tiistai 25. helmikuuta 2014

Meininkejä

Meno ja mekkala on tällä erää seuraavanlainen: pakkaaminen etenee hitaasti, mutta varmasti. Olen myös onnistunut välttelemään kyseistä toimintaa tehokkaasti vaihtoehtoisin toiminnoin kuten nauttien herkullisista vohveleista Tesomalla, vaihtaen neniä yksivuotiaan kummipoikani kanssa sekä houkutellen kämppiksen ravaamaan kanssani Kaupin pimeitä lenkkipolkuja.
Kuva täältä. Minulle on tulossa muuttoavuksi kolme kappaletta entisiä poikaystäviä... 
Muuttaessani tähän asuntoon neljä kuukautta sitten en tuonut muassani ainuttakaan banaanilaatikkoa. Nyt niitä on täynnä jo viisi eikä loppua näy. Käsityskykyni rajat ovat ylittyneet roimasti yrittäessäni pohtia, miten tavaranmäärä on voinut näin eksponentiaalisesti lisääntyä (ainoa selitys on, että fyysinen omaisuuteni muuttuu öisin laumaksi kaneja, ja kaikkihan tietävät mikä on kanien lempipuuhaa).

Pakkaamisen ja sen välttelyn ohessa yritän syödä ruokakaappejani tyhjemmiksi (lautaseltani löytyi tänään kaali-purjo-oliivi-feta-tomaattisose -hässäkkää perunoiden kera - oli hyvää, uskokaa tai älkää) ja urakoin loppuun kirjastosta lainattua Vish Puri -romaania, jotten vaan sitä muutossa hävittäisi. Lainastosta hallussani on myös Jungin Symbolit, mutta sen urakalla ahmiminen taitaa olla hölmöläisten hommia, jääköön se siis odottamaan parempaa lukuhetkeä.
Kuva täältä
Olo on jokseenkin kaoottinen, mutta hyvällä tavalla. Olisi jo lauantai!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Rakkautta, rakkautta vain

Mrrrttakerhossa askaroitiin tällä kertaa kuka minkäkin parissa. Minä sain aikaiseksi läjän origami-sydämiä (inspis, ohje), pari puuhasteli neulegraffitin kanssa ja eräs solmi makramea. Syötiin ruhtinaallisen hyvin ja keskusteltiin muun muassa venäläisestä kirjallisuudesta (olemme niin sivistyneitä). Olipa taas kivaa!

En olisi uskonut, että voisin mitenkään nauttia origamien taittelusta, sellainen näperrys ei tosiaankaan ole minua aikaisemmin viehättänyt. Mutta niin sitä ihminen muuttuu! (Ja kuten ohjeen sivulla sanotaan: this is simply too easy not to make - helppous auttoi asiasta innostumisessa.) Tosin, lopputulos on tavalliseen tapaan vähän sinnepäin, vaan mihinpä sitä koira karvoistaan, vaikka uusia temppuja oppisikin.

Virkattu graffiti lämmittää nyt Morkkua.

Vinkki: Jos saatavilla ei ole kuin valkoista paperia, ei hätää! Kirjanmerkkiä voi markkinoida muistilappuna, johon voi lukiessa kirjoittaa talteen tarpeellisia sivunumeroita tai sykähdyttäviä sitaatteja.

Toinen vinkki: Sydän muodostuu siitä osasta paperia, joka taitetaan ensimmäisenä. Tämä tieto tuli tarpeeseen kun värkkäsin tuon viimeisen aikakauslehden sivusta. Parin epäonnistuneen kokeilun jälkeen hokasin, että juu, näinikkäästi, tietenkin (avaruudellinen hahmottaminen ei ole parhaimpia kykyjäni).

perjantai 21. helmikuuta 2014

Appelsiinihulluus jatkuu

Mrrrttakerho kokoontui ystävänpäivän juhlinnan merkeissä sopivasti melkein viikko varsinaisen päivän jälkeen (vaan samapa se minä päivänä juhlii, kunha juhlii!) ja sitä varten täytyi toki leipoa.

Kuin kohtalon sanelemana törmäsin alkuviikosta limekekseihin, jotka yksinkertaisuudessaan kuulostivat juuri täydellisiltä. Ja appelsiineja kun hallustani löytyy näinä päivinä jatkuvasti, olivat aineksetkin nopeasti kasassa (alkuperäinen ohje oli sitruunoille, joten oletin limen vaihtamisen appelsiineihin onnistuvan yhtä lailla - hyvin oletettu).


