sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Hei hoi hauki

(Ja kas näin katsomme edellisessä tekstissä manatun suvantovaiheen päättyneeksi.)

Olen tässä tovin haaveksinut haukipullista. En muista milloin viimeksi olen haukea syönyt, joten olikin jo aika maistella taas. Tänään haave toteutui, sillä sain eräältä kalastavalta kuomalta hauen, valmiiksi fileoituna vieläpä!

Kun asuintoveri vielä lainasi auliisti tehosekoitintaan muussaushommiin, valittavana oli enää resepti. Painiskelin hetken parin ohjeen välillä, kunnes päädyin yksinkertaisempaan, eli Kauhaa ja rakkautta -blogin haukipulliin. Voi elläimen käsi kuinka tulikin hyviä!


HAUKIPULLAT

n. 350 g haukifilettä
1 pieni punasipuli
1 kananmuna
loraus kermaa
sitruunanmehua
suolaa
valkopippuria
tilliä


Pyörittele haukifileet valitsemassasi laitteessa muhjuksi. (Kuulin myös huhua, että saattavat kalatiskillä pyydettäessä jauhaa kalan valmiiksi, tiedoksi sellaisille, jotka eivät työhön sopivaa laitetta omista.) Lisää taikinaan muut aineet (sipuli ymmärrettävästikin pilkottuna) ja sekoita tasaiseksi. Nostele taikinasta kahden lusikan avulla palleroita pannulle ja paista kunnes ovat kypsiä.

Minulla oli käytössä vain kuivattua tilliä, mikä toi pulliin hieman teollisen maun. Tuore olisi siis suositeltavaa, vaan en raaskinut ostaa, kun pikku pussukka maksoi pitkästi toista euroa.

Sunnuntaihulluuksissani katoin oikein pöydän, ja laitoin jopa perunamuusin kattilasta tarjoiluastiaan. Onkohan tämä nyt sitä arjen luksusta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti