keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Soppaa ja sielunhoitoa

Enhän minä mitään täältä malttanut pois pysyä! Syynä se, että oikeiden töiden välttelemiseksi tartuin veitseen ja sähkövatkaimeen, ja kokkasin sekä leipasin.


Olen joskus saanut entiseltä koulutoveriltani mainion linssikeiton ohjeen, joka on ollut yksi bravuureistani. Keitto on helppo ja nopea ruoka, ja ennen kaikkea oikein maistuva! Jostain syystä en ollut tehnyt keittoa pitkään aikaan, mutta eilen innostuin. Ja tulin muokanneeksi ohjetta vähän, alkuperäinen alempana.

Höystetty linssikeitto

öljyä
2 pienehköä sipulia
valkosipulia maun mukaan (laitoin kaksi suurta kynttä)
1 porkkana
2 perunaa
linssejä maun mukaan (laitoin n. 2,5 dl)
purkki tomaattimurskaa
vettä maun mukaan (laitoin ehkä puolentoista tomaattimurskapurkillisen verran)
maun mukaan punaista currytahnaa (laitoin reilut purkin pohjat)
mausteita: suolaa, mustapippuria, paprikaa, cayennea, 
vähän inkivääriä ja fenkolia sekä nokkosta ja persiljaa

(päälle raejuustoa, persiljaa ja hamppuöljyä)

1. Kuullota pilkotut sipulit ja porkkanat kattilassa öljyssä. Lisää currytahna.
2. Lisää tomaattimurska sekä vettä.
3. Lisää huuhdotut ja valutetut linssit sekä pilkotut perunat.
4. Anna porista, lisää sopivassa välissä mausteita.
5. Keittele kunnes kasvisten rakenne on sopiva. 
Linsseissä menee noin 15-20 minuuttia, porkkanoissa vähän kauemmin. 
Tietysti riippuen siitä, kuinka pieneksi kasvikset pilkkoo.
6. Soseuta jos tahdot. Minusta keiton ulkonäkö ei ollut sinälläään kovin viehättävä, 
joten päädyin soseuttamiseen. Sauvasekoittimella vaan surrur ja sitten lautaselle!
7. Varsinkin jos keitto on tulisen puoleista, kannattaa keittoon lisätä raejuustoa, pehmentää mukavasti.

En ole mikään tottunut fenkolin käyttäjä, ja se on pienoinen murheenkryyni kaapissani ollutkin. Tähän keittoon se kuitenkin sopii erittäin hyvin! Tai ehkä alan tottua mausteen makuun, olen yrittänyt sitä työntää vähän sinne sun tänne sopivan osoitteen löytymisen toivossa. Määrästä neuvoisin kuitenkin laittamaan mieluummin liian vähän kuin liikaa, maku on varsin vahva.

Niin ja se alkuperäinen resepti:

Helppo linssikeitto

öljyä
1 sipuli
1 prk chili-/yrttitomaattimurskaa
2,5 dl punaisia linssejä
1 l kasvislientä



Sitten siihen sielunhoitoon. Ilmeisesti näin jokseenkin stressaantuneena palaan perusasioiden äärelle, ja linssikeiton jälkkäriksi (tosin vasta seuraavana päivänä) toteutin toisenkin bravuurini, leivoin siis muffinsseja! (Muffinit olisi kai oikea nimitys, mutta ässillä se sattuu paremmin suuhun sopimaan.) 

Kun asuin vielä kotona ja makeannälkä yllätti epämääräisiin aikoihin, tein näitä aika usein. Aineet kun löytyvät yleensä kaapista kuin kaapista. Ohjeen alkuperästä ei ole enää muistikuvaa, ehkä jostain leipominen for dummies -kirjasta kun resepti on niin simppeli?

Muffinssit

2 munaa
1,5 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilja-/vanilliinisokeria
1,5 dl voisulaa (n. 100 g)

1. Munat & sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään.
3. Sekoita munasokerivaahto, voisula ja kuivat aineet.
4. Laita lusikallisia muffinssivuokiin, 
paista 200 asteessa noin 12 minuuttia.


Tumma väri johtuu käyttämästäni tummasta kaakaojauheesta ja täysruokosokerista. Tuosta sokerista en ole ihan varma mitä mieltä olisin. Se ei oikeastaan ole kovin makeaa, tai sitten en vain ymmärrä makunystyröideni lähettämiä viestejä. Ruoanlaitossa ja leivonnassa se kyllä toimii, mutta vaikkapa jogurtin tai viilin seassa ei oikein. No, huomattavasti terveellisempää (tai ainakin vähän vähemmän epäterveellistä) sen pitäisi olla verrattuna tavalliseen valkaistuun sokeriin, joten maistukoon miltä maistuu.


Yleensä muffinssini ovat olleet lähinnä littanoita känttyjä, ja olinkin kovin iloinen kun sain nämä kaunokaiset nostaa uunista ulos! Tosin hieman liian kauan pidin niitä paistumassa, ja lopputulos oli aika rapea, melkeinpä keksimäinen. Erityisherkkuja niistä tuli kuitenkin, nami & maiskis!

Ja nyt ihan oikeasti yritän pysytellä täältä pois. Huomisen jälkeen se onkin helpompaa, sillä tämä reissuluuta pakkaa itsensä ja kamansa jälleen junaan, tosin tällä kertaa puksuttelen etelää kohti! Hyvää (ja huonon huumorin täyteistä) pääsiäistä siis kullekin säädylle!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Haasteen leipä nro 4: Rouheiset sämpylät (sekä keskeneräisyyksiä ja yleistä kiinni kuromista)

Kylläpäs tuntuu paljon kirjoitettavaa jääneen kirjoittamatta. Matkustelu heitti jo vähän ennestään sekaisin olleen pakan vielä epämääräisempään järjestykseen, ja olen tässä muutaman päivän yrittänyt hommaa jälleen kasata. Kirjoitusideoita kyllä olisi, mutta aika ei vain tunnu riittävän. Tämän tekstin jälkeen varmaan hetkeksi hiljenen (ainakin yritän malttaa), sen verran kiirusta pitäisi pitää tuolla koulutehtävärintamalla.