APPELSIINIKEKSIT

125 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 muna
1 appelsiinin kuori ja noin puolikkaan mehu (ja pikkuisen sitruunanmehua)
3 dl vehnäjauhoja
½ tl soodaa
½ tl leivinjauhetta

Vatkaa pehmennyt voi ja sokerit sekaisin, lisää muna, appelsiinin kuoret ja mehu. Sekoita toisessa astiassa kuivat ainekset keskenään. Sekoita kuivat aineet märkiin, nostele pellille palleroita ja paista 175 asteessa noin 8 minuuttia.

Tein vähän liian isoja möykkyjä, joten levitessään ne takertuivat toisiinsa. Lopputuloksena siis aikamoinen läjä keksejä, joita voisi kutsua erityisiksi. Meillä päin kuitenkin ulkokuori on yhdentekevä ja sisin on se, mikä merkitsee - maultaan näistä palleroista tuli melkeinpä täydellisiä! Vain melkein siksi, että turhan varovainen olin paistoajan suhteen. Kekseistä tuli enemmän leivosmaisen pehmeitä, ensi kerralla pidän uunissa tovin kauemmin. Myös reseptin muuntelua tekisi mieli kokeilla, jos yrittäisi selvitä vähän niukemmalla voilla ja sokerilla ensi kerralla.

Näitä suosittelen lämpimästi, ovat helppoja kuin mitkä ja mausteeksi voi varmaan laittaa mitä vaan mikä sattuu omia makuhermoja juuri sillä hetkellä miellyttämään.

torstai 20. helmikuuta 2014

Komisario Morse ja kumppanit

Kun tuli olo että jotain tarttis tehrä, mutta mitään isompaa ei viitsisi aloittaa, värkkäsin itselleni morsetus-korun (inspis Madam B.C:n blogista).


Tekstin keksimisessä isoimmaksi haasteeksi muodostui sopiva mitta (halusin korun, joka menee kaksi kertaa ranteen ympäri), ja valitsemastani sanaparista tuli vähän pöljä. Vaan olennaisinta onkin korun merkitys sanojen sijaan. Mukava pikku iltapuhde!

Neulomuspuolella olen saanut päätökseensä seilorisukat, jotka valmiina muistuttavat ennemminkin 70-luvun verkkatakista, ja väsännyt myös välipalapannan (palmikkopanta kiristi aina vaan ja jouti purkuun, joten tilalle tarvittiin jotain).


Stailisti oli vähän huolimaton noiden sukkien asettelun kanssa, pitääkin muistuttaa häntä olemaan seuraavalla kerralla skarpimpi. Mallina toimi toveri J, kiitos hänelle!

Olen varsin tyytyväinen molempiin tuotoksiin. Erityisesti mieltäni ilahduttavat nuo sukat, ei se tiimalasikantapää lopulta niin vaikea ollut (varsinkin kun luin Punomosta, että reikiä tulee vaikka mitä tekisi, joten niiden takia ei kannata masentua, parsii vaan sitten valmiina vähän siistimmäksi). Ovat muuten elämäni toiset aikuisten sukat, tästä se lähtee!

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Keltainen kausi

Ilmeisesti auringon puutteessa olen ryhtynyt syömään lähes yksinomaan keltaisia ruokia. Appelsiinien lisäksi nimittäin sain päähäni kokeilla lampaankääpä-lanttucurrya, aika lailla vain sillä logiikalla, että lanttu on keltaista, lampaankääpä on keltaista ja curry on keltaista, joten niiden on sovittava yhteen.

Reseptivihkoni uumenista löysin lampaankääpäcurryn ohjeen ja hetken etsinnän jälkeen vastaani tuli myös lanttucurryn resepti, ja näitä kahta soveltamalla päädyin tämän päiväiseen atriaani.



LAMPAANKÄÄPÄ-LANTTUCURRY

pala lanttua
pari perunaa

- kuori, paloittele, höyrytä tai keitä lähes kypsäksi

(puna)sipulia
valkosipulia
lampaankääpiä
purjoa
tomaattisosetta
reilusti mausteita: jeeraa, currya, suolaa, mustapippuria, sokeria, chiliä, korianteria, inkivääriä
loraus soijakastiketta
kookoskermaa ja vettä tai kookosmaitoa

- hauduttele pannulla lanttujen ja perunoiden kanssa n. 20-30 minuuttia

Lisäksi keitin ohraa. Jätin lantun ja perunan alun pitäen vähän turhan raaoiksi, joten hauduttelin soosia pienellä lämmöllä lähemmäs 40 minuuttia.

