sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mrrrttailua ja kesädippi



Tänään pieni kerhomme kokoontui jälleen, syanotypia eli sinikopio teemanamme. Kokemus oli kaikille uusi, mutta hauskoja juttuja saatiin aikaiseksi. Varmasti tuota tekniikkaa tulee kokeiltua uudemmankin kerran, nyt kun on joku haju sen suomista mahdollisuuksista.


Sain myös painettua itselleni kerhomme logon, kellarista löytynyt blankko kangaskassi kaipaa vielä pesua ja sitten minulla on ihan ehta kerhokassi. Ohimennen myös korjasin vyölaukkuni vetoketjun (en tosiaan ollut tajunnut miten simppeliä se on!) sekä jatkoin sitä aiemmin mainittua maton tekelettä.

Matto edistyy varsin hyvin, kuvio on vaan jo sen verran tuttu, että meinaan kyllästyä... Päätinkin yhden suuren maton sijaan tehdä kaksi pienempää, joten pääsen kokeilemaan myös toisenlaista ohjetta. Melody Griffithsin 201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin on hyvin päässyt puolustamaan paikkaansa kirjahyllyssäni.

Loppuun voisin vielä jakaa (itselleni) uudenlaisen dippiohjeen (jo muutaman vuoden olen tykännyt tehdä ne itse), joka oli niin hyvää, että olisin voinut lusikoida sen naamaani ihan ilman sipsejäkin.

Kesädippi
paksua jogurttia/kermaviiliä
suolaa
mustapippuria
reippaasti tilliä
valkosipulia (tilli olkoon pääosassa, joten ei liioitella tässä sitten)
pikkaisen sokeria
omenaviinietikkaa

Kartanon tilli&kermaviili -sipsit ovat olleet herkkuani, mutta olen onnistunut kehittämään jonkun periaatteen noita valmiiksi maustettuja vastaan. Tällä dipillä päästiin sitten siitäkin vaivasta, kun herkumpaa oli tämä versio!

Nyt pitäisi pikku hiljaa ruveta puuhaamaan itseään nukkumahommiin. Perjantai-lauantainen ystävien vierailu sain tämän tädin aika väsyksiin, vaikka mainiota aikaa olikin. Vai vieläkö söisi jotain...

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kyllä universumi hoitaa

Aamulla töihin pyöräillessäni olin jokseenkin ärtynyt, ja päätin purkaa sen ventovieraaseen vastaantulijaan. Tyhmää, tiedän, mutta ajattelin, että kerrankin sanon, kun en oikein ikinä. Arvaatte varmaan miten kävi: kommenttiini vastattiin ja kenkutus muuttui harmitukseksi. Ehkä koin oloni vähän loukatuksikin, mutta pääasiassa tunsin itseni hölmöksi - miksi menin tuolla tavalla huomauttelemaan ja turhaan huonoa mieltä levittämään.

Kotimatkalla pysähdyin hetkeksi, ja sain kuulla melkeinpä vastaavat sanat, kuin aamulla latelemani. En noteerannut niitä mitenkään, ja sisimmässäni helähti: kyllä universumi hoitaa ja maksaa potut pottuina!

Kuva täältä
Harvemmin sitä tulee outojen ihmisten huomautteluista hyvä mieli, mutta nyt tuli kerta kaikkiaan! Tuntuu vähän siltä, että olen saanut sekä opetuksen että aamuisen "syntini" anteeksi. Näissä tunnelmissa on hyvä vetäytyä viettämään viikonloppua. Kiitos vaan universumi, hyvin hoidat hommasi!

torstai 27. kesäkuuta 2013

Jotain uutta, jotain keskeneräistä

Kerrankin innostuin kokeilemaan jotain jännittävää ja uutta. Ja mitä sainkaan aikaan?


Onko se ökkö? Onko se kakka? Ei! Se on jäätelö! Ja varsin paljon näyttääkin esikuvaltaan... No, aina ei voi onnistua, täydellisesti. Epäilyttävästä ulkonäöstä ja vaikeasti käsiteltävästä muodosta huolimatta maku kun on aivan mainio! Ei mikään tajunnanräjäyttäjä, avunsa ovat enemmänkin raaka-aineiden vähyyden puolella. Tämä jos mikä on yksinkertainen ja helppo herkku.

Jätskiin tuli viiden desin purkki kookoskermaa (liian vähärasvaista, minkä huomaa - yli 20% olisi hyvä), noin desi hunajaa sekä puoli desiä kaakaojauhetta (sokeroimatonta). Sauvasekoittimella sur, ja vielä sekaan vähän pähkinärouhetta ja paloiteltuja taateleita (viimeksi mainittuja ei ole vielä tullut vastaan lainkaan, lieköhän ovat tuon jääköntsän pohjassa jumissa).

