tiistai 31. joulukuuta 2013

Tervemenoa vanha vuosi!

Pitkäpiimäisemmät pohdinnat piilotin paperipäiväkirjan sivuille, tänne valikoin pari musiikillista esitystä, jotka mielestäni jotenkin sopivat tähän vuodenvaihteeseen.


Asa Foetida - Puusaarna. Tätä Asan levyä olen kuunnellut koko vuoden hyvin aktiivisesti, keskimäärin ainakin viikoittain, enkä ole vielä lähelläkään kyllästymistä. Tämä oli ensimmäinen kappale, joka nousi ylitse muiden ja mikäpäs siinä, onhan se aivan helkkarin hyvä.


Rudimental ja muut - Not giving in. Viimeisen parin kuukauden ajan ollut tehosoitossa tämä. Epäilen, ettei kappale tule kestämään aikaa kovin hyvin, mutta sopii kuin nakit silmille uuden vuoden juhlintaan.


Ultimate Spinach - Mind Flowers. Jos bändillä on noin upea nimi, ei sisältökään voi olla kuraa. Tämän kappaleen löysin ihan tässä viikon sisään. Laulua lienee hyvä kuunnella kun vuodenvaihdetunnelmat alkavat kääntyä aamupuolelle.

Se siitä sitten. Heippa 2013, ei tule ikävä, mutta kiitos kuitenkin kun kävit!

Iloista juhlintaa ja onnea matkoihinne toivotan!

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vaihe vaihtuu


Blogilla on näinä päivinä 1-vuotissynttäri. Kulunutta vuotta voisi tarkastella ensin tilastoin:
  • piirun verran alle 100 tekstiä (en ihan päässyt sadan päivityksen leikkimieliseen tavoitteeseeni)
  • lähes 3700 sivun katselua (oho)
  • noin 30 kommenttia (joista suurin piirtein puolet lukijoiden)
  • 5 lukijaa
(Kerrottakoon myös, että 47% blogissani vierailleista käyttää Firefox-selainta ja yllättävän moni [9%] Internet Exploreria ja suurimmalla osalla [60%] on Windowsin käyttöjärjestelmä ja että vierailijoita on käynyt kymmenestä eri maasta. Ihan vaan tiedoksenne, että isoveljen lisäksi minäkin valvon.)

Blogiini on päädytty mm. hakusanoilla vyölaukku, kiinteät tissit ja liimatalla oli varsin hauskaa eilen.


Blogin alkuperäinen ajatus sähköisestä resepti/tein muuten tämmöstäkin -vihosta on kantanut yllättävän hyvin, vaikka rönsyillytkin olen sopivasti. Luulen, että tulevaisuudessa rönsyilen vielä enemmän (tai no, kuka tulevasta tietää).


Kaikenlaista on kuitenkin suunnitteilla tulevan pään menoksi ja bloginkin varalle, joten kun isot eellä niin pienetkin perässä - tahtoisin siis kuulla teitä siellä vastaanottimien toisessa päässä.  
Ketä te ootte? Vai onko siellä kettään? 
Sana on vapaa, ja enemmänkin saa kommentoida, mutta jos sen äännähdyksen verran edes.

Vaikka blogi lähinnä on (muka) vain itselle, eipä se olisi julkinen, ellei jonkinlaista keskustelua tahtoisi käydä. Tehdään siis niin ensi vuonnakin! (Mutta mieluummin 4ever loving.)


Ai niin ja PS. Se kummipojan joulupaketti: 

Hajatuksia vuodelle 2014

Pitäisi tehdä pitäisi-lista, jolle pitäisi laittaa päästä irti pitäisi-ajattelusta -kohta.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pääasioita

Joulu oli ja meni, ja katse on jo kovin tulevassa vuodessa. Ennen suurempia suunnitelmia ja lupauksia täytyy kuitenkin juhlia, ja tänä vuonna tarkoituksena on viettää vuodenvaihdetta ystävän luona. Näissä kemuissa pukukoodina on tilaisuuden arvokkuuteen sopiva päähine.

Vastoin tapojani ensimmäinen ajatukseni ei ollutkaan kääks, vaan pikemminkin jes, sillä näyttäydyin kaksissa pikkujouluissa jonkinmoisessa pääkoristeessa.

Ensimmäisiin olin virittänyt päähäni kaulakorun


ja toisiin rintakorun.


Erään Facebook-ryhmän kautta sain käsiini kassillisen kampetta, joista olisi tarkoitus saada aikaan... hmm, jotakin. (Niin että jos joku sattui kuulemaan, kun sanoin olevani menossa hakemaan kukkapussia Härmälästä, kyse oli varsin viattomasta ja laillisesta toimesta.)

Huomenna odottavatkin kuumaliimapistooliostokset. Vähän kyllä jännittää, että mitähän tästä(kin) nyt sitten oikein tulee.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulun Ihme

Eräänä vuonna joulun aikaan ystäväni koki Joulun Ihmeen kohdatessaan yöllisellä kävelyretkellään Joulun Rotan. Joulun Rotta kuvastaa mielestäni hienosti tämän keskitalven juhlan syvintä olemusta, ja kappas kehveliä kehen täällä mummolassa törmäsinkään!

Vilahti siellä Rotan kaverina joku partaveikkokin, jonka syntymäpäivistä ei kuitenkaan ole nyt kyse.

Eilen illalla saunassa istuessa joulurauha saavutti minutkin, ja päätin heittää arkihuoleni. (Minun pieni Joulun Ihmeeni.) Seuraavan parin vuorokauden aikana elämäntehtäväni on lähinnä syödä ja lojua.

Rauhallista, lempeää ja huoletonta 
keskitalven aikaa meille kaikille!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Aarteita

Kesällä taisin mainita eräästä talosta täällä kotiseudullani, jonka uumenista voi löytää yhtä sun toista.

Tällä kertaa jostain olivat vastaankävelleet nämä kaverukset ja juuri minun koossani! Sovittiin serkkutytön kanssa, että voidaan pitää näitä vuorokuukausin (minä sain heinäkuun), mutta ensin ne pitää kunnolla rasvata. Harmillisesti olen jo mummon saapasrasvan vienyt, joten nämä saavat odottaa käyttöön pääsyä Tampereelle asti. Kyllä ilostuin, nyt kenkäkokoelmani on melkein täydellinen.

Muuten kotopuolen jouluilu on sujunut melko rauhallisesti ja hyvin epäperinteikkäästi. Olen ajanut paljon autolla ja kamalasta kelistä huolimatta pärjännyt hyvin. Olen myös rikkonut ja korjannut yhden tuulilasinpyyhkijän, maalannut kaappeja ja pari listaa (siivouksen ohessa on kuulemma sama vähän remontoidakin), rapsutellut koiria ja kissoja ja paria lastakin.

Olen myös pohtinut, mitä ihmettä me täällä oikein tehdään kun päivä pimenee ennen puolta neljää ja auton ikkuna muuttuu parin tunnin ajossa ravasta ruskeaksi. Ja muistanut sitten miksi, kun maa vaalenee ja kimaltelee auringossa, ja puut ovat hauraan huurteen peitossa.

torstai 19. joulukuuta 2013

Kettu Repolainen

Tein nämä jo viime talvena melkein valmiiksi, kun lankaa toisista samanmoisista jäi yli. Nyt sain ne viimein viimeisteltyä, jotta pääsevät pukinkonttiin ja sitä myötä jossain vaiheessa arvoiseensa käyttöön eli pikkujalkoja lämmittämään.

Kämmäsin näiden kanssa kerran jos toisenkin, sellainen ketku tuo repo meinaa väliin olla. Vaan oppia ikä kaikki!

Idean ja ohjeen röyhkeästi ryöväsin ystäväiseltä Olennon takaa, idean täältä ja ohjeen täältä (tapoihin kuuluen sen verran muokaten, että neuloin varren ja sukkaosan yhteen).

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Itarista itarin

Kun tuossa edellä mainittiin yrityksistäni olla tarkan markan nainen, niin voisihan sitä valaista myös esimerkin avulla.

(Ehkä saatoin mennä tässä jo vähän liian pitkälle, vaikka myönnettäköön, ettei alla kuvattuun sattumukseen niinkään välttämättä vaikuttanut penninvenyttäminen, vaan ennemminkin nyt-heti-valmiiksi-tämä -asenteeni, joka pakottaa usein käyttämään vain nyt-heti -saatavilla olevia materiaaleja.)

JOULUKULUISSA PIHISTELYÄ TILLIN TAPAAN 
(eli näin paketoit postilähetyksen)

Varoituksen sana: saattaa järkyttää herkimpiä lukijoitani.

Tee kaikki lahjat itse, tietysti. Näin säästät selvää rahaa. Lopputuloksen epämääräisyyden voi aina kuitata tokaisten "onpahan ainaki ite tehyn näkönen!"

Avaa aina saamasi paketit varovasti ja säästä kääreet. Parissa vuodessa saa kerrytettyä jo aika mainion kokoelman kierrätyslahjapapereita, josta valita kullekin saajalle sopiva kuosi.

(Muista, että pienet rutut, nirhaumat ja väärät nimet vois helposti peittää leikkaamalla ja liimaamalla päälle toisesta paperista palan! Tähän tarkoitukseen myös pienemmät käytettyjen lahjapapereiden palaset kannattaa säästää.)

Varsinkin jos sisällä on jotain kosteusherkkää, voi lahjan pakata muutamaan kertaan käytettyyn leipäpussiin. Myös hedelmäpussit käyvät, joskin ovat herkempiä rikkoutumaan.

Päällykseksi käy hyvin esimerkiksi paperinen hedelmäpussi, mutta myös niitatun lehden aukeamat. Tolkun ihminen ei tietenkään tilaa mitään lehtiä, mutta aika usein kuuluu kuitenkin ammattiliittoon. Sen lehdyköistä kääräisee paketille hienot kuoret! (Sanomalehtikin käy, mutta sopinee paremmin arkisempiin lähetyksiin.)

 
Kuorta taitellessa sopivaksi voi samalla harjoitella paketointia!

Maalarinteipistä muotoilee oivan pakettikortin.

Nyt paketti on melkein valmiina lähtöön, ja on aika kaivaa kuvetta, sillä postilähetyshän se maksaa - ellei ole yhtä säästäväinen kuin minä!

Parhaimmassa tapauksessa (kuten minulle pääsi käymään) saattaa nimittäin löytää vielä jostain jemmasta kertaalleen käytettyjä, mutta leimaamattomia postimerkkejä!

Saitaa joulua! Eikun...

tiistai 17. joulukuuta 2013

Hampuusihommia

Aloin eilen suuresti himoita tofua, mutta koska yritän olla varsin tarkan markan nainen nykypäivänä, päätin tyydyttää haluni muulla tavoin kuin ostamalla. Soijapapuja en omista, mutta hampunsiemeniä kylläkin melko runsain mitoin - hefun tekoon siis!


HEFU

5 dl hampunsiemeniä
1,5 l vettä

Murskaa siemenet tehosekoittimessa tai muulla sopivalla tavalla veden kanssa parissa erässä. Lisää nestettä vähitellen, esim. puoli litraa kerrallaan.

Siivilöi neste harson läpi kulhoon. Surauta siivilään jäänyt massa vielä toisenkin kerran tehosekoittimen läpi ja siivilöi. Voi toistaa useammankin kerran.

Puristele kaikki nesteet pois. Jäljelle jääneen hamppuokaran voi säästää ja käyttää vaikka sämpylöihin.

Kuumenna hamppumaitoa vesihauteessa n. 10 minuuttia, kunnes "juusto" eli hefu erottuu.

Kaada taasen siivilän ja harson läpi.

Anna valua painon alla sopivaksi katsomasi aika. Lopputuloksen kiinteys riippuu valutusajasta. (Valutin pari tuntia, se ei riittänyt vielä tofumaiseen kiinteyteen.)

Valmista! Kuulemma 5 desistä siemeniä voi saada jopa 250g hefua, minä onnistuin saamaan kokonaiset 165 grammaa...

Paloittelun jälkeen hefu pääsi lillumaan marinadiin, jossa oli öljyä, vettä, soijakastiketta, suolaa, sokeria, sitruunanmehua, mustapippuria, chiliä, paprikaa ja valkosipulia.

Aikamoinen homma tuollaisen pienen nykerön eteen, ja sitten vielä pitäisi keksiä mihin ihmeeseen sen kaiken heran ja okaran työntäisi! Toisaalta, vaikka hefun valmistus aikaa viekin, ei aktiivista tekemistä ole juurikaan vaan suurin osa ajasta kuluu valumisen odotteluun. Mielenkiinnolla odotan, miltä lopputulos maistuu.

Lisää tietoa hampusta/hefusta mm. täällä. Suosittelen tutustumaan!

Lisäys: Hyvää tuli! (Vaikka liesi päättikin heittäytyä hankalaksi kesken kokkailun... Toivottavasti ei hajonnut lopullisesti!)

maanantai 16. joulukuuta 2013

Aurinkoa!

En ole idätyksen tai versotuksen ammattilainen, mutta hulluhan sitä olisi jos ei kokeilisi, niin terveellisestä tavarasta on kyse. Ja on ihanaa saada työntää sormensa (no lähinnä sormenpäänsä) multaan ja nähdä vastasyntynyttä vihreää tähän aikaan vuodesta! Nämä pikkuiset saivat alkunsa kuorituista auringonkukansiemenistä.

VERSOTUS sujuu jotakuinkin seuraavasti (kertoo Kasvisruutukokki):
  • Idätä siemeniä pari päivää eli:
    • Huuhdo siemenet hyvin, liota yön yli, huuhtele ja laita idätysastiaan tai purkkiin, jonka suulle on viritelty harso tai muu veden läpäisevä kangas.
    • Vahingoittuneet ja turpoamattomat siemenet kannattaa poistaa, tyyli on vapaa.
    • Idut kasvavat parhaiten pimeässä, joten purkkia kannattaa säilyttää esim. astiankuivauskaapissa, jolloin myös ylimääräinen vesi pääsee valumaan astiasta helposti pois.
    • Huuhtele huolellisesti 2-3 kertaa päivässä ja valuta hyvin.
    • Auringonkukansiemenille riittää vuorokauden idätys. Omani ehtivät kasvaa vähän turhan suuriksi, vaan eipä se niin nöpönuukaa ole.
  • Levitä alustalle 2-3 senttiä multaa, kastele hyvin ja levitä idut mullan päälle.
  • Pane astia pimeään tai peitä se ja säilytä näin pari päivää.
  • Ota peite pois ja siirrä astia valoon kunnes versot ovat kasvaneet (noin kolme päivää). Suihkuttele päivittäin.

Osa versoista päätyi Aurinkopestoon, joka ei ole ulkonäöltään erityisen kaunista apetta (varsinkaan tummentuessaan), mutta varsin terveellistä. Tein peston harvinaisen tarkasti ohjetta noudattaen, korvasin vain agavesiirapin hunajalla ja jätin sitruunankuoret pois. Laitetaas vielä muistiin mitä tuli tehtyä.

AURINKOPESTO

1 dl auringonkukansiemeniä liotettuna (vähintään yön yli)
reilu nippu auringonkukanversoja
1 dl kylmäpuristettua auringonkukansiemenöljyä
1 valkosipulinkynsi
mustapippuria
ruususuolaa
hunajaa
sitruunanmehua

Valuta liotetut siemenet. Sekoita kaikki ainekset (paitsi versot) sauvasekoittimella karkeaksi tahnaksi. Sekoita joukkoon versot ja surauta muutama sykäys sauvasekoittimella, kunnes versot hienontuvat joukkoon.

Tällaisenaan pesto toimi ihan hyvin dippikastikkeena, mutta pastan (eli makaronin) joukkoon lisäsin vielä valmista punaista pestoa sekä pari paloiteltua aurinkokuivattua tomaattia.

Vaikka pesto aivan makoisaa olikin, huomasin tunkkaisen sivumaun, jolle en oikein lämmennyt. Liekö se siementen ominaispiirre vai tottumattomuusasia. Siemeniä mieluusti söisin, mutta yleisesti haluaisin ruokani olevan myös makuhermojani hellivää. Ehkä täytyy kokeilla auringonkukan sijaan jotain muuta seuraavaksi, tuo Keittiökameleontti-blogi vaikuttaa hyvin kiinnostavalta ja innostavalta, sieltä varmasti apuja löytyy.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Yksinkertaista ja nopeaa koukulla ja keittiössä

Heräsin tällä viikolla siihen tosiasiaan, että joulu on ihan kohta. Panikoinnin sijaan päätin hengittää, ja lahjoa vain jos jotain mukavaa keksin. Vaikka kovasti lahjojen antamisesta pidänkin, arvostan elämän stressittömyyttä vielä enemmän. Väkisin hankitusta lahjasta myös haistaa pakon, ja kukapa sellaista haluaisi vastaanottaa.

On kuitenkin muutama ihminen, joita haluan muistaa tähän vuodenaikaan pienellä paketilla: kummipoikaa, äitiä, isää ja mummoa. Muita sitten jos jotain sopivaa sattuu vastaan tulemaan.

Äidin pakettiin sujahtaa niinkin hehkeä lahja, kuin kaksi paria pitkiä kalsareita ja kummipojan lahjusta en vielä paljasta. Mummon ja isän pusseista löytyvät trikookuteesta virkatut pannunaluset, ihan omalla designilla. (Eli tartuin koukkuun ja kerään, virkkailin, purin, virkkailin, purin ja virkkailin kunnes olin lopputulokseen tyytyväinen.)

Tykkään erityisesti tuon yksivärisen mallista, ja siitä voisinkin yrittää kirjoittaa ohjeen (vaikka varmaan tuon ihan pähkäilemällä ja kokeilemallakin saisi luonnistumaan).

VIRKATTU PANNUNALUNEN (valmistusaika 15-30 min.)

1. krs: Virkkaa 6 ketjusilmukkaa, kiinnitä renkaaksi piilosilmukalla.
2. krs: Virkkaa renkaaseen 12 kiinteää silmukkaa, lopuksi ps ensimmäiseen ks:aan.
3. krs: Virkkaa 4 kjs ja 1 ps joka toiseen edellisen krs:n ks:aan. Päätä ps:aan.
4. krs: Virkkaa 8 kjs ja 1 ps jokaiseen edellisen krs:n ps:aan. Päätä ps:aan.
5. krs: Virkkaa 10 kjs  ja 1 ps jokaiseen edellisen krs:n ps:aan. Päätä ps:aan, tee jonkinlainen ripustuslenkki ja päättele.
Venyttele, vanuttele, höyrytä ja paketoi.

Suurin piirtein noin. Yksinkertaista ja nopeaa!


Viimeisimmästä Yhteishyvän ruokalehdestä bongasin Kookos-kaurakeksien ohjeen, ja innostuin, että tuohonpa työnnän ylimääräiset kookoshiutaleeni. Jostain syystä kuvittelin moisia omistavani - kyseessä olivatkin mantelilastut.