Maistui! Lampaankääpä on mainio ruokasieni, jota löysin hyvän pinon viime syksynä. Jostain syystä sitä kuitenkin tuli kokattua ensi kertaa vasta nyt, mutta jospa tästä kokemuksesta innostuneena yrittäisin uudemman kerran jo piakkoin.

Keltaisiin asioihin omalta osaltaan liittyy myös tuo Pumpkin Jam-blogi (nyt leikitään, että kurpitsat ovat enemmän keltaisia kuin oransseja siis), jonka löysin curry-ohjetta etsiessäni. Inspiraatio-osastolle menee koko höskä, mutta erityismainintana syntisen makealta kuulostava banoffee ja makea pizza eli pizza gino. Kauhea kokkauskärpänen puri, taidan kantaa kaikki kamani uuden asunnon keittiöön, sillä siellä taidan enimmäkseen tulevaisuudessa viihtyäkin!

tiistai 18. helmikuuta 2014

Samosa-idea

Johan pomppas! Törmäsin nimittäin reseptiin, jossa yhdistyvät kaksi suosikkiani: samosat ja lanttu. Jos ikinä uskaltaudun uppopaistamaan, niin tartun kyllä tähän ohjeeseen. Maku ei voi olla muuta kuin täydellinen!

Herkuttelua

Kuva täältä
Olen vieläkin ihan pöllämystynyt, niin onnistunut pieni retkeni oli. Entiset tuttavat muuttuivat nykyisiksi ystäviksi, sushi-neitsyys meni ja kotiinviemisiksi sain vadelmanlehtien ja kauniin tunikan lisäksi roppakaupalla iloa, onnea ja kiitollisuutta - miten olenkin onnistunut löytämään elämääni niin upeita ihmisiä!

36 tunnissa ehti lopulta paljon ja juuri riittävästi: tapasin kaikki kaupungissa olleet tärkeät, söin useampaakin ennen kokematonta ruokaa (jo aiemmin mainitun sushin lisäksi sain maistella mm. itse tehtyyn mantelimaitoon keitettyä chaita sekä yllättävän sitruunaista hapatettua jyväjuomaa - molempia on kokeiltava), kävin kahdessa Ravintolapäivän ravintolassa (ruokaa reissulla riitti), nauroin, hymyilin ja hymistelin sydämeni kyllyydestä.

Erityisesti tykkäsin sushi-illallisesta, joka nautittiin rennosti keittiössä seisten leikkuulaudan toimiessa tarjoilualustana. Paikkansa kauniilla pöytäkattauksillakin, mutta on vapaamuotoinen rääppiminenkin joskus aivan yhtä hyvä, ellei parempikin.


Nyt kotona olen lähinnä katsonut My Mad Fat Diarya ja syönyt appelsiineja. Lähdin talveen vähän sellaisin ajatuksin, että syödään (kotimaisen) sesongin mukaan ja pureskellaan pääasiassa porkkanaa, perunaa ja muuta juuresta. Ylevä ja kaunis ajatus, mutta vähän ikävä toteutettava, tietyn pisteen jälkeen.

Viikonlopun syömingit sen toivat selkeästi ilmi: kuinka hyvältä voikaan ihan tavallinen paprika maistua! Siispä, koska olen sen arvoinen, olen antanut itseni vähän hullutella kauppareissuilla ja mukaan on tarttunut useampi kilo appelsiineja (69 senttiä kilo!), pari avokadoa sekä jopa muutama päärynä (en ole tainnut koskaan ennen ostaa päärynöitä). Tuoreet, mehukkaat hedelmät maistuvat ja tuntuvat niin hyviltä!


Jospa tästä herkuttelusta saisi energiaa pakkauslaatikoiden täyttämiseen, muuttoon on enää alle kaksi viikkoa! Jännittävää, taas vaihtuu sivu ja uusi luku alkaa. Mutta eipäs nyt kiirehditä asioiden edelle, vajaaseen kahteen viikkoon mahtuu monenlaista, tai ainakin kilo appelsiineja.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Hipiän hemmottelua

Minulla ei ole hiusten harjausta ja hampaiden pesua kummempia kauneusrutiineja. Saunan puutteessa elämääni on kuitenkin ilmaantunut suuri hemmottelun ja hipiään keskittymisen mentävä aukko. (Olisiko se vähintään kerran viikossa saunominen sitten kauneusrutiinini, ainakin otsaryppyjen silottajana ovat hyvät löylyt vertaansa vailla.) Olenkin nyt yrittänyt paikata tätä puutetta ottamalla tavaksi viikonloppusuihkuihin satsaamisen. (Kaksi kertaa on yhtä kuin tapa.)