Tunti eikä toinenkaan pakkasessa vaikuttanut olomuotoon, joten jäätelö oli jähmettymässä lopulta lähes 20 tuntia. Vähempikin toki riittäisi, mutta tällä kertaa olosuhteiden pakosta näin. Haluttaa kyllä kokeilla tuota toisenkin kerran! Kenties seuraavalla kerralla ehdasta kermasta (se tullee lähempää kuin Malesiasta), eivätkä nuo pähkinät ja taatelit minun makuuni välttämättömiltä tuntuneet.


Lähimenneisyydessä taisin myös mainita jälleen virinneen käsityöintoni, ja eilen sainkin tartuttua tuumasta toimeen. Asetin itselleni haasteen, ja tuosta olisi tarkoitus jonain päivänä muotoutua matto! (Itse asiassa oranssi sellainen, pahoittelut kuvanlaadusta.) Vähän jännittää, mutta jospa se siitä, vähän kerrassaan.

Nyt yritän saada kodin ja muut asiat sellaiseen kuntoon, että voin huomenna rennoin mielin vastaanottaa vierailulle kaksi ystävätärtä. En malttaisi odottaa!

Ps. Tein kuin teinkin eilen uusien perunoiden keralle sitä kastiketta, ja voi jestas miten hyvää se oli! On noissa kerran-vuodessa -ruoissa oma taikansa, kiitos vaan vuodenajat ja sesongit.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesäsoppa

Ruokaisampien lounaiden sijaan olen viime ja tällä viikolla keskittynyt päivällisiin, ja pyrkinyt tekemään ruokaa aina kahdeksi illaksi kerralla. Viime viikolla vuorossa olivat vanhat tutut makaronilaatikko ja linssikeitto, eilen padassa porisi mausteinen kuhakeitto. Perinteistä kalakeittoa en ole tehnyt kai koskaan, mutta tästä sopasta tuli lemppari heti ensi yrittämällä.

Kuva täältä
Kuvaa ei ole, sillä kuten mainittua, nälkää ei voi siirtää enää sekunnillakaan, kun ruoan raskaan päivän jälkeen eteensä saa. Alla sekä alkuperäinen resepti (en muista enää mistä kotoisin) että eilen valmistunut versio (sulkeissa).

Mausteinen kuhakeitto 
1. Paloittele 300g kuhaa, mausta suolalla ja mustapippurilla, ja laita jääkaappiin maustumaan.
2. Hienonna yksi chili (tällä kertaa käytin kuivattua), 2-3 (tai 5) valkosipulinkynttä sekä yksi sipuli.
3. Viipaloi pala purjoa (korvasin edellisessä kohdassa nippusipulilla), 1-2 porkkanaa ja 5 perunaa (uusia pottuja laitoin toistakymmentä).
4. Paloittele yksi parsakaali (epähuomiossa olin laittanut ostoslistaan kukkakaalin, hyvin sopi sekin).
5. Kiehauta pilkotut chili, valkosipuli sekä sipuli öljyssä.
6. Lisää viipaloidut perunat ja porkkanat.
7. Lisää muutama (5-10) valkopippuri, noin litra vettä sekä halutessasi 1-1½ liemikuutiota. Keitä 12 minuuttia (uusia perunoita toki vähemmän).
8. Lisää kalanpalat sekä parsa-/kukkakaali. Kiehauta, ja anna hautua 5-10 minuuttia (kunnes kaikki on kypsää).

Huomenna haaveilen syöväni kesän perinneherkkua, nimittäin uusia perunoita voi-kananmuna-sipuli -kastikkeella, tilliä tietenkään unohtamatta. Tuossa äidiltä opitussa ohjeessa on minulle kaikki, mitä ensimmäiset (tai tässä tapauksessa melkein) uudet perunat kaverikseen kaipaavat. En malttaisi odottaa, onhan se harvoja jäljellä olevia tämän kesän ekoja kertoja!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Tilli Into-Pii


Kerhossa lapset ovat tykästyneet niin kovasti peltipurkkiaskarteluihin, että tänään piti käydä tyhjentämässä ystävienkin metalliroskis materiaaleista omien varantojen hujahdettua loppuun. Lisäksi simppelit ystävännauhat sekä paperihelmet ovat olleet aika iso hitti.

Samalla olen itsekin saanut takaisin hetken nukuksissa ollutta näperrysinnostusta, vielä pitäisi keksiä, että mitä sitä. Puikot ja koukut kiinnostaisivat, mutta ei mitään villasukkabluesia haluttaisi näin keskikesällä lauleskella. Ehkä viimein kerin ne trikookuteet, ja... Niin. No, kyllä sitä aina jotain keksii!


Pienellä tauolla ollut Mrrrttakerhomme kokoontui jälleen sunnuntaina, ja innostuinpas minäkin viimein askartelemaan itselleni purnukan. Historia-lehdet ovat kyllä mitä mainiointa kamaa tähän touhuun (tosin kerhon lapset tuntuvat vannovan enemmän Aku Ankan nimeen).

Kuva ennen, oikeanpuoleinen alkuperäiskuosissa, vasemmalla jo hiottu versio.
Ja jälkeen. Aika hienot, eiks vaan!
Mrrrttakerhossa myös tuunailtiin hiukkasen, tästä kiitos kuuluu kanssamrrrttailijalle, joka tuotokset viimeisteli (eli oikeastaan teki). Itse osallistuin innostuksen, idean, hionnan ja punaisen maalin sutimisen verran. Iloa on omata ystäviä, jotka osaavat tehdä hapuilevista ajatuksista todellisuutta!


Pari tekstiä sitten mainittu keräysretki typistyi lopulta lähteellä ja kirpparilla käynniksi, mutta työpäivien lomassa olen saanut vähän asiaa korjattua.

Hauskaa miten paljon metsäapila kuivuessaan muuttaa väriään! Apiloiden lisäksi olen kerännyt peltokortetta ja hiukan ratamoa, jotka roikkuvat eteiseen rakentamassani kolmikerroskuivurissa (eli kolmella narulla).

Viime viikon stressaantuneisuuden ja melkeinpä ahdistuksen jälkeen tämän viikon kaksi työpäivää ovat sujuneet melkeinpä hilpeissä tunnelmissa. Kenties edellisen ei-mitään viikonlopun aikana opin ottamaan rennosti?


Ja vielä eräs viime aikojen innostus: lukeminen! Kun se Christie sitten otti ja mennä humpsahti yhdessä päivässä, ja kirjastokin oli jo kiinni, sain viimein eilen tartuttua joulusta hyllyssä pötköttäneeseen Kathryn Stockettin Piikoihin. Vaikka olin kuullut kirjasta kovasti kehuja, olin sen lukemista lykännyt ajatellen sen olevan kauhea ja ahdistava, siis teemaltaan, ei tyyliltään. Nyt olen jo 400 sivun paremmalla puolella, ja vain vaivoin sain itseni hetkeksi irrotettua sen imusta.

Voi tarinat ja mielikuvituksen pyörteet, taas olette saaneet minut koukkuunne! Juhannukseksi hain kirjastosta muutaman Agathan (vähemmän yllättäen hylly oli aika väljä arvon Damen kohdalta) sekä Siilin eleganssin, joka on ollut lukulistalla jo iän päivää. Ihanaa, kun on vapaata ja saa vain olla ja lukea ja tehdä käsitöitä!

(Onkohan tämä kaikki nyt sen yhden, niin kovin viattoman oloisen pelargonian syytä...)

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ihanan paljon ei-mitään!

Työpäivät ovat menneet aika lailla samaa rataa kuin aikaisemminkin: kymmeneksi työmaalle, neljän tienoilla lähtö kotiin, kotona ruoanlaittoa ja syömistä ja siinäpä se päivä sitten jo onkin. Ruokaosastolla ei ole mitään ihmeellistä raportoitavaa, ja yleensä kun aterian eteeni saan olen niin nälkäinen ettei kameran esiin kaivaminen käy mielen vieressäkään.


Alkuviikosta jouduin kulkemaan töihin bussilla pyörän kumin puhjettua, ja huomasin olevani noina päivinä varsin äkäinen. Bussiaikataulujen armoilla eläminen ei ole yksi stressittömän elämän avaimista, huomasin ma.

Mietin, olikohan ärtymykseni syynä myös liikunnan puute. En oikein tohtisi tähän arvaukseen luottaa, tunnettu sohvaperuna kun olen. Olen saanut kuitenkin yllättävän vähän tankoraivokohtauksia, jotka olivat aiemmin arkipäivää. On tässä siis jotain henkistä kehitystä varmaan tapahtunut.

Lopulta pyörä saatiin kuitenkin kuntoon, ja hankin uuden satulankin! Edellinen kun aiheutti ikäviä tuntemuksia haaruksissa, tosin tämä taas muljuttelee inhasti takamusluitani. Kuinkahan erikoinen ahteri minulla on, kun mikään ei tunnu sille sopivan? Onneksi pyöräilyä päivässä ei tule noin 9:ää kilometriä enempää, kyllä sellainen matka menee vaikka istumatta.


