lauantai 24. elokuuta 2013

Kotiinpaluu, jotenkin

Tamperelaistumisen hetki koitti viime sunnuntaina. Ensimmäiset pari päivää meni shokissa - mitä ihmettä täällä kaupungissa nyt sitten pitäisi tehdä? Kolme viikkoa kesämökkeillen ja maalla koiria, kissoja ja serkkupoikia paimentaen ei ole pitkä aika, mutta ilmeisesti sopeudun vaihteleviin maisemiin joskus liiankin hyvin. Alkujärkytyksestä kuitenkin selvisin, ja sen jälkeen on elämääni ohjannut toiminta.

Kuva täältä
Olen ulkoillut ja löytänyt omenoita, muutaman kanttarellin sekä kanervankukkia. (Samalla olen hämmästellyt ihmisten pukeutumista: kun yksi tulee vastaan lyhythihaisissa ja sandaaleissa, on toisella takki ja kaulahuivi. En ollut tajunnutkaan, että olemme jo tässä vaiheessa vuotta!)

Puutarhalla oli sadonkorjuupäivä, ja sain kotiinviemisiksi maissin tähkiä, purjon varsia, sipuleita, perunoita, punajuuria, porkkanoita, chilipalkoja, kehäkukkia, härkäpapuja ja timjamin oksia. Sen jälkeen olenkin häärännyt keittiössä pilkkomassa, keittämässä, pakastamassa ja kuivaamassa. Olen toki myös tavannut ystäviä ja touhunnut kouluasioiden kanssa. Yhtä työpaikkaakin hain, ja toivon kovasti, että pääsisin edes haastatteluun.

Ja tänään tein piirakkaa.

Kuva täältä

LAUANTAIN PURJOPIIRAKKA

Pohja
(sovellettu Martan kasviskeittiö -kirjan sieni-palsternakkapiirakan ohjeesta)
2 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1 dl spelttihiutaleita
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100 g voita
n. 3 rkl vettä

- sekoita kuivat aineet
- lisää kylmä voi ja nypi
- lisää vesi ja sekoita
- painele voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija n. 24 cm)
- paista 200 asteessa n. 10 minuuttia

Täyte
1 pieni purjo
3 palasta pakastepinaattia
2 dl kermaa
2 munaa
2 dl juustoraastetta
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta
yrttimausteita

- paista purjoa ja pinaattia pannulla rasvassa, kunnes pinaatti on sulanut
- sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä pohjalle

Pinnalle
1 iso tomaatti
pieni pala fetaa

- painele piirakkaan
- paista vielä 200 asteessa n. 20 minuuttia

Vielä kun vaan saisi itsensä vieläkin enemmän tuonne ulos ihmettelemään aurinkoa ja tätä alkavan syksyn kummaa säätä - lämmintä ja vähän haikeaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti