maanantai 29. huhtikuuta 2013

Pihvinpurijat


Eilen koettelin rajojani ja yritin paistaa punajuuripihvejä. Maku oli oikein mainio, mutta koostumus vähän niin ja näin. Luulen, ettei ongelma ole niinkään taikinalähtöinen, vaan kyse on ennemminkin kärsimättömyydestäni. Lettujenkin kanssa olen ihan onneton. Jotenkin se lieden ääressä seisominen ja kellon vahtaaminen eivät vain kuulu omaan käsitykseeni kivasta kokkailusta.

Mutta, kuten sanottua, pihvit olivat varsin maistuvia koossapysymisongelmistaan huolimatta, joten kirjataanpas ylös, mitä niihin oikein tulikaan. 

Alkuperäinen ohje aiemminkin mainitusta opuksesta Rakkautta, oliiveja ja timjamia - Hyvän olon ruokaa (Anna Bergenström ja Fanny Bergenström, 2004), oma sovellukseni meni näin:

Punajuuripihvit
3 keskikokoista perunaa (keitettynä)
4 vähän pienemmän puoleista punajuurta (keitettynä)
1 muna
vajaa tl suolaa
noin 1 tl yrttimausteita
ehkä ruokalusikallisen verran korppujauhoa tai muuta vastaavaa
(olen säästänyt kuivuneita leivänpaloja [...], 
ja pistin nyt yhden palasiksi vasaran ja leivinpaperin avulla)

Muhjaa perunat itsellesi sopivalla tavalla. Raasta punajuuret perunoiden joukkoon (tai tee kuten minä, ja laita joku muu raastamaan, jos et itse jaksa). Lisää joukkoon muut ainekset ja sekoittele tasaiseksi haarukalla. Anna maustua 10-15 minuuttia, muotoile pihveiksi
ja paista muutama minuutti molemmin puolin.


Meillä pihvit tarjoiltiin keitetyn ohran, salaatin ja jogurttikastikkeen kera. Salaatissa oli kaalta, purjoa, kirsikkatomaatteja, kurkkua ja avokadoa (sekä hamppuöljyä, omenaviinietikkaa, suolaa ja mustapippuria), jogurttikastikkeen maustoivat chilikastike, omenaviinietikka, suola, sokeri, pippuri ja yrtit, muistaakseni ainakin timjami ja basilika. Hyvää oli!

Nyt olisi ryhdyttävä ikkunanpesuun (projekti etenee hitaasti, mutta varmasti), huomista vapunaattoa kun olisi mukavampi juhlia kirkkain akkunoin. Lupasin tehdä pitopöytään omena-basilikatortun (sellaista tekivät koulussa luokkakaverit ja jestas sentään, kun oli herkullista), raportoin siitä sitten myöhemmin. Miehenpuolikkaan sain houkuteltua (eli kiristettyä) tekemään perunasalaatin. En ole muistaakseni itsekään koskaan tullut mokomaa tehneeksi, joten odotan lopputulosta mielenkiinnolla!

Kuva täältä
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin - hyvää vappua!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ilostuksia

Kävin tuossa eräänä päivänä kävelyllä. Päädyin pienen metsäpolun alkuun, ja lähdin talsimaan sitä pitkin kohti tuntematonta. Minnekään taikametsiin en kuitenkaan tullut eksyneeksi, vaan ihan tuonne Kalevan Prismaan.

Se olikin kyllä varmaan parempi, sillä löysin sieltä sekä kaipaamani kevät-/kesätossut (ja vielä alennuksella!) että irtonaiset kirsikkatomaatit! Jälkimmäiset kulkivat super-etuliitteellä, mutta en oikein saanut selkoa siitä, mikä niissä nyt niin superia oikein oli. Vaan samapa se, iloinen olen löydö(i)stäin!

Kaupassa oli myös kattava luomu-osasto, vaan ei ensinkään kotimaisia porkkanoita. Liekö ovat jo niin nuuduksissa talven jäljiltä, ettei niitä viitsi tyrkylle laittaa. Suomalaisia avomaankurkkuja kylläkin tiskistä löytyi, tähän aikaan vuodesta! Kaikkea ne keksii.

Mutta se kauppareissusta, ja palataan hetkeksi takaisin sinne mukavalle metsäpolulle.

 

Ihanat sinivuokot ja pienoinen koiranputkivauva piristivät suuresti mieltä, ja loivat uskoa kesän tuloon. Kyllä se sieltä vielä! Katkenneen puun kohdalla täytyi ryhtyä pohtimaan vanhaa kysymystä siitä, kuuluuko puun kaatumisesta ääni, jos kukaan ei ole kuulemassa. Komea jysäys tuosta varmasti on kuulunut, jos on kuulunut.


Kotimatkalla pysähdyin vielä ihastelemaan kukkaistutuksia. Eiväthän ne vielä täydessä loistossaan ole, mutta syksyn ja talven yksitoikkoisuuden jälkeen pienetkin värinpilkahdukset nostavat hymyn huulille. Olipa kukkien kimpussa pari pulskaa kimalaistakin!


Jo alkuviikosta ihmettelin lähipuistoomme ilmaantunutta taideteosta, ja nyt sain sen ikuistettua. Lasketaan nyt tämäkin pian koittavan kesän merkiksi, vaikka vähän valitusta linjasta poikkeaakin. Ilostutti kumminkin.


Simakin on laitettu tulemaan, raportoin siitä sitten enemmän, jos se osoittautuu juomiskelpoiseksi. Jotenkin vain epäilyttää sen onnistuminen, kun yhdistelin kahta-kolmea ohjetta ja pihistelin kovin hiivan kanssa. Mainiota kiljun keittäjää ei minusta siis ainakaan tule, sen voin luvata.

Kävelyiden ja muiden tervehenkisten toimien lisäksi olen myös viettänyt mukavia iltoja anarkismista puhuen ja espanjalaisia alkoholituotteita nauttien (aloin vähän salaa haaveilla pienestä baarikaapista, josta voisi kylminä ja pimeinä iltoina, tai ihan muuten vaan, toki tietysti vain lääkkeeksi, ottaa pienet naukut vaikkapa mantelilikööriä maidon kera) sekä kihlajaisia juhlien.

Vaikka joskus kaikki tuntuu vähän nahkealta ja ikävältä, on sitä elämässä aika paljon kivojakin juttuja. Kuten nyt vaikka aurinko ja västäräkit. 

Always look on the bright side of life!

torstai 25. huhtikuuta 2013

Tuohitaiston tiellä väriä tunnustaen

Eilen aloitin työt neljän aikaan iltapäivällä tällaisesta alkuasetelmasta:


Ostin luokkakaverilta palan tuohta luonnonmateriaalinäyttötyötä varten ja ensimmäisenä vuorossa oli tuohen puhdistus. Kuvassa näkyy vasemmassa alakulmassa jo aloiteltu kohta. Hommaa ei missään nimessä kannattaisi tehdä sisätiloissa (ainakaan omassa olohuoneessaan), sillä tuohen pinta pölyää ja pöly leviää joka puolelle. Minä olin fiksuna tyttönä puunannut koko kämpän ennen työhön ryhtymistä... Huolellisella imuroinnilla, jätesäkeillä ja varovaisuudella siitä kuitenkin selvittiin. Ja sillä, ettei kovin tarkkaan tutkiskele ympäristöään. (Rillit tosin taitavat edelleen olla suhteellisen paksun pölykerroksen himmentämät.)

Tuohen työstämisessä itse punomiseen ei mene kovin kauaa, vaan suurin osa ajasta kuluu esikäsittelyyn. Kun tuohi on puhdistettu, se täytyy leikata ja ohentaa. Tämä kyseinen tuohi oli melkoisen haastavaa käsitellä, sillä sen irrotuksesta taitaa olla jo tovi. Mitä tuoreempana tuohi ohennetaan, sitä helpompaa se on. Jos tuohi säilytetään sille sopivissa oloissa, se säilyy käyttökelpoisena rajattomasti.


