Perjantaina hengailin alakerran naapureiden luona (varsin kätevää, että kun tekee mieli lähteä jonnekin, muttei oikeastaan jaksaisi kovin kauas, voi käpöstellä vain parit raput alas ja yhdet ylös ja onkin jo varsin sosiaalinen ja jossain), ja lauantaina koitti kauan odotettu Vuohenpäätalon tupaantulojuhla.
Kemut olivat kertakaikkisen onnistuneet! Niin paljon rakkaita saman katon alla! Välillä huomasin istuvani olohuoneessa, keskellä kaikkea hälyä, naurua ja hymyjä ja vain ihastelevani sitä, miten onnekas olenkaan tuntiessani nämä kaikki valoisat, lempeät ja kauniit ihmiset. KIITOS kun olette!
Illan erityisinä ohjelmanumeroina olivat trubaduuri-toverin pienoiskeikka ja kehittelemämme murhamysteerin ratkonta. Vessakirjaan raapustellut lauseet sisältävät kaiken olennaisen: "Hiirenloukku Hilariuksen vei. HAH. Sen selvitti moni. Moni myös sai viskiä." ja "Muistojuhlassa trubaduuri ja kolmekymmentä dementikkoa".
(Asuintoveri kertoo illasta näin.)
(Asuintoveri kertoo illasta näin.)
Kukkalahjoja |
Annoin pipon, sain upean taulun. Kiitos Iiris! |
Mitä olisivatkaan juhlat ilman lajienvälistä rakkautta. |
Tähän samaan syssyyn sopiikin sitten seuraava syy olla onnellinen, eli
SATA SYYTÄ OLLA ONNELLINEN, NRO 4: Ystävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti