Harvoin kuulee aikuisen huutavan, siis huutavan kaikilla voimillaan. On 7. marraskuuta 2011, kello tulee pian 11.15. Finnairin lennolla AY875 Helsingistä Pariisiin laiha vihreäpaitainen afrikkalaismies huutaa kuin eläin viimeisellä penkkirivillä.
- -
Eurostatin tilastojen mukaan EU-maista palautettiin vuonna 2011 ulkomaille tahtonsa vastaisesti 195 050 ihmistä. Suomestakin häädettäviä on vuosittain tuhansia: vuonna 2012 pelkästään poliisi palautti 5379 ihmistä. Rajavartiolaitos palauttaa lisäksi rajalta ihmisiä, joilla ei ole vaadittuja asiakirjoja, esimerkiksi viisumia.
Ehdottomasti suosittelen artikkelin lukemaan, mutta varoitussanoin: maailmantuska taattu.
Artikkelin lukeminen jatkoi viime päivinä mielessä pyörinyttä teemaa etuoikeutetusta elämästä(ni). Vaikka olen pienituloinen, kenties jopa köyhä, on minulla paljon paljon enemmän, kuin monella muulla. Kaikenlaisten vapauksien ja oikeuksien lisäksi minulla on myös paljon käsin kosketeltavaa. Se määrä materiaa, mikä tähänkin huusholliin mahtuu, on jollekulle täysin tavoittamattomissa. Ei tavaran kerääminen toki mikään hyvinvoinnin mitta ole, tai muutenkaan kovin suositeltavaa kenellekään, mutta yhtä mieltä varmaan voidaan olla siitä, että tietty määrä tavaroita tekee elämästä helpompaa.
Tavaroita tällainen etuoikeutettu ihminen alkaa kuitenkin helposti jossain vaiheessa omistaa liikaa. Ja niinpä päätin kevätverhojen sun muun (eli lisän materian) etsimisen sijaan siivota ja inventoida tuota jo kertynyttä omaisuutta. Toivoin järjestyksen kohentuessa myös löytäväni itsestäni kiitollisuuden tuota tavaraa kohtaan ajatellen sen jollain tavalla symboloivan muitakin oikeuksiani.
Tässä vaiheessa olisi varmaan paikallaan vähän kertoa asumisjärjestelystäni. Muutin tähän asuntoon, eli poikaystäväni luokse, viime elokuussa. Ennen sitä tässä on asunut miekkosen kanssa pari kämppistä sekä entinen tyttöystävä, ja siippaa ennen hänen äitinsä. Kun kukaan asunnon varsinaisista asukeista (ei millään pahalla!) ei aina mitään suurimpia käytännön ihmisiä ole, on asuntoon muodostunut aika mielenkiintoinen tavaroiden kerrostuma. Joskus se on ihan mukavaa, esimerkiksi tänään eräästä kaapista vastaani tuli anopin ylioppilaskuvien koevedokset, joskus taas tuntuu vähän turhauttavalta lajitella toisten ihmisten "laitan nämä nyt vaan tänne, ja setvin sitten kun ehdin" -laatikoita, kun niitä riittäisi itselläkin.
Mutta niin, kauniin kevätpäivän kunniaksi olen siis viettänyt aikani lähinnä kaapeissa. Yrityksenäni muistuttaa itseäni siitä, miten hyvässä asemassa lopulta olen. Ja ehkä siistien kaappien sisällöstä on helpompi kokea kiitollisuutta kuin sotkuisten.
En tiedä oliko tässä nyt päätä taikka häntää, mutta rönsyilevää elämä ja varsinkin mietinnöt tuppaavat yleensä olemaan.
Markkinatalous ja valtiovalta yhtä hyvin meitä kulutusyhteiskuntaan sidottuja yhtä hyvin kahlitsevat kuin tuottajarooliin pakotettuja köyhempien valtioiden ihmisiä. Meidän on jopa vaikeampi omasta pallosta jalassa vapautua, kuten mietteet systeemin ulkopuolelle loikkaamisen haasteellisuudesta on osoittaneet. Meidän puolen epäinhimillisyyteen viittaa vaikka psyykelääkkeitten valtava kulutus.. suurena etuoikeutena meillä tietty on suurempi fyysinen koskemattomuus. Ongelma on molemminpuolinen ja niin ratkaisunkin pitäisi olla?
VastaaPoistaOlisin kyllä oikeastaan sitä mieltä, että jo se, että voimme edes vakavissamme pohdiskella systeemistä irrottautumista, osoittaa elämämme olevan sinällään vapaampaa kuin jollain toisella.
PoistaToisaalta en näe kovin hedelmällisenä ylipäätään pohtia sitä, kenellä on vaikeinta. Tällä en tarkoita siis silmien sulkemista maailman vääryyksiltä, vaan sellaista "ai sulla menee noin huonosti, hei ei toi kuule oo vielä mitään" -tyylistä ajattelua (mitä et kyllä varmaan tuossa tarkoittanutkaan).
En missään tapauksessa sano meidän systeemimme olevan millään tapaa ongelmaton, mutta lähinnä pohdin sitä, että meillä on myös ratkaisun avaimet, sillä (itseäni esimerkkinä käyttäen) vaikka en mihinkään "omistajaluokkaan" kuulu, kuulun silti maapallon paremmin voivaan osaan. Kaikki aikani ei kulu perustarpeiden tyydyttämiseen, vaan voin käyttää sitä myös "maailman parantamiseen" ja ratkaisujen pohtimiseen ja toteuttamiseen.
Vaikka ongelmat ovatkin suurilta osin peräisin korkealta/kaukaa markkinataloudesta ja valtiovallasta, jotainhan tässä pitää silläkin välillä tehdä, kun suuria muutoksia "odotellaan".
En tiedä oliko tässä nyt edelleenkään päätä tai häntää. Kiitos kommentista eniveis, ajatuksia herätti se ainakin näemmä! Parempi näistä olisi keskustella kasvotusten, monesti kirjoittaessa ilmaisee yksinkertaisenkin asian turhan mutkikkaasti, ja jää liikaa tilaa väärinymmärryksille.
Pitää lisätä vielä tuohon "korkealta/kaukaa markkinataloudesta ja valtiovallasta" - toisaalta kaikkihan me toimimme osana noita rattaita, ja siten myös ajattelisin, että meidän pitäisi myös kyetä vaikuttamaan niihin.
PoistaJaa että miten sitten? Siihen kysymykseen kykenee varmaan vastaamaan joku paremmin asiaan perehtynyt henkilö. Huomautan, että kaikki ajatukseni ovat pääasiassa maalaisjärki- ja mutulähtöisiä, siksi ne joskus tuppaavat vähän semmottii ja tämmöttii olemaan.