Ensin haluaisin kuitenkin vähän yrittää purkaa tätä kertynyttä raportoitavien sumaa, ja helpoimmalta tuntuu lähteä liikkeelle leipähaasteesta. Tein Siken sämpylöitä toisenkin kerran, ja tänään leipaisin tästä ohjeesta sovelletut sämpikset. (Välissä syötiin yksi kaupan limppu, myönnettäköön!)

Siken sämpylöissä onnistuin toisella kerralla huomattavasti paremmin, lisäsin tarpeeksi jauhoja ja niin lopputuloskin oli sopivan pullea. Nuo sämpylät ovat parhaimmillaan leipomispäivänä, eivätkä varsinkaan pakastimen kautta käyneinä enää kovin herkulliselta maistu. Muuten tekisin noita varmaan useamminkin, mutta kun ei meillä leipää kovin suuria määriä päivässä tai viikossakaan mene.


Tämän päiväisten sämpylöiden kanssa meinasi käydä vähän köpelösti jo heti kättelyssä. Olin pakastanut hiivan, ja sulatin sen jääkaapissa yön aikana pienessä kupissa. Hiiva oli sulanut lähes nestemäiseksi, ja osittain tarttunut suojapaperiinsa. Minä sitten fiksuna tyttönä lilluttelin sitä paperia vedessä, jotta saisin kaiken hiivan talteen - jo vain sainkin, mutta veteen liukeni myös pieniä sinivalkoisia paperinhitusia... Avopuolisoa konsultoituani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että se ole niin justiinsa. Että tervetuloa meille sämpylöille, niistä voi löytää kaikenlaista!

En laittanut ihan ohjeenmukaista määrää jauhoja (sämpyläjauhoja ei ollut tarpeeksi, joten käytin myös vehnäleseitä sekä -jauhoja), ja jännitinkin olisiko lopputulos samanlainen littanuus kuin ne ensimmäiset Siken sämpylät.

Huoli oli kuitenkin turha, ja iloni suuri kun nämä pullerot uunista kurkistivat! En ole ehtinyt vielä kunnolla noita makustella, mutta eivätköhän ne asiansa aja. Kyllä tämä tästä!

Seuraavaksi voisin pikaisesti palata niihin koulukujeisiin, kuten aiemmin lupasin. Pieni kuvakavalkadi seuraa tässä, olkaapas hyvät!


Eipä noista kökkäreistä kauheasti käsitystä saa, mutta onpahan muistissa, mitä on tullut tehtyä.
Ylärivissä rosmariini- ja sitrus-suolakuorinnat, alarivissa kahvi-suklaa-sokerikuorinta.


Ja sitten siirappia. Teimme muistaakseni neljää erilaista, 
joista sain kotiinviemisiksi kahta: inkivääri- sekä sitruunaväriminttusiirappia. 
Olin vastuussa jälkimmäisen valmistuksesta, ja aika paljon sitä siinä tehdessä tuli maisteltua. 
Luonnehtisin makua korrektisti varmasti yskään ja muihinkin tauteihin tepsiväksi!


Jostain syystä kuvasta tuli kamalan suttuinen, mutta idea varmaan tuostakin välittyy -
kuvassa siis on kylpypommeja. Raaka-aineina noissa on lähinnä ruokasoodaa ja sitruunahappoa, 
eivät ole mitään herkän ihon tuotteita nämä, ainakaan jatkuvassa käytössä. 
Noiden ajatus kai onkin lähinnä poreilla näyttävästi ja levittää mukavaa tuoksua kylpyhetken ratoksi.

Se kouluasioista. Jos jotakuta kiinnostaa tuotteiden tarkemmat sisällöt ja/tai teko-ohjeet, niin hihkaisua vaan kommenttilootaan ja kaivelen reseptit esille.

Päivät reissusta paluun jälkeen ovat humpsahtaneet hujauksessa. Lähinnä olen nuohonnut kodin nurkkia (valon lisääntyminen ja siivousintoni ovat keskenään suoraan verrannollisia), mutta ehtinyt myös vähän muutakin. Eilen käväisin sarjisfestareilla ja Kahvila Valossa kakulla ja teellä, toissapäivänä hengailin Nekalassa ja kävin Rauta-Otrassa kakulla ja teellä. (Sekä keskiviikkona Marttakerhoilin, siitä lisää pian.)

En aio ottaa tavaksi mitään kahvila-arvosteluja, mutta sen verran sanon, että se Rauta-Otran kahvilan valtava, suussasulava ja ennen kaikkea vain 1,50e maksanut porkkanakakkupala säilyy muistoissani pitkään. Suosittelen lämpimästi! Ei Valon kakussa mitään vikaa ollut, eikä varsinkaan siinä herkullisessa haudutetussa korealaisessa vihreässä teessä, jota yhden hengen kannussa oli kahden ja puolen kupillisen verran, mutta silti - todella edullista ja hyvää kakkua rautakaupassa, sen kanssa on aika vaikea taistella. 

(Myönnettäköön, minulla on jonkinasteinen fiksaatio rautakauppoihin, voisin vaellella niissä vaikka kuinka. Erityisesti tykkään niistä irtotavarahyllyistä, joissa on nauloja ja ruuveja. "Kymmenellä pennillä noita pikkumuttereita, ja viielläkytä noita ristipääruuveja!" Hehheh. Vissiin vähän väsyttää?) 