Kuva täältä
Luksusta pesuhetkeen olen hankkinut tekemällä kahvikuorinnan. Resepti on pyhässä yksinkertaisuudessaan seuraava: öljyä, kahvinpuruja (käytetytkin käyvät) ja (kun sellaista sattuu olemaan) muutama tippa appelsiinin eteeristä öljyä. Kovemmasta käsittelystä tykkäävät voivat heittää sekaan vielä sokeriakin. Netti on ohjeita pullollaan, mutta näillä parilla, aika lailla joka kodista löytyvällä raaka-aineella pääsee jo pitkälle. Maailman helpointa! On vaikea ymmärtää miksi kukaan ostaa kaupasta valmiita kuorintoja, kun näin kätevästi pärjää ilmankin.

Kuva täältä
Kuorinta-ainetta voi tehdä vain sen verran kuin kerralla tulee käytettyä, raaka-aineita voi vaihdella tunnelman ja tarpeen mukaan ja jätevesijärjestelmäkin kiittää, kun sen ei tarvitse yrittää putsailla pikkuruisia muovinmurusia veden seasta pois.

Ainoa miinus on öljyn liukastama lattia, mutta ongelma ei ole niin suuri etteikö siitä muutamalla astianpesuainetipalla pääsisi. Kannattaa kuitenkin varoa tekemästä suihkussa piruetteja, vaikka kahvi kovin kehoa ja mieltä virkistääkin. Leppeitä pesuhetkiä!

Kuva täältä

perjantai 14. helmikuuta 2014

Kuuma, kuumempi, keitto

Lähden huomenna reissuun, joten en ole viitsinyt käydä kaupassa. (Olenhan toki poissa kokonaiset 36 tuntia.) Ruokaa tarvitsee ihminen kuitenkin, joten olemassa olevista aineksista kehittelin inkiväärisen linssikeiton. Epäilyistäni huolimatta tuli maistuvaa (ja hiki), kirjataanpas ohje muistiin siis.


INKIVÄÄRI-LINSSIKEITTO

1 punasipuli
1 porkkana
pala kaalta
pala tuoretta inkivääriä
ruskeita linssejä
tomaattipuretta
suolaa
mustapippuria
cayennea
paprikajauhetta
sokeria

Kuullota sipuli ja inkivääri öljyssä. Lisää vettä, tomaattipuretta ja muut ainekset. Keittele kypsäksi (n. 20 minuuttia), lisää mausteet ja soseuta.

Jos pehmennystä haluaa, raejuusto toimisi varmasti oivana lisänä. Keitto sopii hyvin flunssasta kärsiville ja myös tautia vältteleville! Pieni hiki on taattu, ja vahva maku avaa tukkoisintakin nenää.

(Ps. Jos joku tietää miten noista ei-niin-viehättävän näköisistä ruokalajeista saisi vähän viehättävämpiä kuvia, vinkkejä otetaan vastaan!)

torstai 13. helmikuuta 2014

Kaikenlaisia kuningattaria


Olen minä! Eilen paistamani kuningatarpiirakka nimittäin onnistui kuin onnistuikin. Tuli hyvvää ja palijo, juuri niin kuin ruokaa kuuluukin.

KUNINGATARPIIRAKKA

Pohja

100 g voita
½ dl sokeria
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
1 muna

Sekoita pehmennyt (tai täysin sulanutkin käy, jos sattuu hups niin kuin minulle) voi ja sokeri, ja vehnäjauho ja leivinjauhe. Sekoita aineet tasaiseksi ja levitä irtopohjavuokaan, jonka pohjan ja reunan väliin olet laittanut leivinpaperin. Esipaista pohjaa muutama minuutti 200 asteessa

Täyte

n. 500 g maustamatonta jogurttia
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 munaa
mustikoita
vadelmia

Levitä täyte pohjan päälle ja lykkää uuniin 200 asteeseen. Paistoin kiertoilmalla vähän vajaassa 200 asteessa n. 55 minuuttia. Täytteen ei tarvitse olla täysin hyytynyt uunista tullessaan, viileässä vetäytyminen tekee lopun työn.