Puolen yön tienoilla päätin painua ansaitulle levolle päivän saldonani muutama hassu pallero (joiden ulkonäköön en suinkaan ole tyytyväinen). Hohhoijaa. Jos tuntipalkalle haluaisi, saisi tuota tekniikkaa harjoitella vielä muutaman sadan pallon verran! Onneksi en noita minkään oviverhon verran tarvitse. (Ai mitä niistä sitten tulee? Se jääköön vielä mysteeriksi.)

Kirjasta Sven E. Lindqvist - Miten tehdään tuohitöitä
Tuohi on sinänsä mukava materiaali, ettei sen työstöön tai säilytykseen tarvita suuria tiloja, ja käsittely sujuu vähilläkin välineillä, mutta ei minua mikään tuohikärpänen ole sen kummemmin puraissut. Näyttöönkin valitsin tuohen oikeastaan vain sen helpon saatavuuden ja muiden edellä mainittujen seikkojen takia. Vaan nyt kun sitä vielä varastossa on, niin tiiä sitten...


Tuohitaistelun ohessa kokoontui myös Mrrrttakerho!:mme, ja kuten jokaisella itseään kunnioittavalla kerholla, on nyt meilläkin oma tunnuksemme (liivejä ei tosin ole vasta kuin yhdellä jäsenellä). Jiipu teki jokaiselle vähän erilaisen patchin, minä nössönä halusin kiemuroita ja vihreä-valkoista.

Komia tuli, kyllä tuommoista kantaa ilolla! Kai se on vappumarssille lähdettävä munkki- ja simapäissään, kuten kunnon Mrrrttojen kuuluu. (Se sima ei tosin vielä ole ajatuksentasolta ehtinyt sitruunoiden hankintaa edemmäs, että saapa nähä.)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Keskikokoisten kysymysten äärellä

En ole koskaan tehnyt simaa. Nyt haluaisin vapuksi tehdä. Muutamat kysymykset kaipaavat kuitenkin vastausta ennen tuuman toimeksi muuntumista, kuten: Milloin sima laitetaan alulle? Ja mikä on se ekstra-superhyper-paras resepti? Onko joku tehnyt onnistuneesti vaikka hunajasimaa tahi muuta hippiversiota?
Kuva täältä
Toinenkin kysymys juolahti mieleeni aamupalaa värkkäillessä: Saako Tampereelta mistään irtona kirsikkatomaatteja? Nyt tai kesällä? Ne ovat niin kovin paljon maukkaampia kuin tavalliset, ainakin tähän aikaan vuodesta, mutta vaikka ulkomaisten tomaattien ostamisen voisinkin itselläni hyväksyttää (oikeastaan koen huonoa omaatuntoa aina tomaatteja ostaessani, mutta se nyt ei ollut tämän jutun juoni), niitä muovikopperoita en ala kotiini raahaamaan tämän enempää. Kun ei niitä oikein voi edes käyttää uudelleen, paitsi ehkä pikkuisina kasvihuoneina, mutta sellaisille ei ole tarvetta.

Kuva täältä
Kummastelevaista ja kyseleväistä viikkoa itse kullekin!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Turvaruokaa ja oheisaskartelua

Teen lähes viikoittain pizzaa. Aika usein varsinkin silloin, kun luvassa on juhlimista - seuraavan päivän oloa helpottaa kovin, kun ei aamulla ensimmäiseksi tarvitse murehtia ruoasta.

Pizza on helppoa, hyvää ja aina erilaista, eikä siinä oikeastaan voi epäonnistua. Viime aikoina olen kikkaillut täytteiden lisäksi myös pohjan kanssa, vaihtelu virkistää! Yleensä turvaudun focaccian ohjeella tehtyyn pohjaan (en muista enää mistä olen ohjeen napannut), mutta nyt olen tehnyt muutaman kerran myös vähähiilihydraattisen Vyötärön metsästäjän pizzapohjan (sekä maitorahkasta että turkkilaisesta jogurtista).


Eilen päätin kuitenkin kokeilla jotain muuta, ja tein koko höskän ihan reseptin mukaan! Tai no, melkein.


Ohje(et) siis huhtikuun Ruokapirkasta. Pohjan tein oikean ja täytteet vasemman reunan reseptillä, eli lähes pellillinen syntyi jotakuinkin näin:

Mozzarella-rucolasalaattipizza
Pohja
2 dl vettä
25 g hiivaa
0,5 tl suolaa
4,5-5 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä

- puuhaarukalla sekaisin, jätä liinan alle nousemaan lämpimään paikkaan

Täyte
noin purkillinen tomaatti-basilikapastakastiketta
sopivasti mozzarellaa
riittävästi juustoraastetta
pestoa

- levitä kastike ja juustot kaulitun pizzapohjan päälle, paista 200-225 asteessa uunin alatasolla, kunnes raaste on sulanut
- nostele kuumalle pizzalle pestonokareita

Salaatti
kirsikkatomaatteja
nippu villirucolaa
1 rkl oliiviöljyä
0,5 rkl omenaviinietikkaa

- levitä salaatti kuumalle pizzalle ja tarjoa heti



Oli juuri niin hyvää kuin miltä näyttääkin, pohja jäi ehkä pikkuisen liian raa'aksi, mutta se ei mitenkään suuresti nautintoa häirinnyt. Olin ostanut avokadonkin, mutta se ei ehtinyt eiliseksi kypsyä, siksi se jäi tuotoksesta pois. Mukavan rasvainen pläjäys eilistä oloa jelppimään.


Keskiviikon näyttötilaisuuksien ohessa meillä oli luonnonmateriaalien oppitunnit, ja sain aikaiseksi tuollaisen kaisla-alusen. Kun koulua ei juurikaan ole enää jäljellä, ovat varsinkin nuo kyseiset tunnit menneet kaavalla "tehkää mitä haluatte mistä materiaalista haluatte". Sen verran se oma näyttö jännitti, etten mitään kovin monimutkaista tai luovaa edes yrittänyt, vaan katsoin mitä pari luokkatoveria teki ja matkin menemään. Helppoa ja kivaa tuon teko oli, ainakin letitysvaihe, ompeleminen ei niinkään.


Mutta suhteutettuna keskittymiskykyyni, en voi olla lopputulemasta muuta kuin ylpeä.

Ja niin, kolmonenhan siitä näytöstä tuli, olen iloinen! Viljelyasioihin liittyvä tietotaito on juurikin sitä, mitä ensisijaisesti lähdin tuolta koulusta hakemaan, joten tässä aihepiirissä menestyminen tuottaa erityisesti tyytyväisyyden tunteita. Vaikka, edelleenkin olen sitä mieltä, ettei noilla arvosanoilla pitemmän päälle mitään merkitystä olekaan. Sen verran vain, että tietää jotain jostain tietävänsä, tai sitten ei.

Nyt sitten nokka kohti seuraavia haasteita ja muita mukavuuksia!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Visua ja nokkospettua

Viime aikoina mieli on ahkeroinut lähinnä koululiitteisten asioiden parissa. Muutama hyvin pitkä ja raskas päivä siihen meni, mutta valmista tuli!


Parikymmentä sivua visua, niin kuin lyhenteisiin mieltynyt luokkatoverini hellästi ilmaisisi, eli viljelysuunnitelmaa. Työn tekeminen oli haastavaa, sillä tietoni ja taitoni viljelyksen jalosta taidosta ovat lähinnä teoreettisia huonekasveja ja erästä epäonnista palstakokemusta lukuunottamatta, mutta kylläpä sitä tuli opittuakin! Huomenna on sitten se varsinainen näytön paikka, mutta suhtaudun siihen melko rauhallisesti - olen jo antanut itselleni reippaudesta ja tietojen karttumisesta henkisen kolmosen.

Kuva täältä
Huominen näyttötilaisuus on kuitenkin vasta ensimmäinen koitos tässä koitosten keväässä. Noin kuukauden kuluttua on luvassa vielä kolme vastaavaa tilaisuutta, elintarvikkeisiin, hoivatuotteisiin ja koristemateriaaleihin liittyen. Näissä siellä jossain kaukana tulevaisuudessa häämöttävissä näytöissä onneksi esitellään tehtyjä tuotteita, ja tekstitiedostojen ääressä istumiset alkavat olla tämän koulun osalta istutut.


Edellä mainittuja näyttötuotteita olen tässä kaiken aikaa muhitellut, ja pikku hiljaa alkaisi olla toteutusten aika. Sunnuntaina vietin lähes koko päivän keittiössä, ja uunista putkahti ulos muun muassa italialaistyylinen nokkos-pettuleipä. Se (ja toki hyvät katelaskelmat ja markkinointisuunnitelmat ja muut humputukset) muassani pitäisi sitten viikolla 20 vakuuttaa näytön vastaanottajat. 

Resepti seuraa ehkä joskus (ellen päätä tulla innovaatiollani rikkaaksi...), mutta eivätköhän useimmat edes silloin tällöin kyökissä häärivät osaa moisen ominkin avuin väsätä. Hyvää tuli, joten ihan luottavaisin mielin jätän sen hautumaan, ja keskityn muiden tuotteiden kehityskaareen ajatuksesta todellisuudeksi. 

Paitsi että nyt kyllä keskityn lähinnä aivojen nollaamiseen tv-viihteen avulla, jotta voin sitten huomisessa esittelytilaisuudessa loistaa änkyttämällä, takeltelemalla ja luultavasti myös puhumalla kaikenlaista palturia, kun en tuota suunnitelmaani mitenkään ulkoa ole tullut opetelleeksi. Peukut pystyyn!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Epäolennaisuuksia

... mutta kivoja sellaisia. Kouluhommien pukertaminen on melkoisen yksitoikkoista ja kuluttavaa puuhaa, niinpä on välillä keksittävä jotain pientä piristystä aherruksen keskelle. Eilen illalla muistin puuvärikynien olemassaolon, ja niin olenkin tässä pari tuntia käyttänyt varsin epäolennaiseen, mutta mukavaan puuhaan. 



All work and no play makes Tilli a dull girl!

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kevätpäissään


Lisääntyneen valon ja auringonpaisteen innoittamana olen pessyt olohuoneen ikkunat (eli 2/5 urakasta takanapäin!) ja vaihtanut verhot. Oikein hyvänä porkkanana nuo uudet verhot toimivatkin, muuten olisi varmaan jäänyt koko pesutouhu odottamaan sitä jossain kaukana hamassa tulevaisuudessa siintävää oikeaa hetkeä. En saanut niitä kellertäviä kesäverhoja, joista haaveilin, mutta menettelevätpä nuokin.

Ajattelin, etten halua mitään kovin kirjavakuvioista (sillä kuten mainittua, kirjavuutta tässä huushollissa riittää ilmankin), mutta olisi sitä väriä kuitenkin saanut minun makuuni olla vähän enemmänkin. Yllättävää, että silti mieluummin liian vähän kuin liikaa kuulostaa hyvältä, aikuisuus - täältä tullaan?!

(En muuten yleensä osta mitään tavaroita uutena, alusvaatteita lukuun ottamatta, nyt olen lähiaikoina ostostellut niissä molemmissa suurissa ruotsalaisissa! Voi ihminen ja hänen "tarpeensa"...)


Säilytyskoreja sen sijaan en ole hairahtunut ostamaan, vaan päätin vihdoin ja viimein väkertää jotain sen suuntaista noista muutamasta kilosta trikookudetta, jotka joskus viime syksynä hankin. Pannunalusen tein jo aiemmin, ja nyt rykäisin tuon korimaisen asian. Kokoa tuli juuri sen verran kuin kerässä oli kudetta, isompi se saisi olla, mutta harjoituksena menee. Ranne kipeytyi ja hartia jumittui, paremmalla ergonomialla seuraavalla kerralla! En kuitenkaan suosittele henkeä pidätellen mitään matto-raportteja odottelemaan. Ainakaan ihan vielä.

