maanantai 28. tammikuuta 2013

Wokihko

Nimesin tämänpäiväisen ruoan wokiksi, vaikka näin tarkemmin ajateltuna se tuskin sellaista on. En taida edes tietää, mitä wokki itse asiassa on. Onko siinä nestettä lainkaan? Millä nimellä sitten kutsutaan sellaista vain vähän nestettä sisältävää kastiketta? Onko se muhennosta? Entä mitä kaikkea lopulta voi kastikkeeksi sanoa? Ja onko näillä nimityksillä lopulta mitään väliä?

Kaikenlaista ajatuksenpoikasta se ruoanlaitto saakin aikaan. Mutta kuten sanottua, liekö tuolla niin suurta merkitystä miksi ruokaansa kutsuu, jos se kerran hyvältä maistuu! (Ensimaistamalla aivot rakensivat suoran vertauksen kiinalaisravintolan ruokaan, josta taas seurasi filosofinen pohdinta siitä, onko se kohteliaisuus vai loukkaus, mutta jätettäköön sekin mietintä tällä erää tähän.)


Siinä sitten on. Wokkenduudelia vaikka. Ai kun olikin hyvää. Ei kauhean erikoista (eikä kauhean paljon muulle kuin soijakastikkeelle maistuvaa), mutta oli sitten varmaan jotain sellaista, mitä ei ole pitkään aikaan tullut syötyä.

Ruoan lähtökohtana olivat pakko-poiskäytettävät puolikas paketti tofua, noin puolikas parsakaali sekä puolikas punasipulia. Kaupasta mukaan lähtivät lisäksi paprika sekä herkkusienet, porkkanaa ja lanttua löytyi kaapista. Siinä noita aineksia hauduteltiin (vähän liiankin) runsaassa öljyssä, ensin lanttu, porkkana ja sipuli, sitten parsakaali ja paprika ja viimeisenä herkkusienet ja tofu. Mausteina käytin (vähän liiankin) runsaasti soijakastiketta, juustokuminaa, kurkumaa, inkivääriä, korianteria, paprikaa, cayennea, mustapippuria sekä ripauksen sokeria. Kaveriksi keitin noin 50-50 -suhteessa riisiä ja ohraa (ja siksi, koska riisiä oli liian vähän, jotta siitä olisi riittänyt useammalle ruokailijalle, mutta toisaalta sama oli se muutama jyvä keittää pois kaapista kuleksimasta).

Olihan se namia, mutta ei tuota ehkä joka päivä söisi. Parempi maustaja ottaisi sen soijakastikkeen kanssa vähän iisimmin, ehkä minäkin sitten ensi kerralla.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tofupurilaissunnuntai

Ja kylläpä olikin sekä nami että maiskis. Hirmu kauniilta atria ei näytä, kun kuvausajatus iski tajuntaan vasta muutaman suupalan haukattuani, mutta parempi tämäkin kuin ei mitään.


No mitä niihin purilaisiin sitten tuli?

Ensin tein hummusta suurin piirtein seuraavalla ohjeella:
1. Purkillinen (valutettuna 170g) valutettuja kikherneitä, noin puoli desiä tahinia sekä pari valkosipulinkynttä kohtasivat toisensa kulhon pohjalla (huom! älä heitä kikherneiden lientä pois, jos haluat lopuksi notkistaa hummusta).
2. Pian nämä saivat seurakseen ripauksen (0,5-1 tl) suolaa sekä yhden sitruunan mehun. 
3. Sitten olikin sauvasekoittimen vuoro. Kikherneet lentelivät keittiössämme sinne tänne, kunnes paikalla onneksi ollut ystävä vihjaisi, että ehkä kulhon päälle voisi heittää vaikka pyyhkeen enimpiä roiskeita estämään. Ja sehän toimi, tiedoksi vaan muillekin.
4. Sen jälkeen lisättiin öljyä (alkuperäinen ohje käski käyttämään oliiviöljyä, mutta kun se juuri pääsi loppumaan, oli tyydyttävä rypsi- sekä hamppuöljyyn), ehkä noin desin verran. Ihan millaisesta koostumuksesta itse tykkää. Notkistamista kikherneliemellä en kokenut tarpeelliseksi, mukavasti levittyvää tahna oli noinkin.
5. Ja valmis!

Sitten olikin enää jäljellä lohkoperunoiden ja -porkkanoiden uuniin valmistelu, kasvisten pilkkominen sekä tofun palasten paisto. Tofu oli valmiiksi marinoitua (itse tekemällä saisi varmasti vielä parempaa). Lohkoperunat ja -porkkanat maustoin suolan ja mustapippurin lisäksi timjamilla ja rosmariinilla. Muuten täytteet olivat aika peruskauraa, tomaattia, kurkkua, salaattia ja punasipulirenkaita.