Inspiraationa piirakkaan toimivat Chocochilin vadelmapiirakan ohje sekä ikivanha Pirkka-lehden kuningatar-jogurttitortun resepti, jonka muistelen joskus onnistuneesti tehneeni. Pohjaan lisäsin maitoa, koska siitä piti päästä eroon. Munan olisi varmaan voinut jättää poiskin (?), täytyy ehkä kokeilla joskus.

Sokerin määrä Pirkan ohjeessa oli isompi, pohjaan tuli 1 ½ desiä ja täytteeseenkin vielä kokonainen desi, mutta ainakin minun makuhermoilleni tuo määrä oli sopivampi.

Pikkaisen kauemmin piirakka olisi voinut viihtyä uunissa, mutta tulipahan ainakin mehevää. Täytekin hyytyi tovin parvekkeella palelun jälkeen tiiviiksi ja salonkikelpoiseksi.

Vaikka piirakka ei ehkä kauneuskuningattaren titteliä voittaisikaan, on se maultaan aatelinen kuitenkin, ja sehän se tärkeintä onkin. Ylevään tunnelmaan voi virittäytyä kuuntelemalla vaikkapa näitä kappaleita herkuttelun ohessa. Nam nam ja näkemiin arvon hoviväki!


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Ylämäki alamäki

Keittiön puolella on menty viime päivinä laidasta laitaan. Eilen onnistuin mainiosti peeämmässä twistaten (aineksina punasipulia, kaalta, perunaa, porkkanaa, lanttua, kikherneitä ja kermaa sekä ripaus melkein jokaisesta maustekaappini purkista - teko-ohjeena simppeli hauduta pannulla kypsäksi), viikonloppuna epäonnistuin surkeasti hernerouhelettuviritelmässäni, josta tuli lähinnä hernerouhe-munakokkelia.


HERNEROUHE-MIKÄLIE

Tee taikina suurin piirtein yllä olevalla ohjeella, kaada se kokonaisuudessaan pannulle (kun olet ensin turhaan yrittänyt saada aikaan koossa pysyviä lättyjä), kääntele ja vääntele kunnes tulos on kiinteää murua, asettele lautasille ja syö.

Sanoin kuvailemattomasta ulkonäöstään huolimatta sörsseli oli kuitenkin aivan maukasta syötävää, joten ehkä tätä ei ihan täydellisenä epäonnistumisena voi kuitenkaan pitää.


Onnistumisten osastolla jälleen banaanilättyjä, milloinkahan kyllästyn?

Nyt uunissa muhii marja-jogurttitorttu, jonka selviytymisen puolesta en löisi vetoa. Piirakka on ehtinyt kokea jo kaikenlaista: alun perin tarkoitukseen suunnitellut marjat olivat pilalla, jogurttikin jo parhaat päivänsä nähnyt ja sen lisäksi, että yhdistelin kahta ohjetta, päätin lisätä ihan tuosta noin vain uusia ainesosia. Jos en palaa kertomaan kuinka kävi, niin varoituksen sana: jogurttitorttu voi olla mainettaan haastavampi kokattava.

Sata syytä olla onnellinen, nro 1

Kuten aika moni muukin, päätin minäkin lähteä pohtimaan syitä onnellisuuteen. Idea on ymmärtääkseni lähtöisin Perjantaikokilta.

Vaikka pidän itseäni peruspositiivisena ihmisenä, humpsahdan minäkin liian usein ja liian helposti turhasta valittamisen suohon (jota ajoittaiset itsetunto-ongelmani syventävät entisestään). Siksipä pidän varsin suotavana toimintana tällaista asioiden valoisiin puoliin keskittymistä, yksi pieni (tai miksei isompikin) tarina kerrallaan.

SATA SYYTÄ OLLA ONNELLINEN, NRO 1: Terve ruumis

Kuva täältä
Tietysti aina omia onnekkuuksiaan luetellessa kuuluu mainita terveys. Olen kuitenkin sanonut sen aina vähän ylimalkaan, yksinkertaisesti siitä syystä, että vaikka olen tiennyt sen olevan tärkeä asia, se ei kuitenkaan ole juuri tuntunut siltä - itsestäänselvyydestään johtuen.

Olen aina ollut perusterve, joitain harvalukuisia haavereita ja muita tavanomaisia tauteja lukuun ottamatta. En tarvitse jatkuvaa lääkitystä tai hoitoa, tunnen oloni useimmiten toimintakykyiseksi ja energiseksi, harvoin sairastan edes flunssaa kuumeesta puhumattakaan.