Vielä olisi esittelemättä Marttakerho!:n (tosin tunnetaan nykyään nimellä Mrrrttakerho!) tuotokset. Pääsiäinen on jo ovella, ja niinpä oli aika muna-askartelun. Muiden teoksista ja hyvästä huumoristamme lisää erään kerholaisemme sarjakuvablogissa, eli täällä. Ja alla aikaansaannokseni paikoilleen aseteltuina!


Sellainen superpläjäys tällä kertaa. Huh. Olisi kai sitä ollut asiaa vielä vaikka kuinka, mutta tämä riittänee tältä erää. Ai niin, sen verran voisin vielä mainita, että viime kuussa neulomani, vähän liian pieneksi jäänyt myssy (esiintyy täällä) on nykyjään jopa korvia lämmittävä! Virkkasin sen reunaan Oulu-Tampere -junamatkalla pari riviä lisää pituutta ja nyt se on vallan mainio kapistus. Ei täydellinen, mutta ensimmäiseksi neulotuksi pipokseni aika onnistunut! 

Puikot ovat muuten heiluneet viime aikoina jonkin verran, ja ajatuksissa on ollut myös joululahjaksi tehtyjen ihan ensimmäisten villasukkieni esittely, ehkä siis seuraavaksi luvassa jotain sellaista. Ruoka-aiheisia tekstejä ei ole viime aikoina juuri ollut, siitä yksinkertaisesta syystä, etten ole tehnyt ruokaa. Tämän(kin) asian suhteen toivon pian reipastuvani! Mutta kahtellaanpa, niin kuin tuolla kotopuolessa tavataan sanoa.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Kontaktilajeja

Kuvattavaa ja kerrottavaa olisi vaikka kuinka, mutta tällaisena paistepäivänä en suostu koneen ääressä tämän enempiä kökkimään, joten jää toiseen kertaan. Sen verran kuitenkin täytyy raportoida, että intouduin tänään vessan siivouksen ohessa viimein tekemään jotain kamalalle roskiksellemme.

Ennen-kuvia ei ole, mutta eiköhän jokainen osaa mielessään kuvitella sellaisen muovisen, valkoisen, kulahtaneen ja nuhjaantuneen perus-Orthexin. Uuden ostaminen ei olisi varmaankaan ollut huono ratkaisu, mutta kun pitää saada heti nyt, niin silloin on helpompi vaan värkkäillä.


Semmoinen siitä sitten tuli. Oikeastaan vähän kauhea... Mutta eipähän ole enää nuhjaantuneen valkoinen! Tuollaisen ylöspäin levenevän kaarevan muodon päällystäminen ei mikään helppo homma ollut, joten annettakoon rutut ja rypyt minulle anteeksi. Roskiksen täytyy kestää kosteutta, joten en keksinyt muuta kiinnityskeinoa kuin kontaktimuovin (yök). En ole mikään kontaktimuovin suuri fani, kuten ei varmaan kukaan muukaan suurin piirtein täyspäinen ihminen. Ja ärsyttävää sen kanssa painiminen (kirjaimellisesti) olikin.

 

Kuitenkin sain kuin sainkin tuon ohkaisen paperin (joka on peräisin Pienestä tuoksukaupasta tilatusta paketista - taisin olla pehmustuspaperista lähes yhtä innoissani kuin paketin varsinaisestakin sisällöstä) ensin liimattua muoviin ja sitten koko komeuden joten kuten kiinni roskapöntön reunaan. Juuri tuohon eteen jäi kauheita ryttyjä, siispä noin puolisen tuntia aikaisemmin löytämäni pin-up-tyttöjen peittämä paperinpala/juliste (kuten sanottua, täältä voi löytää mitä vain) pääsi heti hyötykäyttöön! Kanteen en (ainakaan vielä) laittanut mitään, pitäisiköhän... Ideoita otetaan vastaan!

Huomasin, että sattumalta vaa'assammehan on ihan samat värit!
Nuo värit tai kuosit eivät oikeastaan ole ihan minua, mutta ilmeisesti vessamme on päättänyt, että tuollaista teemaa sinne sitten haetaan. (En kyllä oikeastaan ole ihan varma siitä, mikä sitä minua sitten on, sisustuksessa tai vaatetuksessa tai missään... Ilmaiset asiat varmaan ainakin, vaakakin kun kaverilta saatu!) Vessa tosin onkin mielestäni sellainen revittelyn paikka, siellä voi kokeilla kaikenlaista hassua, jota muuten ei ehkä uskaltaisi. Makunsa toki kullakin, mutta näin itse ajattelen.

Olipa mukavaa saada heti tehtyä jotain, kun reissullani inspiroiduin. Kävin vieraisilla erilaisissa kodeissa ja tapasin erilaisia ihmisiä (ikähaarukka noin 1kk - lähes 86 vuotta). Omat asiat näkee nyt sitten vähän vaihtuneessa valossa ja kääntyneessä kulmassa. Kyllä matkailu aina avartaa, lähti sitten 100 tai 10 000 kilometrin päähän!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Koulukujeita

Kotona en tällä viikolla ole ehtinyt tai jaksanut juuri mitään, mutta koulussa sitäkin enemmän. Tässä pieni maistiainen tämän viikon saldosta! (Kamerasta loppui akku, joten kuvaamatta jäivät vielä kylpypommit, yskänsiirapit ja kuorintasuolat sekä -sokeri, ja leipätaikinakin on vielä kohoamassa...)


Tiistaina teimme saippuaa. Vihertävä on Koivu-kamomillasaippuaa, maksapateen näköinen Punaista timjamisaippuaa, viisi ruskehtavaa palasta Minttukaakaosaippuaa (ne ovat minun ja työparini aikaansaannosta) ja vaalea pala Paranneltua oliiviöljysaippuaa. En ollut ennen tehnyt saippuaa, ja olihan se lipeän kanssa puljaaminen vähän jännittävää, mutta hyvin siitä selvittiin. Ehkä saatan joskus toisenkin kerran uskaltautua moiseen puuhaan!

