Se on sun syys

Ja minunkin. Vaihtelevalla menestyksellä olen jatkanut tämän vaihtelevan vuodenajan vastaanottamista, tällä erää plusmerkkisin miettein.

Eilen päätin ajella Niihamaan, kun kerran aurinkokin välillä näyttäytyi. Yritin löytää luontopolkua ja nuotiopaikkaa, mutta enpä löytänyt kumpaakaan. Täytyy yrittää joskus useamman silmäparin voimin.

Löytyi sieltä kumminkin jotain.

Ei noin herkullisia värejä voinut sinne polullekaan jättää lojumaan! Löysin myös suppilovahveroita ja lampaankääpiä, ja pakastin sai taas pikkuisen lisää täytettä.

Ja kun niitä villasukkakuulumisiakin lupasin, niin tässäpä niitä. Näiden piti tulla lahjaksi, mutta tein välissä kaikenlaista ihmettä ja kummaa (on helppoa unohtaa asioita, joita ei ole koskaan kunnolla oppinutkaan...), joten eivätköhän nuo omiin jalkoihin päädy.

Vaikka eräs syksyn projekteistani on olemassa olevasta nauttiminen jatkuvan haluamisen sijaan, olen huomannut kovasti kaipaavani erästä asiaa (siis kodin, työn, tasapainon, oman tilan ynnä muun sellaisen lisäksi) - nimittäin sienikoria. Turkkijogurttipurkit ajavat asiansa tiettyyn pisteeseen asti, mutta mukavampi sellaista kunnon paju- tai pärekoria olisi muassansa kanniskella. No, ehkä tämmöinen tahtominen ei vielä projektiani kaada.