Kuva täältä
Nyt viimein aloitettuani liikunnan harrastamisen on kehosuhteeni kuitenkin muuttunut radikaalisti, joskin vaivihkaa. Yhtäkkiä olen huomannut iloitsevani ruumiistani ja sen suomista rajattomista mahdollisuuksista. Vartalo, jota olen useimmiten katsonut vain pinnalta päin ja hyvin kriittisin silmin, onkin niin paljon muuta ja niin kaunis!

Tämä kauneus ei kärsi selluliitistä tai raskausarvista, vaan perustuu asioille pintaa syvemmällä. Hyvinvoivat ja vahvat lihakset, luut ja elimet tekevät elämästä yksinkertaisesti nautinnollisempaa, helpompaa ja rikkaampaa. On uskomatonta nähdä mihin kehoni kykenee, kun vain kokeilee. Ja olen vasta alussa! Kun ihmiset kiipeävät vuorille suurin piirtein nenänpäällään nykien, minne kaikkialle voinkaan pyrkiä terveet ja elinvoimaiset raajat ja elimet tukenani.

Kuva täältä
Vartalo, jota olen tähän asti pitänyt itsestään selvänä kapistuksena, lähinnä vaateripustimena, vikojen keskittymänä ja ikuisen tyytymättömyyden kohteena näyttäytyykin nyt rakkaana ystävänä ja mielen ja sielun kotina, josta haluan pitää huolta, jotta se kantaisi minua vahvana mahdollisimman pitkään. Kiitos kun olet ja voit hyvin, armas ruumiini.

Mens sana in corpore sano! (Terveisin Tilli vissiin vielä aika joogapäissään?)

maanantai 10. helmikuuta 2014

Aikaansaamista

Tänään on ollut vähän sellainen päivä, että kun lähden keittiöstä hakemaan vessapaperia, palaan takaisin puolen tunnin päästä pyykit järjestäneenä ja kirppiskamat pakanneena, tietysti ilman sitä paperia. Tai kun lasken neulomuksen käsistäni, jotta menisin syömään, avaankin työkkärin sivut, päivitän ansioluetteloni ja haen työpaikkaa. (Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että tuo työpaikan hakeminen vaihtui aika pian tähän blogin päivittämiseen, mutta kovasti aion vielä hakemuksenkin tässä lähettää.)


Minulla on melko usein tällaisia päiviä, että aloitan asian A, mutta päädynkin asian B kautta C:hen ja D:hen ja niin edelleen, kunnes olen jo autuaasti unohtanut alkuperäisen tehtäväni ja sen sijaan suorittanut muutaman muun puuhan. Niin tai näin, aikaan tulee saatua kuitenkin aina jotain, eiköhän sekin ole ihan hyvä.


Osaltaan touho päivä on tainnut olla aiempien tapahtumien syytä. Aamupäivä alkoi joogaten Room for You -studiolla ja sen jälkeen nautin hyvästä seurasta ja herkuista Vohvelikahvilassa, pää pehmeänä ja ilmavana (mutta sellaisella hyvällä tavalla).

Kuvissa näkyvät uuden kodin seinät, lopullisessa värityksessään, jippii! Vielä pitäisi käydä siivoamassa remonttiroskat pois ja naputtelemassa listat ja verhotanko paikoilleen, sitten voikin ryhtyä pikku hiljaa pakkailemaan. Hauskaa aloittaa taas uusi elämänvaihe, innolla odotan tulevia käänteitä! Jospa tämä pöhkö pääkin tästä hiljalleen pääsisi arkeen kiinni.

(Ja nyt rupean päivityslakkoon kunnes on jotain järkevää sanottavaa. Voipi mennä tovi.)

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Hei hoi hauki

(Ja kas näin katsomme edellisessä tekstissä manatun suvantovaiheen päättyneeksi.)

Olen tässä tovin haaveksinut haukipullista. En muista milloin viimeksi olen haukea syönyt, joten olikin jo aika maistella taas. Tänään haave toteutui, sillä sain eräältä kalastavalta kuomalta hauen, valmiiksi fileoituna vieläpä!

Kun asuintoveri vielä lainasi auliisti tehosekoitintaan muussaushommiin, valittavana oli enää resepti. Painiskelin hetken parin ohjeen välillä, kunnes päädyin yksinkertaisempaan, eli Kauhaa ja rakkautta -blogin haukipulliin. Voi elläimen käsi kuinka tulikin hyviä!