Viime viikonloppu meni varsinkin lauantain osalta paikasta toiseen juostessa, joten tänä viikonloppuna en ole tehnyt oikeastaan mitään. Ja kuinka valtavan hermoja hellivää aikaa olenkin viettänyt! Päätin, etten tee mitään "pakollista", vaan teen vain asioita, joita haluan.

Näemmä kuitenkin olen halunnut pestä useamman koneellisen pyykkiä, kirjoittaa harjoittelupäiväkirjaa, pyyhkiä jääkaapin, vaihtaa lakanat ja niin edelleen. Kaikenlaista sitä saakin aikaan, kun ei pakota. Ja aika usein varsinkin siivousasiat tuntuvat etukäteen valtavan suurilta, mutta lopulta ovat hujauksessa tehty.


Touhujen vastapainoksi olen lukaissut yhden Christien (Idän pikajunan arvoitus - mainio kuten Christiet yleensäkin), käynyt tavanomaisella torireissulla (josta mukaan tarttui kurkkujen ja tomaattien lisäksi Kalevala - "karjalais-suomalainen kansaneepos, Karjala-kustantamo, Petroskoi 1979") ja muutenkin vähän käppäillyt kylillä, saunonut ja ollut vain. Ah auvoa!

Ja mikä parasta, tätä on luvassa vielä monta tuntia, kun kello ei ole vielä edes puoltapäivää.

Kuvissa ovat esittelyssä parvekkeemme kukat. Otin jälleen uuden askeleen kohti mummoutta, ja samettikukkien kaveriksi valitsin pelargonian. Vaan onhan se kaunis kukka, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ja mummo tykkäsi, kun soitin ja kyselin hoito-ohjeita.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Pakkasen pohjat -piirakka

Tulipa niin hyvää, että oho. Vaivoin saan pidäteltyä itseäni, etten nappaa nassuuni kaikkea heti, huomisen evääksihän tuo on tarkoitettu. (Pääasiallinen maku on oikeastaan sulanut juustoraaste, joka tietysti on aina hyvää. Pitäisiköhän siltikin joskus kokeilla jotain ei kermaan, voihin ja juustoon upotettua...)

Pohja oli vanha tuttu Hellapoliisilta napattu:

Arvaa kenen käsialaa? Tuo viimeinen merkkaa siis vettä.
(Voi, suola ja jauhot nypitään muruiksi, lisätään vesi, sekoitetaan tasaiseksi ja levitellään piirakkavuokaan.)

Täytteeksi heitin pakkasesta vihoviimeisen sienipussin (kangasrouskuja) ja kolme palleroa pinaattia, tuorepuolta edusti yksi punasipuli. Lisäksi purkki kermaa, noin desin verran juustoraastetta ja yksi muna sekä ripaukset suolaa ja mustapippuria - siinä se. Uunissa piirakka viihtyi aika kauan, ensin kiertoilmalla noin kahdessa sadassa ja sitten vielä tovin noin 150 asteessa alalämmöllä.

Pacman!
Nyt on taas pakkasessa lisää tilaa uusille herkuille! Toivottavasti lauantaiksi suunniteltu keruuretki toteutuu tai pian menee siisönit vallan ohitse.

Ps. Lempisalaattireseptejä otetaan edelleen vastaan, mutta niiden lisäksi toivoisin myös uusia tuulia piirakkapohjien saralle. Hyvää tuokin, mutta ainahan se vaihtelu virkistäisi.

Elämän sisältö

Päiväni vietän näissä maisemissa


Kannustaen lapsia kaikenlaisiin touhuihin, kuten


(Okei, tuon viimeisen tein itse. Se on joka perjantaisen tietovisan voittajan kiertävä amuletti. "Toooosi hieno, hyvin osasit", sanoivat lapset...)

Loppupäivän vietän lähinnä syöden ja miettien, että mitä seuraavana päivänä söisi. Lautaselle (eli entiseen jäätelö-, nykyiseen eväsrasiaan) on päätynyt mm. leipäjuusto-, feta-, ja halloumisalaattia. Juustot alkavat käydä hiljalleen vähiin. Tänään onkin tarkoitus vielä värkkäillä vaihtelun vuoksi piirakka huomisen eväiksi.

Eiköhän tässä ala pikku hiljaa jaksaa muutakin, kunhan alkushokista selviytyy. On vuosia siitä, kun minulla oli ohjelmaa viitenä päivänä viikossa tietyn aikaraamin sisällä. Onneksi työni on ulkosalla, ei tarvitse enää iltasella yrittää vääntäytyä pihalle komeista keleistä nauttimaan!