Siinä se! Heleppua ko heinänteko!

Huh, vaikka maha on ihan täynnä, tulee nälkä tuota kuvaa katsoessa...

maanantai 21. tammikuuta 2013

Heinää, käyrätorvia, nastoja ja mustikanvarpuja



(Oho, sain otettua kuviakin, aikamoista!) 

Ensimmäinen kuva esittää joulun alla tekemääni kranssia. Siihen tarvittiin noin karsinallinen heinää, reilusti rautalankaa, kouluni suomat moninaiset materiaalivaihtoehdot sekä useita tunteja koulutovereiden mielipiteiden kyselyä. 

Olen ihaillut pitkin syksyä tuota lehdettömän mustikanvarvun yksinkertaisuudessaan kiehtovaa elekieltä, ja siispä halusin sen pääsevän valokeilaan "paljasta" heinää vasten. Lisäksi koristeena on sammaleisia risuja, pari villapalloa, narua sekä kaarnan palasia. 

Ihan tyytyväinen olen tähän kyllä, vielä kun se löytäisi arvoisensa paikan (mur kerrostalo mur paloturvallisuusvaatimukset mur käytävien siisti, yhtenäinen ilme mur).


Sisustaakin piti. Sinitarra ei riittänyt näitä poloisia seinällä pitämään, joten oli tartuttava järeämpiin aseisiin. Kortteja en halunnut rei'ittää ja sellaisia paperinipistimiä vai miksi niitä nyt kutsutaankaan en jaksanut kaupungilta lähteä hakemaan - ajattelin klemmareiden ajavan saman asian, ja niinhän se olikin. 

Aivan täydellisen tyytyväinen en noihin nastoihin ole, mutta prototyyppi tuntuu toimivan. Käyrätorvista otsikossa puhuin siksi, että klemmari ko. nimellä englannin kielessä tunnetaan. Varmaan kaikille ihan itsestäänselvä juttu, mutta minulle se oli uusi pikkuhuvitus. 

maanantai 14. tammikuuta 2013

Neuleaatoksia

Katsoin eilen televisiosta tulleen Kultainen kompassi -elokuvan. Vaikka olen Universumin Tomu -trilogian pariinkiin otteeseen lukenut, on tämä elokuvaversio jäänyt näkemättä. Useammin kuin kerran harmittelin sitä, etten elokuvaa teatteriin asti mennyt katsomaan, sen verran huikeista maisemista sain nautiskella kaiken jännityksen keskellä.

Yllättävää inspiraatiotakin elokuvasta löytyi, nimittäin neule-sellaista.

Kuva täältä, New Line Cinema

Kuva täältä





Kuvat eivät ole kovin hyviä (ja ilman lupia lainattuja, kun luvallisia ei löytynyt...), mutta idea kai tulee ilmi. Paksua lankaa, isot puikot ja mukavan krouvit neuleet valmistunevat illassa tai parissa.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Sekasotkusalaattia

Joskus yllättävätkin makuyhdistelmät toimivat. Tai mistä minä tiedän olivatko ne nyt niin kovin yllättäviä, siis meidän keittiömme ulkopuolella ainakaan. No, joka tapauksessa, salaattia tehtiin ajatuksella "mitä kaapista löytyy" (rehellisyyden nimissä mainittakoon, että lähikaupankin antimia hyödyksi käytettiin) ja siihen tuli seuraavanlaisia aineksia:

 Kuva täältä, Creative Commons -lisenssi

- yksi avokado
- noin puolikas punasipuli
- yksi omena
- puolikas paketti fetaa (tai mitä salaattijuustoa se nyt onkaan)
- kaksi tomaattia
- puolikas kurkku
- salaattia muutama lehti
- puoli purkkia (valutettuja ja huuhdeltuja) kikherneitä

Lisäksi heittelin päälle hamppuöljyä, sitruunamehua, omenaviinietikkaa, suolaa, mustapippuria, sokeria, timjamia ja yrttisekoitusta (eli suurin piirtein samoja juttuja, joita yleensäkin salaattiin mausteeksi laitan).