HAUKIPULLAT

n. 350 g haukifilettä
1 pieni punasipuli
1 kananmuna
loraus kermaa
sitruunanmehua
suolaa
valkopippuria
tilliä


Pyörittele haukifileet valitsemassasi laitteessa muhjuksi. (Kuulin myös huhua, että saattavat kalatiskillä pyydettäessä jauhaa kalan valmiiksi, tiedoksi sellaisille, jotka eivät työhön sopivaa laitetta omista.) Lisää taikinaan muut aineet (sipuli ymmärrettävästikin pilkottuna) ja sekoita tasaiseksi. Nostele taikinasta kahden lusikan avulla palleroita pannulle ja paista kunnes ovat kypsiä.

Minulla oli käytössä vain kuivattua tilliä, mikä toi pulliin hieman teollisen maun. Tuore olisi siis suositeltavaa, vaan en raaskinut ostaa, kun pikku pussukka maksoi pitkästi toista euroa.

Sunnuntaihulluuksissani katoin oikein pöydän, ja laitoin jopa perunamuusin kattilasta tarjoiluastiaan. Onkohan tämä nyt sitä arjen luksusta?

Suvantovaiheessa

Olen ollut viime päivät jokseenkin pysähtyneessä tilassa monen asian suhteen.

Pakkaset veivät mennessään innostuksen villapökien loppuunsaattamiseen, sukkien eteneminen tyrehtyi oletettua haastavampiin tiimalasikantapäihin ja lukemispuolella olen jumahtanut erääseen Martin Beck -romaaniin, jota en saa luetuksi, mutten halua jättää keskenkään.

Musiikkiosastolla soi edelleen Phil Collins (tosin kaverikseen se on saanut uutuuden vuodelta 1969: Portobello Explosion - We Can Fly) ja tv-viihteenä on jatkanut Roswell. Ruokapuoli on ollut hyvinkin kuhan-nyt-jotain-että-hengissä-pysyy -osastoa.

Syy tähän kaikkeen on ymmärrettävä: remontti. Vaikka tuollainen pikku pintaremppa ei järin raskasta olekaan, vie se voimat kuitenkin sen verran hyvin, ettei ihmeisiin enää iltaisin kykene. Tällä viikolla torstai on ollut ainoa päivä kun en tulevassa kodossani ole käynyt jotain puuhailemassa, ja pian pitäisi mennä taas (tosin tällä kertaa vetämään vihoviimeinen maalikerros, hip ja hurraa!).

Hieman alkupisteen jälkeen: nuhjuinen, epämääräisesti värjääntynyt ja yksinkertaisesti ruma tapetti, vähän on jo tutkittu, mitä alta löytyy.
Tapettikerrosten alta paljastui huokolevyseinä, voi huoh.
Pohjamaalia meni useahko litra.
Armas toveri K saa avustaan palkinnoksi löylyt Rajaportilla ja aterian Pulterissa, noinkohan tuosta tulee jokakeskiviikkoinen perinne...
Mutta kuten sanottua, remontti on jo kovasti loppusuoralla, joten pian on taas aikaa ja energiaa keskittyä muihinkin juttuihin. Ainakin tehtävänä olisi (keskeneräisten lisäksi) yksi viljelysuunnitelma, jota pääsen myös ensi kesänä toteuttamaan. Hip ja hurraa sillekin!

torstai 6. helmikuuta 2014

10 000 ja yksi

Eilinen päivä oli mainio läpileikkaus kaikista edeltävistä. Kävin läpi koko tunneskaalan pettymyksestä, harmistuksesta ja raastavasta vitutuksesta iloon, onneen ja raukeaan tyytyväisyyteen.


Rajaportin saunan lauteilla istuksiessa kavala maailma oli kaukana ja poissa se pysyikin jatkaessamme iltaa Pulterin nurkkapöydässä. Sain merkkipäivän kunniaksi lahjakortin (tai oikeastaan viisi) Sinooperiin ja runoja, itse tehtyjä sekä muilta valikoituja. Julkiselta märyltä en siis välttynyt, mutta se kuuluneekin tällaisten juhlien vakio-ohjelmaan.


Mikä päivä, kaiken kaikkiaan täydellinen! Päivän sain tehdä käsilläni, saada aikaan näkyviä asioita ja tilaisuuden tutustua tunne-elämääni ja sen muutoksiin, ja illan sain viettää lempiasioideni seuran, saunan ja syömisen parissa. KIITOS! ♥


Kaikki kuvat täältä!

tiistai 4. helmikuuta 2014

10 000 päivää

Tähän on tultu: päivät rapsuttelen seiniä tulevan kodin remonttipuuhissa, illat vahtaan Roswellia (ja kuuntelen välillä vähän Phil Collinsia).

