsiöljyä
2 dl kiehuvaa vettä
suolaa

Sekoita paksuksia puuroksi, levitä pellille (ohjeessa käskettiin kikkailemaan kahdella leivinpaperilla ja kaulimella, mutta levitys onnistui myös nuolijalla aivan hyvin) ja paista 150 asteessa noin 40 minuuttia.

Lopputulos oli aika, no, maissinen ja öljyinen, siis perinteiset kattila-popcornit erehdyttävästi mieleen tuova. Ei suoraan ö-mappiin, mutta tuskin tästä ikisuosikiksikaan on. Iso plussa kuitenkin äärettömän helposta ohjeesta!

Sitten seuraavaan. Tällä kertaa inspiroiduin nokkoskräkkereistä, joiden ohjeen löysin kuka ties mistä.


TATTARI-NOKKOSRIESKAT

2 dl tattarijauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
auringonkukan-, hampun-, seesamin- ja kurpitsansiemeniä
kuivattua ja jauhettua nokkosta
suolaa
n. 1 ½ dl vettä
loraus oliiviöljyä

Sekoita tasaiseksi ja painele tai kauli ohueksi kerrokseksi pellille (siirrä ritilälle). Paista n. 175 asteessa kunnes kyllästyt (tai toimi kuten alkuperäisessä ohjeessa: 180-200 astetta, 15 minuuttia, kääntö, 10 minuuttia).

Ihan kräkkereiksi asti nämä eivät paistajan kärsimättömyydestä johtuen päässeet, mutta puolipehmeä koostumus ainakin minulle maistui. Vaikka tattari on ravintoarvoiltaan melko lailla samoissa lukemissa kuin täysjyvävehnä, tuntuivat leivät tavallista tuhdimmilta. Tätä ohjetta tulee varmasti käytettyä uudelleen, ainakin variaatoiden pohjana.

Loppuun vielä terkut neulomusrintamalta, valmista tuli!

maanantai 18. elokuuta 2014

Villaa ylle

Kun taivas on harmaa kuin marraskuinen aamu ja lämpötila huitelee juuri ja juuri viidentoista kieppeillä, on minun kirjoissani vahvasti syksy. Ja syksy tarkoittaa ennen kaikkea puikkojen kilinää. Uudessa seurustelukumppanissa on se(kin) hyvä puoli, että elämään ilmaantuu uusi käsitöiden vastaanottaja (eikä tuo varmaan vielä tässä vaiheessa tohdi kieltäytyäkään). Siispä puikoilla nyt viimeinkin kuplalapaset.


Harmaa on suomenlammasta ja veikkaisin punaisenkin olevan tyystin villaa. Pelkään peukaloiden kestävyyden puolesta, ja pohdin voisikohan sekaan neuloa jotain vahvikkeeksi, vaikkapa karhunlankaa? Tai sitten täytyy vaan parsia, se taitoni onkin vielä jokseenkin hataralla pohjalla. Jussi-paita -värit valikoituivat tumppuihin ihan vahingossa, mutta toisaalta sopivat pohjalaisjuuriaan fiilistelevälle miekkoselle. (Ja jotta muistaisin: silmukoita näissä on 28, joka on hiukan naftisti ja puikot perus 3,5.)

Taustalla yksi suurimpia aarteitani: mummon virkkaama parisängyn päiväpeitto. Ehdin haaveilla moisesta parisen viikkoa ja kappas, kun suunsa avaa saattavat toiveetkin helpommin toteutua - sellainen löytyi joutilaana mummon kaapista. Heinäkuussa 87 vuotta täyttänyt äidinäitini olisi vielä innokkaasti jatkanut peittoa, se kun on himppasen lyhyt sänkyyni, mutta painokkaasti sanoin, että osaan minä itsekin. Jaaha, osaisi kai sitä, mutta se aikaansaaminen onkin sitten eri juttu...


Aikaansaamisesta puheen ollen mainittakoon vielä alkukesästä tehdyt sukat. Ai miten niin en osaa arvioida langanmenekkiä? Toisaalta tykkään tuosta eriparisuudesta, kaveruksiksi ne kumminkin tunnistaa.

Sitten kuppi teetä, afrikkalaista musiikkia taustalle (kuten vaikkapa Bassekou Kouyatea) ja puikot pyörimään. Parempaa sadepäivän viettotapaa en äkkiseltään keksi.

tiistai 5. elokuuta 2014

Kesän kesytys

Meren rannassa tuntui jo aavistus syksyä, mutta muuten olen keskittynyt lähinnä hikoilemaan. En voi uskoa, että jo parin kuukauden päästä pitäisi muka palella ja pukea päälle kerros toisensa jälkeen. +30 astetta edelleen tuntuu siltä, kuin kesä tahtoisi uppiniskaisesti jäädä, vaikka olisi jo aika hiljalleen kesyyntyä ja antaa tilaa tulevalle.

