Tofumarinadi, salaattitoiveita ja muutama muukin sana

Soijasta voidaan olla montaa mieltä, enkä mikään sen suuri puolestapuhuja varsinaisesti ole, mutta kappas vaan - täällä siitä kirjoittelen jo toista päivää perättäin. Ostin nimittäin pari pakettia maustamatonta tofua (no kun oli tarjouksessa niin pitihän sitä), ja onnistuin marinoinnissa niin mainiosti, että muistiinhan se on kirjattava. (Osuutta asiaan saattoi myös olla noin vuorokauden marinointiajassa.)

Kesäharjoittelussani ei ole mahdollista lämmittää ruokaa, ja säilytykseenkin ainoa vaihtoehto on kylmälaukku, joten olen lähinnä värkkäillyt iltaisin salaatteja seuraavan päivän ateriointeja varten. Marinoimani tofu olisi varmaan ollut parhaimmillaan wokissa tai muussa sen tapaisessa, mutta maistuipa se näinkin!

Tofumarinadi 

vettä

soijakastiketta

suolaa

sokeria

limen mehua

mustapippuria

chilikastiketta sekä -jauhetta

paprikajauhetta

pari pilkottua valkosipulinkynttä

öljyä

Sekoita ja anna olla jääkaapissa sopivaksi katsomasi ajan.

Hauduttele pannulla kunnes neste on haihtunut. 

Simppeliä! Ensimmäinen paketti nautiskeltiin salaattina kurkun, tomaatin ja nippusipulin kera. (Lisäeväänä oli miekkosen melkein kokonaan itse leipomia sämpylöitä. Hyviä olivat, vaikka paistajanainen paistoikin niitä vähän liian kauan.) Laitoin myös sekaan vähän maustamatonta jogurttia tulisuutta taittamaan. Toinen pala asettui juuri marinoitumaan ja se pääsee pizzan täytteeksi leipurin energiatasosta riippuen parin tunnin kuluttua tai sitten huomenna.

Jos aion jatkaa tällä hyväksi havaitulla salaattieväslinjalla koko kesä- ja heinäkuun on mielikuvitukseni melko koetuksella, joten ottaisin mielelläni vastaan lempisalaattireseptejänne!

Ainoina vaatimuksina on lihattomuus (vaikka kalaa syönkin, en taida uskaltaa kylmälaukkuuni niin suuresti luottaa) ja proteiini, sillä työni on (ainakin tähän mennessä ollut) aika fyysisesti raskasta. Niin ja tietysti herkullisuus!

Näistä vaatimusasioista tuli mieleeni erilaiset ruokavalioasiat. Olen kaikenlaista kuullut ja lukenut, ja varmaan syönkin jonkun mielestä kauhean epäterveellisesti. En edes välttele vehnää (!) taikka maitotuotteita. 

Vatsavaivoista olen saanut kyllä oman osani, mutta nekin loppuivat lähes tykkänään kahvinjuonnin lopettamisen myötä. Ymmärrän, että allergioiden tai yliherkkyyksien kanssa painivat saavat ruoka-asioiden kanssa olla tarkkana. Mutta kuinka paljon vatsa saa oireita stressistä, kun sinänsä terve ihminen panikoi jokaisesta suupalastaan?

Kukin syököön kuten tahtoo, joskus vain hämmennyn ihmisten ruokavaliokertomuksia kuunnellessa. Ei saa syödä sitä eikä tätä eikä varsinkaan tuota. Kuinka paljon noilla ihmisillä on aikaa, kun jokainen pulpahdus ja murahdus rekisteröidään ja siihen reagointi on aina ehdottoman välttämätöntä?

Vai olenko vain harmissani, ettei itselläni ole tarvetta (tai itsekuria tai mielikuvitusta) laittaa syömisasioita remonttiin ja näin päästä osalliseksi tätä "erikois"syöjien ihmeellistä ryhmää? Vaikka koen oloni ihan hyväksi, kuinka hyväksi voisinkaan oloni tuntea, jos minäkin lakkaisin syömästä sitä ja tätä?

Niin sitä näemmä pyörii melkein samojen identiteetti-, ryhmään kuulumis- ja ihanneminä -ajatusten kanssa piirileikkiä kuten aina ennenkin. Ehkä jonain päivänä sitä voi olla tyytyväinen ja ajatella, että näin on ihan hyvä: "Syö ruokaa, älä liikaa, pääasiassa kasviksia".

Vastuuvapauslauseke: Tekstin paino on ihmettelyllä ja erityisesti lauseella "Kukin syököön kuten tahtoo". Joten ei vejetä sitä hernettä nokkaan, vaan pistetään mieluummin poskeen (paitsi jos palkokasvit on nounou-listalla niin sitten jotain muuta.)