Jos jotakuta kiinnostaa saippuoiden tarkemmat sisällöt, hip vaan ja voin ne tänne raapustaa. Pesutehosta tai muista ominaisuuksista yritän muistaa raportoida sitten noin kuukauden kuluttua, kun saippuat ovat käyttövalmiiksi kypsyneet.


Eilen teimme voiteita. Muiden tuotteita en tullut kuvanneeksi, mutta tämä parini kanssa tehty Kehäkukkavoide riittänee esimerkiksi. Voiteen tekoa olen suunnitellut jo ties kuinka kauan, mutta aina on jäänyt. Sen verran simppeliä hommaa tuo kuitenkin on, että viimein voisi unohtaa kaikki tekosyyt ja tarttua toimeen. Tämän reseptin ja työohjeen voisinkin jo tähän muistiin kirjoittaa.

Kehäkukkavoide
~ 80 g öljyä (jojoba- ja oliiviöljyä), johon nopealla menetelmällä 
uutettiin kehäkukkaa, nokkosta ja puna-apilaa
~ 60 g kehäkukasta, nokkosesta, poimulehdestä ja 
sitruunavärimintusta tehtyä haudetta eli teetä
15 g mehiläisvahaa
15 g kaakaovoita
2 g BTMS-emulgointiainetta
muutama tippa palmarosan eteeristä öljyä (ehkä kuusi pisaraa)

1. Öljyuutoksen valmistus, joka lyhykäisyydessään sujuu näin: 
yrtit öljyyn, astia vesihauteeseen, annetaan olla ainakin pari tuntia.
2. Siivilöinti. Jos haluaa oikein siistiä ja siten paremmin säilyvää, 
kannattaa valuttaa suodatinpussin läpi. Siinä tosin menee aika kauan.
3. Hauteen valmistus, eli yrtit kiehautettuun veteen lillumaan 
siksi aikaa kun sopivalta tuntuu, siivilöinti sitten kanssa.
4. Kovat rasvat sekä emulgointiaine sulatetaan vesihauteessa öljyyn.
5. Saman lämpöiset haude ja öljy sekoitetaan toisiinsa niin, 
että öljyyn lisätään vettä vähän kerrassaan ja vispataan. 
Jotkut kirjat ja tekijät ovat tarkkoja noista lämpötiloista, 
olikohan se jotain 75 asteen paikkeilla, jota jossain ainakin oikeana pidettiin. 
Meidän keitoksemme olivat varmaankin hieman 
huoneenlämmön yläpuolella (emme mitanneet), ja hyvin onnistui.
6. Ja vispataan aika kauan. 
7. Ja vispataan vielä vähän aikaa.
8. Eteerinen öljy lisätään huoneenlämpöiseksi jäähtyneeseen voiteeseen.
9. Ja sitten purkkiin.

Vispilöinä käytettiin kuoritusta pajusta solmittuja nippuja, mutta jos voimiaan haluaa säästää, pieni maidonvaahdotin kuulemma käy mainiosti. Ja toki ihan tavan vispilällä kanssa voi vatkata. Voiteen pitäisi säilyä jääkaapissa noin kuukauden verran.

Olen nyt pari kertaa tuota voidetta laittanut, ja kivalta se tuntuu. Tuo ohje on monin tavoin sovellettu ja omasta päästä keksitty, mutta ilmeisesti jonkunlaisena perusohjeena voi noita öljyn, nesteen ja kovien rasvojen määriä käyttää. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Ainakin minun hermoilleni ystävällisempää tuo kuin kaupoissa kiertely ja sen oikean metsästys.



Ja olen minä vähän muutakin ehtinyt, tuollaisen helmineuleisen pannan väkersin aiemmin mainittua FB:n luovuushaastetta varten. Noita tein syksyllä muutaman muuten vaan- ja joululahjoiksi, mutta kuvat katosivat yhdessä kaikkien muiden koneeni tiedostojen kanssa eräänä epäonnisena sunnuntaina. Lankana tuossa Isoveli nro 334, silmukoita oli muistaakseni 15 ja puikot olivat kokoa 5. Tuossa kiinnikkeessä silmukoita oli 7 ja puikot vähän pienemmät.

Vähän kapeampi tuo voisi olla. Mikähän siinä on, että aina joko liioittelen (tämän pannan lisäksi esimerkiksi tuubihuivissa) tai pihistelen (kuten hahtuvapipon ja palmikkopannan kanssa kävi), sopivaa ei meinaa syntyä ei sitten millään. No, oppia ikä kaikki ja harjoitus tekee mestarin ja muita kuluneita sananparsia! 

Ehkä viikon päästä voisi olla aika koulukujeiden jatkoraportin, huomenna kun kutsuu Pohjois-Pohjanmaa ja kotikonnut!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Haasteen leipä nro 3: Siken sämpylät

Poikaystävän sisko raportoi Facebookissa tekemistään sämpylöistä, ja leipähaasteestani tietoisena suositteli ottamaan ohjeen kokeiluun. Kun viimein edellinen leipä syötiin loppuun, tuli aika leipomishetken. Ja eivät suosittelut mitään turhaa vouhotusta olleet, herkkua tuli!

Namasten rapeakuoriset sämpylät 
(alkuperäinen resepti täällä, oma näkemykseni aiheesta tässä)

6 dl vettä
20g hiivaa
vajaa 1 rkl suolaa

n. 9-10 dl jauhoja (ruis-, vehnä- ja sämpyläjauhoja, kaurahiutaleita ja vehnäleseitä)

"Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta niin kauan kuin vehnää on vähintään puolet, niin ajat ja lämpötilat pysyvät samana" sanoo Sikke, niinpä uskalsin vähän soveltaa.