Väistämätön kuitenkin on edessä, sen varmistavat vuodenajan vaihtumisen merkit: asuintoveri palasi töihin ja mielitietty koulutielle, Facebook täyttyy päiväkodin aloittavista naperoista, ja minä näpyttelen työhakemuksia sekä selailen työväenopiston kurssitarjontaa. Mielessä pyörivät etikkakurkut, mustikkamättäät ja sukkapuikot. Oikeastaan sitä jo odottaakin, että saa laittaa villaista ylle, vaikka en aiokaan kiirehtiä asioiden edelle - paistakoot nyt kun kerran paistaa.


Kesä 2014 oli on ollut juuri sellainen rakkauden kesä, josta haaveksin. Ja sopivasti jäi vielä nälkä, tuleehan noita kesiä. Eikä elämä syksyyn lopu, ei suinkaan! Mieli virkeänä ja innokkaana odotan taas uusia vaiheita. (Tiedä vaikka tämä blogikin tästä virkistyisi.)

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Mikä kesä!

Olen päivettyneempi kuin koskaan. Olen istunut junassa, bussissa ja autossa tuntikausia matkustaen ennen kokemattomiin sijainteihin (kuten Harjavaltaan) ja tuttuihin toki myös. Olen pyöräillyt satakuntalaisessa kesäyössä keskellä viljapeltoja (ja nyt osaan erottaa vehnän, rukiin ja ohran). Olen uinut, saunonut, syönyt ja nukkunut hyvin - niin kuin kesällä kuuluukin. Olen kokenut monta monituista ekaa kertaa. Olen ollut kevyt ja syvä. Olen kestinnyt ja ollut kestittävänä. Olen kaivannut yksinäisyyttä ja rauhaa, ja olen saanut voimaa toisista. Olen ollut elossa ja hengittänyt.

Niinä ohikiitäneinä hetkinä, kun olen ollut kotona, olen nauttinut siitä, mistä niin haaveilin: omasta pihasta.


Ja taas mennään. Elokuussa sitten voisi asettua aloilleen ja alkaa rakentaa talvipesää. Mutta siihen on vielä aikaa!

maanantai 19. toukokuuta 2014

Ihmissilmä pystyy erottamaan kaikkein eniten vihreitä värisävyjä

(...kertoo coloria.net)

Kynä sauhuaa aamuin illoin ja usein päivisinkin. Vaan ei niitä semmoisia ole tänne tarkoitettu. En ehkä ole ollut hetkeen varma, mitkä asiat sitten on? Kausia, vaiheita, onhan niitä, nyt sitten hiljaisempaa tällä saralla.

Ulkona on niin vihreää, että melkein nousee vesi silmiin. Paisuva, pursuava, pirskahteleva elämänvoima, kuinka onnellinen sitä onkaan saadessaan jälleen nähdä tuon kaiken kauneuden!

Kuinka sitä voisi muuta kuin nöyrästi kiittää, ja iloita saaduista lahjoista.

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Pestoa ja parfyymeja

Laidunkausi on vappuhulinoista selvittyäni jatkunut vahvasti. Tällä viikolla olen nautiskellut pihan (ja ikkunalaudan) antimia peston muodossa, sekä pastan että pizzan kera.


KESÄPESTO

Kerää pihalta mitä satut löytämään. Oma versioni koostui pääasiassa vuohenputkesta, mutta joutuipa mukaan pari voikukan lehteäkin (sileämpilaitaisten sanotaan olevan maukkaampia). Lisää basilikaa, (oliivi)öljyä, valkosipulia maun mukaan sekä suolaa ja surauta sileäksi.

Rakkausmönjää!

Pizzana vanha tuttu rucola-mozzarellalätty. Nam nam!

Maanantaina Mrrrttakerhossa askarreltiin tulevaa äitienpäivää ajatellen kiinteitä parfyymeja, jollaisia viime keväänä tein koulun näyttöä varten.

Eräs äiti (muiden joukossa) varmasti ilahtuu Kontiaisen kyynel -tuoksusta...

KIINTEÄ PARFYYMI

Sulata vesihauteessa n. 5 grammaa mehiläisvahaa.
Sekoita toisessa astiassa haluamasi eteeriset öljyt (yhteensä 20-30 tippaa) ja jojobaöljy (5-10 ml).
Kaada öljyt vahan sekaan, sulata ja kaada kippoon. Ja siinä se!