 Kuva täältä, Creative Commons -lisenssi

Ai että oli namia! Tarkoitus oli myös keittää viereen pari kananmunaa, mutta oli tuossakin siihen nälkään tarpeeksi mahantäytettä. Valokuvia ei taaskaan ole itse ruuasta, mutta sellaista värikästä möhjöä se oli, ei niin kovin kuvauksellistakaan.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Uuden vuoden ensimmäiset tortillat

... tehtiin itse. Niin kuin melkeinpä kokonansa. Päivä alkoi siis maissijauhon metsästyksellä, jota onneksi läheiseltä hyvin varustellulta ABC:lta löytyikin. Yleensä tuo kirjainyhdistelmä ei ostopaikkana minua kovasti viehätä, mutta kun tortillat lukivat uudenvuodenpäivän menussa, niin minkäs teet.

Kuva täältä, Creative Commons -lisenssi

Tortillapohjien ohjeita etsin hakukoneen avulla ja varsinaiseksi reseptiksi valikoitui tämä. Tein ohjeesta puolikkaan version, kun syöjiäkin oli vain kaksi. Ja nyt huomasin, että kumma kun valmiista pohjista tuli melko paksuja - ajatuksissani alkuperäisestä ohjeesta piti tulla kymmenen lättyä ja siten puolikkaasta viisi... 

Ja itselleni voisin kirjoittaa muistiin, että mitenkäs kaikki oikein tapahtuikaan.
1. Sekoita 2,5 dl maissijauhoja, 1,5 dl vehnäjauhoja (korvasin osan spelttijauhoilla) ja jonnin verran suolaa.
2. Lisää ¼ dl öljyä sekä 1,5 dl vettä, sekoita.
3. Kääri taikina kelmuun ja laita lepäämään jääkaappiin siksi aikaa kun puuhastelet tortillatäytteiden kanssa.
4. Pyörittele taikina pötköksi, ja jaa osiin (tästä puolikkaasta ohjeesta tein viisi, mutta pitäisi ilmeisesti riittää 6-7 pohjaan).
5. Kauli tai painele lätyiksi yksi kerrallaan ja paista kuivalla, keskilämpöisellä pannulla (lietemme asteikko on yhdeksään asti, ja siinä kuuden tienoilla oli paras paistella), kunnes lätty vähän kuplii ja siihen ilmaantuu ruskeita pilkkuja.
6. Suosittelisin kokeilemaan kaikkien paistamista kerralla ja leivinliinan alla pehmittämistä. Toki voi olla, että vaikutus on juuri päinvastainen, mutta eipä meilläkään ihan sormiruokailuksi eilen mennyt, vaikka yritimme lätyt heti paistumisen jälkeen täyttää ja syödä.

 Kuva täältä, Creative Commons -lisenssi

No, eivät ne ihan epäonnistuneet kuitenkaan. Rakenteesta tuli melko hauras, kenties pehmittely leivinliinan alla paiston jälkeen voisi auttaa asiaa. En muuten kaulinut palleroita, kun käsillä painellen sai mielestäni ihan yhtä hyvän lopputuloksen, taikinaa oli helppo pyöritellä pöydällä ja siten estää sen kiinni jämähtäminen.

Täytteinä oli perinteisten kurkkujen, tomaattien ja salaattien lisäksi paistettua grillijuustoa sekä marinoituja kasviksia, joka on jo melkeinpä bravuurini. Alkuperäinen ohje löytyy täältä (hakusanalla halloumifajitat - jos joku tietää, miten tuolta voi linkata suoraan tiettyyn ohjeeseen, otan tiedon mielelläni vastaan), ja lyhennelmä aiheesta seuraa tässä:

Kuva täältä, Creative Commons -lisenssi

1. Paloittele sopivaksi kokemasi määrä paprikaa, kesäkurpitsaa ja punasipulia. Laita astiaan.
2. Kaada päälle sopivasti öljyä, sitruuna- tai limemehua, oreganoa, suolaa, chiliä, mustapippuria ja sokeria.
3. Anna marinoitua sen aikaa, kun puuhastelet muiden täytteiden parissa, kuten vaikkapa kermaviilikastikkeen teossa (meidän kastikkeeseemme tuli eilen pari valkosipulinkynttä, suolaa, mustapippuria, sokeria, paprikajauhetta, cayennea, chiliä sekä himppasen omenaviinietikkaa).
4. Hauduta kasvikset kypsiksi omassa liemessään muutaman minuutin ajan.

Joskus olen innostunut tekemään tuota täytettä aivan ylettömästi, ja työntänyt loppuja sitten vähän sinne tänne - makaronilaatikko aurinkokuivattujen tomaattien kera taitaa yltää suosikiksi näistä kokeiluista.

Ps. Ruoasta ei ole kuvia, mutta jokainen osaa varmaan sielunsa silmin nähdä tortillalätyn... Tilanne saattaa jonain päivänä muuttua, tai sitten ei. Kuka tietää.