torstai 28. elokuuta 2014

Pohtimisten äärillä

Aika moni tuntuu ajattelevan syksyä uutena alkuna, ja perinteisessä vuodenkierrossa vuosi vaihtuukin loppusyksystä. Tänä syksynä on minustakin tuntunut erityiseltä, vaikka verrattuna vuoden takaiseen on elämässä huomattavasti vähemmän muutoksia. Tai ehkä ne muutokset ovat nyt kypsyneet vaiheeseen, jossa jotain uutta syntyy. Toisaalta, tältä tuntui myös viime talvena, vuoden vaihteessa, maaliskuussa ja kesän alussakin.


Mutta miksi uusien asioiden aloittamiseen ja innostumiseen saisikaan ryhtyä vain kerran vuodessa? Eräässä elämänvaiheessa suhtauduin maanantaihin kuin uuteen vuoteen: tästä se alkaa, uusi elämä, kaikenlaisine päätöksineen ja suunnitelmineen. Ja mitä sitten vaikka perjantaina kaikki olikin jo unohdettu - kohta saapui taas maanantai. Ehkä elämä on liian lyhyt vuotuissuunnitelmiin, ja olisi hyvä keskittyä jos ei päivään kerrallaan, niin viikkoon sitten.

Olen ollut myös muunlaisten pohdintojen äärellä. Olen miettinyt sitä, kuinka monta sellaista blogia on, jossa nuoret nätit tytöt kirjoittavat teekupposista ja pörröisistä kissoista, ja sumuisiksi suodatetuissa kuvissa helmat ja disneymäisen paksut tukat hulmuavat.


Sitten olen miettinyt sitä, miksi ihmiset ottavat kaiken niin kovin tosissaan. Muovittomaan syyskuuhun ei voida osallistua, koska roskapussit. Että jos jossain asiassa ei ole alusta alkaen sataprosenttista onnistumismahdollisuutta, on turha edes yrittää.

Ja sekin, että miksiköhän joidenkin tosielämässä mukavien ja kivojen ja älykkäiden ja empaattisten ihmisten virtuaaliminät ovat välillä kovin itseään korostavia ja suorastaan ärsyttäviä.

Sellaisia pieniä keskeneräisiä mietintöjä tällä erää, välipuhteena ikäänkuin.

(Vaikka olen minä pohtinut myös neuleasioita ja virkkuita sekä tulevan lauantain pitopöytää (toveri J kirjoitti ja piirsi kokopitkän sarjakuvan, täytyyhän sitä juhlia), mutta ei niistä nyt sen enempää.)

tiistai 26. elokuuta 2014

Siksakista sekaisin

Kuten tunnettua, en juuri muoti-ilmiöiden aallonharjalla tapaa ratsastaa. Siksak-virkkaus lienee jo useimmille virkkureille so last season (tai ehkäpä vielä sitäkin edeltänyttä), mutta minä se vasta innostuin! Nyt olenkin tunkenut sitä vähän sinne sun tänne, kiitos Virkkasin-blogin yksinkertaisen ja ymmärrettävän ohjeen!





Kolmivärinen on tehty just eikä melkein aiemmin mainitulla Virkkasin-ohjeella ja siitä pitäisi tulla äidille joululahjaksi pieni pussukka (kyllä, olen nykyään ihminen, joka aloittaa joululahjojen teon elokuussa...), tummanvioletti panta on oma sovellus kuten myös vihreä-valkoinen (jotka tosin ovat jo ehkä vähän enemmän laineita kuin siksakkia).

Pussukan langat ovat Marks & Kattensin Flox-lankaa (kirsikka ja liila) ja tummin Novitan Swingiä jostain vuosien takaa (eli äidin kätköistä). Violetti panta on Gjestal Bris -lankaa, jossa on 50% villaa ja 50% soijaa. Ostin sitä joskus erikoislanka-hulluuspäissäni, vaikka väri ei minua olekaan, mutta eiköhän tuo lahjapaketeista paikkansa löydä.

Valko-vihreä taas on suomenlammasta ja 7 veljestä, vähän eriparia siis, vaan mikäpäs siinä. Tätä olen virkannut jotenkin näin (en muista enää paljonko ketjusilmukoita virkkasin ensimmäisellä kerroksella, mutta näppärämpi ne tästä varmasti osaa laskea): 3 kjs ja 1 p samaan, 1 p, 3 p yhteen, 2 p, 1 p + 1 kjs + 1 p alla olevaan kjs-lenkkiin, 2 p, 3 p yhteen, 1 p ja 2 p samaan.

Erityisesti tykkään tuosta kolmivärisestä, jotain tuollaista voisin itsellekin keksiä. Saisikohan sitä vaikka hameen aikaiseksi, olisi aikamoinen se.

- - -

Lisäys: Semmonen tuli siitä pannasta sitten!


keskiviikko 20. elokuuta 2014

Popcorn-leipää ja riuskoja rieskoja

Ilman viilennyttyä uunin lämmittäminen ei tunnu enää täysin järjenvastaiselta touhulta, niinpä olen innostunut hieman leipomaan. Tosin näiden leipästen tekoa ei juuri leipomiseksi voi kutsua, sen verran yksinkertaisesta puuhasta on kyse.

Eräänä päivänä törmäsin jossain internetin syövereissä maissinäkkäriin, jonka ohje löytyy myös maissijauhopussin kyljestä (linkin takana alkuperäinen på svenska) ja jonka valmistin jotakuinkin näin:


MAISSINÄKKÄRI

2 dl maissijauhoa
auringonkukan-, hampun- ja seesaminsiemeniä
½ dl rapsiöljyä
2 dl kiehuvaa vettä
suolaa

Sekoita paksuksia puuroksi, levitä pellille (ohjeessa käskettiin kikkailemaan kahdella leivinpaperilla ja kaulimella, mutta levitys onnistui myös nuolijalla aivan hyvin) ja paista 150 asteessa noin 40 minuuttia.

Lopputulos oli aika, no, maissinen ja öljyinen, siis perinteiset kattila-popcornit erehdyttävästi mieleen tuova. Ei suoraan ö-mappiin, mutta tuskin tästä ikisuosikiksikaan on. Iso plussa kuitenkin äärettömän helposta ohjeesta!

Sitten seuraavaan. Tällä kertaa inspiroiduin nokkoskräkkereistä, joiden ohjeen löysin kuka ties mistä.


TATTARI-NOKKOSRIESKAT

2 dl tattarijauhoja
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
auringonkukan-, hampun-, seesamin- ja kurpitsansiemeniä
kuivattua ja jauhettua nokkosta
suolaa
n. 1 ½ dl vettä
loraus oliiviöljyä

Sekoita tasaiseksi ja painele tai kauli ohueksi kerrokseksi pellille (siirrä ritilälle). Paista n. 175 asteessa kunnes kyllästyt (tai toimi kuten alkuperäisessä ohjeessa: 180-200 astetta, 15 minuuttia, kääntö, 10 minuuttia).

Ihan kräkkereiksi asti nämä eivät paistajan kärsimättömyydestä johtuen päässeet, mutta puolipehmeä koostumus ainakin minulle maistui. Vaikka tattari on ravintoarvoiltaan melko lailla samoissa lukemissa kuin täysjyvävehnä, tuntuivat leivät tavallista tuhdimmilta. Tätä ohjetta tulee varmasti käytettyä uudelleen, ainakin variaatoiden pohjana.

Loppuun vielä terkut neulomusrintamalta, valmista tuli!

maanantai 18. elokuuta 2014

Villaa ylle

Kun taivas on harmaa kuin marraskuinen aamu ja lämpötila huitelee juuri ja juuri viidentoista kieppeillä, on minun kirjoissani vahvasti syksy. Ja syksy tarkoittaa ennen kaikkea puikkojen kilinää. Uudessa seurustelukumppanissa on se(kin) hyvä puoli, että elämään ilmaantuu uusi käsitöiden vastaanottaja (eikä tuo varmaan vielä tässä vaiheessa tohdi kieltäytyäkään). Siispä puikoilla nyt viimeinkin kuplalapaset.


Harmaa on suomenlammasta ja veikkaisin punaisenkin olevan tyystin villaa. Pelkään peukaloiden kestävyyden puolesta, ja pohdin voisikohan sekaan neuloa jotain vahvikkeeksi, vaikkapa karhunlankaa? Tai sitten täytyy vaan parsia, se taitoni onkin vielä jokseenkin hataralla pohjalla. Jussi-paita -värit valikoituivat tumppuihin ihan vahingossa, mutta toisaalta sopivat pohjalaisjuuriaan fiilistelevälle miekkoselle. (Ja jotta muistaisin: silmukoita näissä on 28, joka on hiukan naftisti ja puikot perus 3,5.)

Taustalla yksi suurimpia aarteitani: mummon virkkaama parisängyn päiväpeitto. Ehdin haaveilla moisesta parisen viikkoa ja kappas, kun suunsa avaa saattavat toiveetkin helpommin toteutua - sellainen löytyi joutilaana mummon kaapista. Heinäkuussa 87 vuotta täyttänyt äidinäitini olisi vielä innokkaasti jatkanut peittoa, se kun on himppasen lyhyt sänkyyni, mutta painokkaasti sanoin, että osaan minä itsekin. Jaaha, osaisi kai sitä, mutta se aikaansaaminen onkin sitten eri juttu...


Aikaansaamisesta puheen ollen mainittakoon vielä alkukesästä tehdyt sukat. Ai miten niin en osaa arvioida langanmenekkiä? Toisaalta tykkään tuosta eriparisuudesta, kaveruksiksi ne kumminkin tunnistaa.

Sitten kuppi teetä, afrikkalaista musiikkia taustalle (kuten vaikkapa Bassekou Kouyatea) ja puikot pyörimään. Parempaa sadepäivän viettotapaa en äkkiseltään keksi.

tiistai 5. elokuuta 2014

Kesän kesytys

Meren rannassa tuntui jo aavistus syksyä, mutta muuten olen keskittynyt lähinnä hikoilemaan. En voi uskoa, että jo parin kuukauden päästä pitäisi muka palella ja pukea päälle kerros toisensa jälkeen. +30 astetta edelleen tuntuu siltä, kuin kesä tahtoisi uppiniskaisesti jäädä, vaikka olisi jo aika hiljalleen kesyyntyä ja antaa tilaa tulevalle.

Väistämätön kuitenkin on edessä, sen varmistavat vuodenajan vaihtumisen merkit: asuintoveri palasi töihin ja mielitietty koulutielle, Facebook täyttyy päiväkodin aloittavista naperoista, ja minä näpyttelen työhakemuksia sekä selailen työväenopiston kurssitarjontaa. Mielessä pyörivät etikkakurkut, mustikkamättäät ja sukkapuikot. Oikeastaan sitä jo odottaakin, että saa laittaa villaista ylle, vaikka en aiokaan kiirehtiä asioiden edelle - paistakoot nyt kun kerran paistaa.


Kesä 2014 oli on ollut juuri sellainen rakkauden kesä, josta haaveksin. Ja sopivasti jäi vielä nälkä, tuleehan noita kesiä. Eikä elämä syksyyn lopu, ei suinkaan! Mieli virkeänä ja innokkaana odotan taas uusia vaiheita. (Tiedä vaikka tämä blogikin tästä virkistyisi.)