Tosin huomenna on luvassa jotain ihan muuta (tai no päivällä sitä remppaa edelleen), sillä täytän 10 000 päivää ja toverit ovat suunnitelleet juhlavaa tekemistä. Aluksi mennään Rajaportille saunomaan, muusta en tiedä. Hauskaa ja jännää! En taida oikein pitää yllätyksistä, mutta yritän olla reipas ja osata nauttia mukavuusalueeni ulkopuolisista.

Viikonlopun suunnitelmat eivät toteutuneetkaan ihan niin kuin piti, mutta hyvää aikaa oli kuitenkin.

Onnea, onnekasta, onnellista on!

lauantai 1. helmikuuta 2014

Lamaleipiä, lankaostoksia ja löytöjä

Ystävä tuli yökylään, ja iltapalaksi suunnittelin lämpimät voileivät. Tehdessä tajusin, ettei päälyksiä ollut nimeksikään, ja ruoka toi mieleen lapsuutemme lama-ajan.


(VUODEN 2014) LAMALEIVÄT

- tarjousruisleipää
- rikkailta päiviltä jääneitä säilykkeitä (marinoituja valkosipuleita ja oliiveja - mitään tuoretta ei tietystikään ole varaa ostaa näin sydäntalvella)
- tomaattisosetta (kaupan merkin tuubista)
- kuivettunut juuston jämä (elitisti kun olen käytin kuitenkin luomu-mozzarellaa)
- mustapippuria ja meiramia
- paista grillivastuksen alla kunnes juusto on sulanut

Leipiä rouskutellessa oli hyvä muistella eläkeläistyyliin niitä vanhoja (ei niin) hyviä aikoja, kun pizzaa sai vain juhlapäivinä ja silloinkin korkeintaan kahdella täytteellä, limpparia juotiin vain lauantaisin saunan jälkeen (yksi 0,33 litran pullollinen) ja tarjousbroilerinkoipien perässä saatettiin matkata vähän kauemmaskin.

Ystävän yökyläily johtui muuten aiemmin mainitusta konserttiin kurkistuksesta. Oli De Meyn pöydän taputtelua, Reichin kuuloelimiä hierovaa kilkatusta ja meditatiivista soitantaa sekä musiikkia West Side Storysta - jännittävää, valloittavaa, elämyksellistä, innostavaa! Pitää mennä toistekin, viiden euron lipulle sai hyvinkin vastinetta.


Konsertin jälkeen matkattiin kämppiksen kanssa Lielahteen Lankamaailmaan. Ostoslistalla luki 3 ½ sukkapuikot ja harmaata sukkalankaa. Jossain vaiheessa korissani olivatkin vain nämä ja olin jo suuntimassa kassalle. Sitten tapahtui jotain, ja pussiini tuli pakatuksi hieman useampi kerä.

Olen näemmä kamalan huono vastustamaan hieman erikoisemmista kuiduista valmistettuja lankoja, eivätkä nuo nyt niin kalliita edes olleet (punertavissa on villan lisäksi 30% nokkosta ja tumman violeteissa puolet soijaa). Sitä vain en tiedä, että mihinkä meinaan langat lykätä. Vähän jäin vielä pohtimaan tuota nokkoslangan vaalean roosaa sävyä (kyllä vain!), mutta katsotaan nyt jos saisin itseni hetken pidettyä poissa lankalaarien äärestä.

Mutta jos useampana päivänä käy ostoksilla, eihän niiden loppusummia lasketa yhteen? Esimerkiksi: tokihan kaksi viiden kympin ostosta on varsin eri asia kuin yksi satasen, eikö vaan?

Ostoksista tuli vielä mieleen eräs juttu:


Olen jo hetken haaveillut Tamara Aladinin Merja 5200 -lautasista (oletan noiden olevan niitä ellei samasta kuviosta ole tehty jotain halpiskopiota), ja nyt satuin löytämään niitä lähikirpparilta varsin kelpoon hintaan! Vaikka olen viime aikoina saanut mielihyvää lähinnä ostamattomuudesta, kyllä tavaran hankkiminenkin joskus iloa tuo.

Nyt takaisin kutimien ääreen, seilorisukka etenee kuten myös lompsanlämmitin!