Eilen kirpparilta tarttuivat mukaan nuo puunväriset aluset, neljä kappaletta eurolla. Ajattelin, että olisi kiva saada keittiön pöydälle neljä samanlaista alustaa. Kyllähän sitä kaikenlaisesta aina haaveilee ja sitten käykin toisin - yksi noista kun on huomattavasti vaaleampi kuin kolme muuta (eli kerrankin voin sanoa, että kuva ei valehtele värejä mihin suuntaan sattuu). Ovat ne silti muuten samanlaiset, joten ihan tyytyväinen hankintaani olen.

(Kuten avokki totesi ostamastani keittiön kattolampun varjostimesta, joka toimii hieman epäkelvosti: "Kolmella eurolla saa kolmen euron varjostimen" - eurolla saanee siis euron aluset.)

Leipähaaste on muuten jatkunut kuin itsestään, eikä kaupan leipäosastolla ole juuri tullut pyörittyä. Siitä "hiivapaketin riekaleita taikinassa kääk" -tapauksesta viisastuneena olen pakastanut hiivan kelmuun käärittyinä puolikkaina. Palaa en ole erikseen sulattanut, vaan leipomisneste on ollut hieman tuoreeseen tarvittavaa lämpimämpää. Hiiva sulaa hetkessä ja on toiminut mielestäni aivan hyvin (toisella kerralla erinomaisesti, toisella kertaa ok:n arvoisesti, keskiarvo siis mielestäni toimivan puolella).

Ohjeena olen käyttänyt edellisessä tekstissä ollutta Sekosämpylöiden mallia, eli perusasiat ruisjauhopaketin reseptistä, jauhot oman maun mukaan. Tällä kertaa myös lisäsin öljyä, mutta sen vaikutusta jauhoisuuteen en huomannut. Leipominen itsessään oli kuitenkin minusta helpomman oloista.


Toissa päivänä kävin kävelyllä ja aurinkopäissäni ostin narsisseja. Tuolla ne poloiset nyt nuokkuvat parvekkeella ja katselevat lunta, että wad is dis shit! Kuten minäkin.

Kevätkänni vaihtui siis eilisen aikana melko tujakaksi krapulaksi, ja vähän meinaa itkettää joka kerta kun ikkunasta ulos vilkaisee. Parasta olisi nyt saada käännettyä ajatukset koulutöihin, niissä kun on lähinnä tehtävänä viljelysuunnitelmaa ja mikäs sen kev(/s)äisempää! Sitä ennen taidan kuitenkin vielä hieman haaveilla teekupeista, sellaisenkin tarpeen kun olen näemmä saanut itselleni hankittua.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Lauttasaari - Kallio - Kruununhaka - Kaleva

Lomailut on lomailtu ja nyt yritän pikku hiljaa palailla arkeen. Retkellä oli rentoa ja leppoisaa, syötiin, juteltiin, naurettiin ja ulkoiltiin, tätä viimeistä jopa sanan varsinaisessakin merkityksessä. Viime vuosina on tullut perinteeksi käydä Helsingissä aina keväisin, tosin tällä kertaa hieman normaalia aikataulua aikaisemmin. Täytynee siis suunnitella uusi visiitti kesälle. En haluaisi kuitenkaan muuttaa pääkaupunkiseudulle, sillä missäpä tällainen hyvin harvoin ulkomaille uskaltava sitten turisteilisi!

Vierailun ruokatarjoilut täytyy mainita erikseen, sen verran mahtavista makuelämyksistä sain nauttia! Yövyin kolmessa eri paikassa, ja jokaisessa ateriat olivat sekä runsaita että erittäin maukkaita. Sain syödäkseni muun muassa herkullista kotitekoista pizzaa, chili sin carnea, blinejä ja ihanaa appelsiini-oliivi-manteli -salaattia.

Herkkupöytien äärestä toissa iltana kotiin palatessa ei tuntunut kovin mieltä ylentävältä nostaa iltapalapöytään perinteiset ruispalat, voit ja juustot, vaan leivoin piirakan. Kuvia siitä ei ole, mutta jo melkeinpä perinteisen, aiemminkin mainitun Välimeren piiraan ohjeen suurin piirtein toteutin. Tein ohjeen puoliksi, ja korvasin osan vehnäjauhoista grahamjauhoilla, muistaakseni hieman ruisjauhoakin mukaan mätkäisin.

Täytteeksi laitoin oliiveja (olivat muuten vielä samasta purkista kuin edelliseen piirakkaan ja aivan hyviä), aurinkokuivattua tomaattia, yhden tuoreen tomaatin, punasipulia ja valkosipulia. Kermaa en laittanut ihan ohjeen mukaan, vaan säästin lirauksen seuraavan päivän munakkaaseen.

Eilen saimme vielä nauttia vieraanvaraisuudesta, kun poikaystäväni sisko kutsui meidät tomaattikeitolle ja ternimaitopannukakulle. En ole tietääkseni ennen maistanut ternimaitoa taikka munatonta pannaria, todella herkullista oli! Täytyy joskus kokeilla itsekin tuota munatonta versiota.

Mutta nyt höpinät sikseen, ja kuvia kehiin!


Herkullista karppipizzaa, täytteinä ainakin suppilovahveroita, fetaa & aurajuustoa, tomaattia, sipulia, kesäkurpitsaa...


 Perjantaina Lauttasaaren rannoilla näki jänniä juttuja! 
Kuvaamisen arvoista oli paljon paljon, mutta ei 
sitten oikein ehtinyt kun piti niin pällistellä.


Yöllä baarista ystävien luo kävellessä ilmassa oli hyviä merkkejä 
(sekä viheliäiseen paikkaan asennettu lipputanko)!


Kruununhaassa Siiri-kissa nautiskeli auringosta.


Maanantainkin kävelyllä näkyi jänniä juttuja, kuten söpöjä karkkitaloja. Kävelyseurana ollutta 1-vuotiasta herrasmiestä seuratessa kamera unohtui aika usein laukun pohjalle, joten vaikka kauniita taloja ja muita maisemia näkyi muistikortin täydeltä, tuli niistä lopulta ikuistettua vain muutama. 
Vaan eivätköhän ne siellä säily, jotta voi joskus ottaa uusintakierroksen!

Ja lopuksi palataan takaisin tuttuihin kuvioihin ja perusasioiden äärelle:


Sekosämpylät
Ohje ruisjauhopussin kyljestä puolikkaana 
ja muutenkin muokkailtuna (tietenkin).
  • 2,5 dl lämmintä vettä
  • puolikas pala hiivaa
  • liraus (~0,5 rkl) siirappia
  • ~0,5 tl suolaa
  • ~0,5 dl öljyä (käytin öljyä aurinkokuivattujen tomaattien purkista)
  • yhteensä n. 6 dl jauhoja, laitoin graham-, vehnä- ja ruisjauhoja sekä kauraleseitä ja spelttihiutaleita
  • muutama ruokalusikallinen siemensekoitusta (pellavan-, seesamin-, hampun- ja auringonkukansiemeniä ainakin taisi omassa sekoituksessani olla)

1. Hiiva liuotetaan veteen.
2. Lisätään siirappi, suola ja öljy.
3. Lisätään jauhoja vähitellen sekoitellen. (En laittanut kaikkea kerralla, reilun desin verran taisi jäädä leipomiseen.)
4. Annetaan kohota noin puoli tuntia.
5. Leivotaan sopivan kokoisiksi sämpylöiksi.
6. Paistetaan 225 asteessa kunnes ovat kauniin ruskeita, noin 20 minuuttia taisi meidän uuniltamme puuhaan kulua.

Alkuperäisessä ohjeessa öljyä tulee kaksinkertaiseen annokseen puoli desiä, mutta laitoin tähän puolikkaaseen melkein saman verran. Siltikin lopputuloksesta tuli mielestäni vähän jauhoinen, seuraavalla kerralla voisinkin kokeilla auttaisiko öljyn lisäämisen asiaan.

Yritän (taas) pysytellä täältä pois seuraavat pari viikkoa, kouluasioiden takia. Toivotaan, että onnistuu! Saa nähdä minkälainen superpostaus sitten on luvassa, kertyy näitä aiheita ja ideoita kuitenkin, vaikka yrittääkin ihan muihin asioihin keskittyä...