Wokihko

Nimesin tämänpäiväisen ruoan wokiksi, vaikka näin tarkemmin ajateltuna se tuskin sellaista on. En taida edes tietää, mitä wokki itse asiassa on. Onko siinä nestettä lainkaan? Millä nimellä sitten kutsutaan sellaista vain vähän nestettä sisältävää kastiketta? Onko se muhennosta? Entä mitä kaikkea lopulta voi kastikkeeksi sanoa? Ja onko näillä nimityksillä lopulta mitään väliä?

Kaikenlaista ajatuksenpoikasta se ruoanlaitto saakin aikaan. Mutta kuten sanottua, liekö tuolla niin suurta merkitystä miksi ruokaansa kutsuu, jos se kerran hyvältä maistuu! (Ensimaistamalla aivot rakensivat suoran vertauksen kiinalaisravintolan ruokaan, josta taas seurasi filosofinen pohdinta siitä, onko se kohteliaisuus vai loukkaus, mutta jätettäköön sekin mietintä tällä erää tähän.)

 

Siinä sitten on. Wokkenduudelia vaikka. Ai kun olikin hyvää. Ei kauhean erikoista (eikä kauhean paljon muulle kuin soijakastikkeelle maistuvaa), mutta oli sitten varmaan jotain sellaista, mitä ei ole pitkään aikaan tullut syötyä.

Ruoan lähtökohtana olivat pakko-poiskäytettävät puolikas paketti tofua, noin puolikas parsakaali sekä puolikas punasipulia. Kaupasta mukaan lähtivät lisäksi paprika sekä herkkusienet, porkkanaa ja lanttua löytyi kaapista. Siinä noita aineksia hauduteltiin (vähän liiankin) runsaassa öljyssä, ensin lanttu, porkkana ja sipuli, sitten parsakaali ja paprika ja viimeisenä herkkusienet ja tofu. Mausteina käytin (vähän liiankin) runsaasti soijakastiketta, juustokuminaa, kurkumaa, inkivääriä, korianteria, paprikaa, cayennea, mustapippuria sekä ripauksen sokeria. Kaveriksi keitin noin 50-50 -suhteessa riisiä ja ohraa (ja siksi, koska riisiä oli liian vähän, jotta siitä olisi riittänyt useammalle ruokailijalle, mutta toisaalta sama oli se muutama jyvä keittää pois kaapista kuleksimasta).

Olihan se namia, mutta ei tuota ehkä joka päivä söisi. Parempi maustaja ottaisi sen soijakastikkeen kanssa vähän iisimmin, ehkä minäkin sitten ensi kerralla.