Tuoksuja valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että jokainen yhdistelmä sisältäisi ainakin yhden juurituoksun, sillä ne toimivat ikään kuin parfyymin fiksatiivina. Viimeisessä vaiheessa on myös tärkeää olla lämmittämättä parfyymia liikaa, sillä lämmitettäessä eteeriset öljyt haihtuvat nopeasti.

Loppuun vielä tärkeä muistutus, joka vastaani tuli Helsingin vappureissulla:


Toukokuu vaikuttaa varsin lupaavalta alkupäiviensä perusteella!

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Vuosipäivä

Kolme vuotta sitten kannettiin maallinen omaisuuteni pölyiseen kaksioon Kalevan kirkon kupeeseen. Tuo asunto oli majapaikkani reilun vuoden ajan, nyt asun jo neljättä kotiani tässä lempikaupungissani. Halusin muuttaa tänne jo lapsena, aina kun matkalla etelään juna pysähtyi Tampereen asemalla, minut valtasi lämmin tunne, kuin olisi kotiin tullut. Edelleen taivaltaessani täällä löydän saman tunteen, viimeksi eilen kun sain hämmästellä asuinkaupunkiani taas uudesta kulmasta.


Eilinen päivä oli uusien paikkojen löytämisen lisäksi muutenkin vallan mainio, joskin vähän huvittavalla tavalla: jos joku olisi sanonut pitäväni sellaista päivää mukavana, jolloin mm. käyn kävelemässä metsässä melkein puolitoistavuotias taapero rattaissa seuranani mukulan ikätoveri ja tämän äiti, joka sattuu myös olemaan eksäni eksä, en välttämättä olisi uskonut. (Kiitos tälle lenkkiseuralle kuuluu myös ylläolevan kuvan maisemiin päätymisestä, hyvä L kun vihjaisit!)

Mutta sellaista on elo, life is what happens to you while you're busy making other plans, ja se on oikein hyvä niin.

Tampere-elon vuosipäivää lähden kuitenkin sopivasti juhlistamaan tuonne isolle kirkolle eli Helsinkiin. Jos tänne jäisin, löytäisin itseni varmaankin viettämästä Vallatonta Vappua, siinäpä viime hetken menovinkki! Sopivan vauhdikasta vappua kaikille, älkää juoko liikaa simaa!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kevättä rinnuksilla

(Pariin viikkoon en ole edes avannut koko Bloggeria, ja nytkö tänne pitäisi sitten keksiä jotain järkevää sanottavaa. Huh.)

Olen heilunut paikasta toiseen kuin mikäkin heinämies, ja pääsiäisen jälkeinen aika onkin kulunut lähinnä nukkuessa, lojuessa ja nukkuessa. Eilen heräsin horroksesta ja olenkin ollut mitä mainioimmalla mielellä. Aurinko paistaa, linnut laulavat (vielä kun tietäisi mitkä linnut), kukat kukkivat (vielä kun tietäisi mitkä kukat) ja elo on kaikin puolin jees, että mikäs tässä!

Osallistuin Facebookin arkihaasteeseen, summatkoon ne kuvat viime aikojen menot.


Kotopuolessa pääsiäislomilla auttelin serkkupoikaa (taas) remonttihommissa. Nuhjuinen, nokinen ja aikalailla epämääräinen pannuhuone/vessa/kodinhoitohuone on nykyään kuin mistäkin sisustuslehdestä!

Pelkästään puulla lämpiävässä huushollissa vieraillessa ei käsien nokeentumiseltakaan voine välttyä, vaan mukavahan se on välillä tulenkin kanssa puljata.


Vuohenpäällä perusarkeen kuuluu istuksia kodin rappusilla auringosta nauttien ja pyykkien kuivamista katsellen.


Eräs ehtoo kylään saapui miekkonen muassaan neljä kappaletta parkittuja pässin kiveksiä.


Aamupuuro on arkistakin arkisempi, tällä kertaa neljän viljan hiutaleita höystettynä mustikoilla ja tyrneillä, psylliumilla, hamppuproteiinijauheella ja pellavansiemenöljyllä.


Laidunkausi avattu! Olen muutamana päivänä nauttinut pihan antimista, ja ikkunalaudan lapsosetkin ovat jo sen verran suuria, että olen uskaltanut niitä vähän maistella. Miten ihanaa ja virkistävää syödä tuoretta ruokaa talven jälkeen, ah auvoa!

Nyt painun sinne minne kuulunkin, eli keittiöön, päiväseltään pitäisi kestiä entistä asuintoveria ja illalla saapuvat vierailulle vanhat koulukaverit. On hyvvää!