Tästä en suinkaan lannistunut, vaan päätin kokeilla ohjetta korvaten kookoshiutaleet mantelilastuilla, kuten myös osan vehnäjauhoista korvasin jo tovin kaapissani majailleella mantelijauholla. Hyviä tuli ja näin ne tekaistiin:

MANTELIKÖKKÄREET

2½ dl kaurahiutaleita
1 dl mantelilastuja
1½ dl vehnä- ja mantelijauhoa yhteensä
1 dl sokeria (vähän vähempikin riittää)
½ tl leivinjauhetta
100g voita (tätäkin riittää maltillisempi määrä)
3 rkl hunajaa (ei ollut siirappia kaapissa)
2 rkl vettä

1. Sekoita kuivat aineet. Mantelilastuja on hyvä vähän pieniä, minä painelin niitä valkosipulipuristimen kahvapäillä ja helposti sain murenemaan.
2. Sulata voi. (Voit sekoittaa sulaan voihin hunajan ja veden, kuten ohjeessa neuvotaan tai...)
3. En lukenut ohjetta näköjään kovin tarkkaan, sillä sekoitin kosteat aineet kuiviin erikseen, vaan ihan hyvin onnistui niinkin.


4. Nostele taikinasta sopivanmoisia nokareita pellille kahdella lusikalla. Voit halutessasi muotoilla niitä kauniimmiksi, minusta olivat ihan nättejä noinkin.
5. Paista 200 asteessa, keskitasolla noin 7 minuuttia. Meidän uunimme vaatii vähän pitemmän paistoajan, 9-11 minuuttia, mutta kannattaa olla varovainen, sillä nämä kaverit palavat tosi helposti ja sen maistaa!


6. Anna jäähtyä pellillä. Uunista tullessaan kökkäreet ovat vielä melko pehmeitä, mutta jäähtyessään kovettuvat.

Yksinkertaista ja nopeaa! (Sekä herkullista ja melkeinpä terveellistäkin!)

Tällaisia tällä kertaa. Nyt täytynee irrottaa takamus tuolista ja siirtyä ulkoilmoihin, sillä uskokaa tai älkää hyvät naiset ja herrat ja kaikki siltä väliltä: siellä (ainakin melkein) paistaa aurinko!

torstai 12. joulukuuta 2013

Savusukelluksella

Noin viikko takaperin kylään saapui ystävä, puki ylleen esiliinan ja ryhtyi pöllyttämään jauhoja ympäri keittiötä. Olimme sopineet kvinoa-karjalanpiirakkatreffit, ja mainiosti ne olisivat menneetkin, ellei... (Siitä lisää myöhemmin.)

Piirakoiden idea saatiin Ekoloinen-blogista. Tykkään karjalanpiirakoista kuin hullu puurosta, mutta riisiä vierastan. Kaapissani oli myös joskus heräteostoksena hankittu pussinpohjallinen kotimaista luomukvinoaa, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

KVINOA-KARJALANPIIRAKAT (n. 30 pienehköä piirakkaa)

Täyte:
reilu 2 dl kotimaista kvinoaa
noin 7 dl punaista maitoa
suolaa

Kuori:
1,5 dl kylmää vettä
2 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 tl suolaa

Voiteluun:
voita
maitoa

1. Huuhtele kvinoa huolellisesti ensin kylmällä ja sitten lämpimällä vedellä. Oma lävikköni on sen verran suurisilmäinen, että apuna käytettiin harsoa.


2. Lämmitä maito, lisää kvinoa ja suola. Keittele 10-15 minuuttia ja varo polttamasta pohjaan (aina se vähän palaa kuitenkin). Huomaat kyllä kun kvinoa alkaa puuroutua. Nestettäkin näköjään olisi voinut lisätä, eihän me sellaista hoksattu.
3. Sekoita kuoren ainekset ja vaivaa tasaiseksi.
4. Pyöritä taikina pötköksi ja leikkaa noin sentin paksuisiksi viipaleiksi.