En kohottanut leipää yön yli, vaan noin parin tunnin ajan kylmässä uunissa. Tuon uunivinkin sain kerran ystävältäni, joka kohottaa omat leipomuksensa mikrossa. Siellä kun ei pitäisi ainakaan vetää, ja kulho on poissa muiden puuhastelujen tieltä!

Vaikka taikina saakin jäädä aika löysäksi, vähän enemmän olisin voinut jauhoja laittaa. Nostelin noin puolet taikinasta kauhalla pellille läjiksi, puolet mätkäytin uuninpannulle yheskoos, ikään kuin limpun muotoa henkimään.

Ja sitten uuniin paistumaan, noin 230 asteeseen 30-35 minuutiksi.

Läjät eli sämpylät ennen uunia
Sämpylät unohtuivat uuniin vähän liian pitkäksi aikaa, joten kuoresta totta tosiaan tuli rapea. Leipämäistä puolikasta en ole vielä maistanut, mutta aika sämpylöitä vastaavalta se uunista ulos tullessaan näytti.

Aurinkoleipää!
Olisin olettanut noiden nousevan vähän paksummiksi, mutta tuo lättänyys johtuu siitä jauhojen kitsaahkosta käytöstä. Ensi kerralla sitten paremmilla tiedoilla, tätä leipää tulee varmasti tehtyä toisenkin kerran! Tykkään kun ei tarvitse vaivata, vaikka oma viehätyksensä käsiensä taikinaan työntämisessäkin on.

Lättänöitä tai ei, kuohkeita niistä ainakin tuli. Melkeinpä niin kuohkeita, ettei noissa kauheasti muuta syötävää tunnu kuoren lisäksi olevan. Hyvää kuitenkin, ja sehän on tärkeintä.

Alan ehkä päästä vähän jyvälle tämän leipomishomman kanssa. Mitä vähemmän vaivataan, sitä kuohkeampaa leivästä tulee, siksi varmaan sämpyläni ovat aina olleet aika tiivistä tavaraa. Paitsi focacciaa kuuluisi vaivata pitkään juuri kuohkeuttavien ilmakuplien aikaansaamiseksi. Hmm. Onhan tuota kuukautta vielä jäljellä, ehkä siinä ajassa ehdin vielä valaistua lisää. 

Erittäin opettavainen tämä kokeilu on ollut, ja nyt katselen markettien leipähyllyjä hieman erilaisin silmin. Tänään tosin pohdin kotileipomisen ekologisuutta sähkön kulutuksen kannalta, leipomoiden uunit taitavat vähän energiatehokkaampia olla. Hiustenhalkomiseksi taitaa kyllä moinen pohdinta mennä, kun ei meillä uuni kuitenkaan joka päivä tohota. Ja tuore kotileipä on tuoretta kotileipää, siitä ei mihinkään pääse.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Laiska sunnuntai

Vähän ankeisiin tunnelmiin jäätiin viimeksi, minkä jälkeen hiljaista on ollut yksinkertaisesti siitä syystä, etten ole oikeastaan tehnyt mitään varsinaisesti kirjoittamisen arvoista. Olen syönyt lähinnä pakastejuurespihvejä ja -falafelejä lohkoperunoiden ja -porkkanoiden kera, eikä niitä mielestäni tämän enempää tarvitse raportoida.

Kolmesti olen käynyt ravintolassa, sekä kerran hakenut pizzaa. Ravintolakokemuksista seuraavan verran: Gopal - rakastan (siellä kävin kahdesti), Antika - salaatti lupasi hyvää, pääruoka oli pettymys (en ollut ennen syönyt ravintolassa soijarouhetta, nyt olen). Sinällään minusta on kivaa, että edes yritetään kasvisruoan kanssa, mutta eikö kreikkalaisesta keittiöstä löytyisi jotain ihan oikeaakin kasvisruokaa?

Pizzaa tuskin tarvinnee sen kummemmin analysoida, vähän harmittaa se, ettei ruoanlaittaja pessyt käsiään maksun käsittelyn ja pohjan leipomisen välissä, mutta onpa noita samoja känkkyjä ennenkin sairastumatta syöty. (Ja pestiin ne kädet sitten vähän myöhemmin, parempi myöhään kuin ei milloinkaan?)

Käsityöpuolella olen aloittanut pientä sukkatöppöstä kahdesti, toivottavasti kolmatta kertaa ei tule. Jostain syystä viiteen laskeminen tuotti eilen suuria vaikeuksia, ehkä tänään yritän taas parempaa onnea toivoen. Tossujen kun pitäisi olla valmiina ensi viikonlopuksi. Myös muita pikku asioita pitäisi tehdä ensi viikon aikana (koulunkäynnin lisäksi), neulomista, askartelua, leipomista, kukkamultien vaihtoa (suurimpaan osaan on onneksi jo vaihdettu), koulutöitä, suunnitteluasioita... Niin joo ja perustettiin myös yhden kaverin kanssa kirjoittajapiiri!

Pitäisi ei ole suosikkisanojani. Siksipä pidän tämän päivän lomaa, teen jos siltä tuntuu, mutta ilman pakkoa. South Parkia on mennyt tänään useampi jakso, ja se sopii laiskaan sunnuntaihin. Hieman tuo kaunis ulkoilma saa telkkarin tuijotuksen tuntumaan jokseenkin hölmöltä, ehkä jossain vaiheessa käyn pienellä kävelyllä. Jos jaksan...

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Maailmantuskasta kiitollisuuden tielle

Kaveri linkkasi Facebookiin artikkelin yksiselitteisellä saatesanalla "Lukekaa.", ja minä tein työtä käskettyä. Ahdistuin, suutuin ja harmitti niin, että silmät kostuivat ja kurkkua kuristi. Artikkelin sisällön kuvauksesta vastatkoon nämä lainaukset:

Harvoin kuulee aikuisen huutavan, siis huutavan kaikilla voimillaan. On 7. marraskuuta 2011, kello tulee pian 11.15. Finnairin lennolla AY875 Helsingistä Pariisiin laiha vihreäpaitainen afrikkalaismies huutaa kuin eläin viimeisellä penkkirivillä.
- -
Eurostatin tilastojen mukaan EU-maista palautettiin vuonna 2011 ulkomaille tahtonsa vastaisesti 
195 050 ihmistä. Suomestakin häädettäviä on vuosittain tuhansia: vuonna 2012 pelkästään poliisi palautti 5379 ihmistä. Rajavartiolaitos palauttaa lisäksi rajalta ihmisiä, joilla ei ole vaadittuja asiakirjoja, esimerkiksi viisumia.  

Ehdottomasti suosittelen artikkelin lukemaan, mutta varoitussanoin: maailmantuska taattu.

Artikkelin lukeminen jatkoi viime päivinä mielessä pyörinyttä teemaa etuoikeutetusta elämästä(ni). Vaikka olen pienituloinen, kenties jopa köyhä, on minulla paljon paljon enemmän, kuin monella muulla. Kaikenlaisten vapauksien ja oikeuksien lisäksi minulla on myös paljon käsin kosketeltavaa. Se määrä materiaa, mikä tähänkin huusholliin mahtuu, on jollekulle täysin tavoittamattomissa. Ei tavaran kerääminen toki mikään hyvinvoinnin mitta ole, tai muutenkaan kovin suositeltavaa kenellekään, mutta yhtä mieltä varmaan voidaan olla siitä, että tietty määrä tavaroita tekee elämästä helpompaa.

Tavaroita tällainen etuoikeutettu ihminen alkaa kuitenkin helposti jossain vaiheessa omistaa liikaa. Ja niinpä päätin kevätverhojen sun muun (eli lisän materian) etsimisen sijaan siivota ja inventoida tuota jo kertynyttä omaisuutta. Toivoin järjestyksen kohentuessa myös löytäväni itsestäni kiitollisuuden tuota tavaraa kohtaan ajatellen sen jollain tavalla symboloivan muitakin oikeuksiani.

Tässä vaiheessa olisi varmaan paikallaan vähän kertoa asumisjärjestelystäni. Muutin tähän asuntoon, eli poikaystäväni luokse, viime elokuussa. Ennen sitä tässä on asunut miekkosen kanssa pari kämppistä sekä entinen tyttöystävä, ja siippaa ennen hänen äitinsä. Kun kukaan asunnon varsinaisista asukeista (ei millään pahalla!) ei aina mitään suurimpia käytännön ihmisiä ole, on asuntoon muodostunut aika mielenkiintoinen tavaroiden kerrostuma. Joskus se on ihan mukavaa, esimerkiksi tänään eräästä kaapista vastaani tuli anopin ylioppilaskuvien koevedokset, joskus taas tuntuu vähän turhauttavalta lajitella toisten ihmisten "laitan nämä nyt vaan tänne, ja setvin sitten kun ehdin" -laatikoita, kun niitä riittäisi itselläkin.

Mutta niin, kauniin kevätpäivän kunniaksi olen siis viettänyt aikani lähinnä kaapeissa. Yrityksenäni muistuttaa itseäni siitä, miten hyvässä asemassa lopulta olen. Ja ehkä siistien kaappien sisällöstä on helpompi kokea kiitollisuutta kuin sotkuisten.


En tiedä oliko tässä nyt päätä taikka häntää, mutta rönsyilevää elämä ja varsinkin mietinnöt tuppaavat yleensä olemaan.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Haasteen leipä nro 2: Rofanin arkileipä

Sain lainaksi ihanan ruokakirjan, Rakkautta, oliiveja ja timjamia - Hyvän olon ruokaa (Anna Bergenström ja Fanny Bergenström, 2004). Leipäreseptejäkin sieltä löytyi, ja niistä valitsin tänään tehtäväksi Rofanin arkileivän.


Muuten tottelin aika lailla ohjetta, mutta korvasin noin puolet vehnäjauhoista sämpyläjauhoilla. En myöskään voidellut munalla (vedellä vain) enkä ripsotellut siemeniä leivän päälle. Ihan riittävästi jyväsiä minusta tuohonkin versioon tuli. Ruisjauhotkaan eivät kovin karkeita olleet, mutta ei kai se niin tarkkaa ole (?).

Ennen uuniin laittoa. Vähän jännitti, kun se tuolla lailla repeileväinen oli...
...mutta hyvää tuli! (Meni vähän läjään kun maistiaispalat leikkasin.)


Ei se ihan esikuvaansa muistuta, mutta olen silti ihan ylpeä aikaansaannoksestani. Saatanpa tehdä toisenkin kerran!


Leipähommiin liittymättä, toisestakin aikaansaannoksestani olen melkoisen ylpeä. Se kyllä osaltaan on muotoutunut myös murheenkryyniksi. Nimittäin sain kuin sainkin kaupan salaatin uudelleen kasvamaan, mutta siihen on myös ilmaantunut pieniä lentäviä otuksia. Niitä olen ahkerasti päästänyt päiviltä, mutta vähän tuntuu siltä, että kun yhden saa hengiltä, on useampi jo jonossa. Mitenkähän tuon kanssa nyt sitten tekisi. Taitanen sitä vielä hetken säästellä, jos ne ötökät vaikka ihmeellisesti itsestään häviäisi (tuskin...).