5. Pyörittele palat palloiksi ja kauli/painele lituskoiksi. (Pastakone olisi oikein hyvä tässä.) Huom: Taikina kuivuu nopeasti, joten täyttämättömät kannattaa säilyttää kelmun tai liinan alla.

6. Lusikoi kuoren päälle sopiva määrä puuroa ja rypytä reunat. Karjalainen kämppis neuvoi, että liikkeen pitäisi olla enemmän liukuva kuin nostava. Video-ohjeet auttoivat meitä poloisia myös, ja ihan oltiin ylpeitä aikaansaannoksistamme!
7. Paista 275 asteessa n. 15 minuuttia. HUOM: Ylimääräisestä taikinasta ei voi tehdä näkkäriä, ei ainakaan 275 asteessa. Kannattaa myös muistaa, että palamisesta aiheutuu usein savua, kannattaa siis asetella jakkara jo valmiiksi palovaroittimen alle ja löysätä ikkunoiden salvat.
8. Voitele valmiit piirakat sulan voin ja maidon seoksella.


9. Syö ja savusukella!

Enpä muista polttaneeni mitään noin pahasti ainakaan sitten noin-vuoden -98, kun ystäväni kanssa paahdoimme leipiä paahtimessa aivan liian kauan. Mutta hyvähän se vain on, että välillä mokaa, eipähän tule ylpistyneeksi! Parin päivän tuulettelun jälkeen asuntokin on entisensä.

Piirakat itsessään menevät kategoriaan nojoo. Ei niissä varsinaisesti vikaa ollut, mutta en vain taida niin kovin kvinosta perustaa. Suosittelen kyllä kokeilemaan, mikäli piirakat maistuvat, helppoahan niiden teko kumminkin on.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Puiden varjo


Sain juuri päätökseensä varsin vaikuttavan opuksen, Rolf Edbergin Puiden varjon vuodelta 1971, enkä malta olla kirjoittamatta tähän pientä pätkää kirjan viimeisiltä sivuilta.

Nuorison protestiliikkeet, joihin vanhemmalla sukupolvella ei ole mitään oikeutta suhtautua välinpitämättömästi vain siksi, että ne osaksi ilmenevät vaikeaselkoisina, ovat pohjaltaan todellista tyytymättömyyttä vallitsevaan järjestelmään ja toiveita uudenlaisen ykseyden syntymisestä. Vaikka osa niistä on hajanaisia ja niissä on paljon selkiintymätöntä - sehän kuuluu asiaan silloin kun jokin on käymistilassa - lupaukset piilevät halussa liittyä yhteen, itsestään selvässä kansainvälisyydessä, jonka puitteissa erilaiset manifestit leviävät kuin ruohikkopalot yli kaikkien ideologisten rajojen, mielenosoituksellisessa kulutusyhteiskunnan statusprameuden halveksunnassa.

Vuosikymmenten jälkeen kirjan teemat ovat edelleen ajankohtaisia. Yllä oleva on lyhyt lainaus, eikä kerro kirjasta juurikaan, mutta silti en voinut vastustaa sen julkaisemista - ilmiselvästä itsenäisyyspäiväsyystä.

Teoksen teemat ovat niin perustavanlaatuisia, ettei syvemmälle kaiken olennaisen ytimeen juuri pääse. Kieli on kaunista ja soljuvaa, ja yritinkin houkutella jotakuta ystävää lukemaan tätä minulle ääneen, jotta olisin saanut kunnolla upota lauseiden virtaan. Kirja ei ole kevyttä luettavaa ja välillä melkeinpä masennuin, mutta toisaalta myös uskoni toivoon vahvistui.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja, melkeinpä pakollinen sanoisin. (Kiitos R, kun kirjan minulle lahjoitit!)