Jostain kumman syystä on ollut tänään kovin alakuloinen päivä, jota ei edes uimaliikunta pelastanut. Seuraavaksi ajattelinkin ottaa järeämmät aseet käyttöön, ja syödä (kuten eilenkin) aikaisemmin mainitun opuksen inspiroimana tomu- ja vaniljasokerilla maustettua turkkilaista jogurttia kera pakastemansikoiden. Jos tuolla reseptillä ei turhanpäiväiset angstailut katoa niin jo on perkule.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Haasteen leipä nro 1: Siemenleipä

Oikeastaan tämä on jo leipä numero kaksi, sillä eilen vieraisilla pyöräytin pitopöytään focaccian, mutta en nyt varsinaisesti sitä laskisi. Se kun on vanha tuttu, eikä varsinaisesti korvannut kaupan leipää. Teen focacciaa aika usein, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Eilinen onnistui melko hyvin! Siihen tuli (määrät noin-mittoja) puolikas pala hiivaa, 3 desiä vettä, desi juustoraastetta, puoli teelusikkaa suolaa, n. puoli desiä öljyä ja n. 5 desiä vehnäjauhoja. Niin ja päälle tietysti öljyä, rosmariinia ja sormisuolaa. Paistettiin 200-225 asteessa noin 15 minuuttia.

Tänään sitten tein leipää, jota olen suunnitellut tekeväni jo ties kuinka kauan. Helppoa ja kätevää oli sen valmistus, ja jälkikin oli melkoisen herkullista (hieman liian suolaista tosin).


Siemenleipä 
Perusohje täältä, oma versioni tässä:

3 munaa
n. 4 rkl turkkilaista jogurttia
2 tl leivinjauhetta
yhteensä 2 dl hampun-, pellavan- ja auringonkukansiemeniä
yhteensä 1 dl vehnäleseitä ja ruisjauhoja
luraus oliiviöljyä 
luraus vettä
1 tl (ruusu)suolaa

Ainekset puuhaarukalla kulhossa sekaisin, nuolijalla levitys pellille ja 200-asteiseen uuniin vajaaksi 20 minuutiksi. 


Ja tältä lopputulos näytti:





Hyvää tuli, mutta kuten sanottua, vähän liian suolaista. Yleensä tuon ruususuolan kanssa saa ihan nähdä vaivaa liian suolaisen lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta nyt jostain syystä se kävi leikiten. Mutta ainahan sitä pitää jotain parannettavaa jättää. Tätä leipää tulee varmasti tehtyä toistekin, niin vaivatonta tuon "leipominen" oli. Melkeinpä vähän liiankin vaivatonta, joutuukohan sitä tälle illalle vielä toistekin jonkinlaisiin keittiöpuuhiin...

Kotona

Selailin blogeja ja ärsyynnyin varsinkin noista sisustusaiheisista. Aina on kaikki niin tiptop ja jokainen esine viimeisen päälle mietitty ja aseteltu. Lapsiperheissä valkoiset lautalattiat ja kangassohvat... Jokainen blogi näyttää sisustuslehdeltä! Kyllähän sitä varmaan kuvaustilannetta varten on vähän enemmän panostettu siihen, miltä kotona näyttää, mutta joskus olisi kiva vaihtelun vuoksi nähdä sellaisia ihan tavallisia koteja ihan tavallisessa asussaan. Vai elänkö jossain oudossa kuplassa, kun meillä ei olohuoneen värimaailma ole varsinaisesti minkään värikartan kanssa suunniteltu tai sieltä täältä ei löydy harkittuja asetelmia, joiden esineitä viikoittain vaihtelisin?

En tarkoita nyt missään tapauksessa loukata tai haukkua ihmisiä, jotka näin toimivat. Jos totta puhutaan, osaltaan kateudesta tämäkin ärsyyntyminen ponnistaa. Ihailen ihmisiä, jotka harkiten valitsevat esineitä kotiinsa, osaavat nähdä mahdottomuuksissakin mahdollisuuksia, jaksavat pyöritellä huonekaluja nurkasta toiseen, inspiroituvat ja inspiroivat, ja tärkeimpänä - pitävät huushollinsa järjestyksessä.

(Ärsytystä kyllä aiheuttaa kirpparipalstoilta tutuksi tullut tapa vaihtaa pari kuukautta vanhoja sohvia uusiin, kun olkkarin värimaailma meni uusiksi! Tuollainen kulutushulluus tekee minut hulluksi.)

Haluaisin minäkin ehkä vaihtaa matot kevään kunniaksi vaaleampiin ja verhot kanssa, mutta kun nuo nyt sattuvat olemaan  käyttökelpoisia ja ennen kaikkea jo olemassa. Tyydyn mieluusti vähän rupuiseen, mutta varsin ehjään ja toimivaan olkkarin pöytään, kuten myös iloiten tallustelen valtaisan, tummansinisen villamaton päällä, jota en olisi varmaan tullut muuten koskaan hankkineeksi - ne kun olen joskus ystäviltä ilmaiseksi saanut.

Ehkä kuitenkin tuo kateus lopulta johtaa jonkinlaisiin lopputuloksiin, ja teen kotini "ongelmakohdille" oikeasti jotain. Sillä välin katselen alla olevaa kuvaa ja hoen mielessäni: pidän siitä, että koti näyttää siltä, että siellä ihan oikeasti eletäänkin.

Ei mulla tavallisesti oo tuollaista hipsteritukkaa, kuhan piti kuvaa varten!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Leipähaaste

Aikaisemmin valittelin, etten osaa leipoa. No mitenpä muutenkaan sitä asioita oppisi, ellei harjoittelemalla? Tuossa aamupalalla sainkin kuningasajatuksen ja päätin haastaa itseni:  

maaliskuun ajan leivän ostolakko, eli toisin sanoen leivän leipomispakko!

Aion olla armollinen itselleni, että jos ei vaan kertakaikkisesti jaksa viitsi pysty, niin voi jonkun pussin kaupastakin hakea, mutta pyrkimys olisi pelkkään kotileipään. Ainakin aion tehdä perussämpylöitä sekä kenties jonkinlaista karppileipää, ehkäpä jonkun oikeankin leivän innostun kokeilemaan.

Joskus taloudessani oli leipäkone, ja se oli kyllä varsin mainio vekotin. Leivät tosin olivat sen verran pieniä, että melkeinpä päivässä hujahtivat. Energiankulutus siinä mietitytti, ja pitikin lainata sellainen sähkömittari, vaan jäipä sitten. Jos jollakin on asiasta tietoa, niin mielelläni kuulen!

Jonkinlainen yleiskone (onkohan se oikea nimitys?) olisi varmaan hyvä olla isompia taikinoita pyöritellessä, vaan ei näillä opiskelijan tuloilla kovasti semmoisia ostella, varsinkin kun haluaisi, että on sitten kerralla hyvä. Ehkä sitten isona.

Ps. Reseptejä ja vinkkejä otetaan vastaan! 

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Pään suojausta ja räjäyttelyä

Kun pitäisi tehdä oikeita asioita (kuten vaikkapa pohdiskella kuvitteellisesti viljeltyjen kuvitteellisten kasvien kuvitteellista markkinointia, blah), saa helposti aikaan joitain muita asioita. Kuten sen edellisessä postauksessa mainitun palmikkopannan. Tämmöinen siitä sitten tuli:

Ei mulla oikeasti ole noin kovasti otsaryppyjä, vähän oli haastavaa tuo kuvaaminen...

Anteeksi näistä kamalista kuvista, pitäisi ehkä opetella käyttämään jotain kunnollista kuvankäsittelyohjelmaa (olen käynyt kurssia aiheesta ainakin kolme kertaa, mutta kun ei ole tarpeeksi usein ohjelmistoja käyttänyt, niin autuaasti unohtuneet ovat ne taidot), tai edes malttaa ottaa kuvat päivänvalolla (mutta kun mää tahon heti nyt!). Ei uusi kamerakaan huono ajatus ole, mutta toteutus onkin sitten eri juttu.

Langat ovat jotain 7 veljeksen henkistä harmaata ja vihreää ja käytin nelosen puikkoja. Vihreä ei oikeasti näy sieltä välistä yhtä reippaasti kuin nuo kuvat antamat ymmärtää (eikä meillä noin kirkkaan vihreää pöytäliinaakaan ole, ylempi kuva siis vähän lähempänä totuutta). Ohje oli jo edellisessä postauksessa, mutta tässä se uusiksi.

Sitä (tietysti) vähän muokkasin, reunoissa on vain 2o2n. Ehkä parempi lopputulos olisi tullut kuudella reunasilmukalla, hieman tuota joutuu vetämään korviensa yli, mutta ei se ihan susi ole. (Vähän tuntuu, että kaikkien aikaansaannosteni kohdalla sanon samoin...) Nurjalla puolella nostin ensimmäisen silmukan nurin, joten reunoista tuli erilaiset. Itselle kun tuo "vain" on, niin ei haittaa, tietääpähän seuraavalla kerralla.

Olen kamalan huono tekemään itselleni mitään, edes ruokaa, mutta tänään ylitin itseni ja tuon pannan (eikä pidä unohtaa sitä keskiviikkona valmistunutta myssyä) lisäksi valmistin herkkuaterian, vain minulle! (Siippa kun on tavoilleen hyvin epäominaisesti reissussa ja minä keskenäni kotimiehenä.)

Aikaisemmin reseptiläjää setviessäni vastaan tuli hieman epämääräinen Palak Paneer à la K-L -otsikoitu paperi, ja hetken lappua tavattuani päätin tuon ohjeen toteuttaa. (Ei kai siitä olekaan kuin nelisen vuotta kun tuon ohjeen sain.)

Valmistus sujui suurinpiirtein seuraavasti:
- Pilko 1 punasipuli ja hienonna 2 valkosipulinkynttä (voit pilkkoa tässä vaiheessa valmiiksi myös 200-300g leipäjuustoa)
- Kuullota ne pannulla, lisää tilkka vettä
- Lisää maun mukaan currytahnaa (laitoin itse n. 3 teelusikallista), sekä tilkka vettä
- Mausteitakin voi laittaa jossain vaiheessa (suola, pippuri, chili)
- Lisää pussillinen tai kaksi pakastepinaattia (150g/pss)
- Lisää pilkottu juusto
- Lisää 2-3 desiä maustamatonta jogurttia (Huom! Älä kuumenna kiehuvaksi enää jogurtin lisäämisen jälkeen, sillä jogurtti juoksettuu. Jos niin kuitenkin pääsee käymään, ei hätiä: maku ei muutu, vain rakenne ja ruoan ulkonäkö kärsii.)
- Keitin lisäkkeeksi ohraa, mutta perinteisesti ko. ruoan kanssa toki tarjoillaan riisiä.

Ihanaa kokkareista jogurttia, nam!
Ja huhhuh! Pää räjähti, eikä ihan pikkaisen, kun tuota ensi haarukallisen maistoin. Ai että, ihanaa! Suurkiitos K-L!

Vähän ihmetyttää, etten vieläkään ole kyllästynyt näihin vahvasti maustettuihin, itämaishenkisiin ruokiin. Luulisi kevään pikku hiljaa koittaessa mausteidenkin miedontuvan. Chai ei tosin enää niin kovasti maistu, kun sitä olen tässä kolmisen kuukautta päivittäin juonut, ehkäpä tuo ruokapuoli seuraa pikku hiljaa perästä.

Tulisi jo kesä, uudet perunat ja kevätsipuli!