perjantai 15. marraskuuta 2013

Hyviä päiviä

Pitääkin muistaa, että inkiväärillä maustettu vihreä tee (tai oikeastaan vihreällä teellä maustettu inkiväärijuoma) on tosi hyvää.

On ollut valoisaa aikaa. Työkkärin kurssi menee, olen saanut jotain aikaiseksikin. Myönnettäköön kuitenkin, että usein ajattelen, miten toteuttaisin jonkun asian (mielestäni) paremmin. Ohjaaja on hyvä kannustaja, mutta en tiedä miten hyviä hänen käytännön neuvonsa ovat (on vähän vaikea ottaa vakavasti ihmistä, jonka oman CV:n ensimmäisellä rivillä on kirjoitusvirhe ja jossa myös käytetään ilmaisua 'omata'). Ehkä ensi viikolla menen ja ryövään projektorin kaukosäätimen, että annappa ko minä. (En kyllä varmaankaan.)

Sielunruoan puolella keskiviikkona olin Telakalla kuuntelemassa Faarao Pirttikangasta Nuubialaisineen sekä aiemminkin mainittua Aalto-yhtyettä. Nautinnollista! Aina keikoilla sitä ajattelee, että pitäisi käydä enemmän keikoilla. Keskusteltiin myös sivistyneesti taiteesta, kuten paikan henkeen kuuluu, aiheeseen voi tutustua lisää ystävän blogissa täällä. Ei harmittanut yhtään, ettei "voinut" juoda, alkoholittomuus on tuntunut sopivalta olotilalta (tosin tänään ehkä tehdään punaviinisuklaakakkua).

Eilen päättyi ensimmäinen kurssiviikko, ja sen kunniaksi kävin Viinikassa saunomassa. Hyvin saunomisen lisäksi syötiin hyvin: nokkoslättyjä ja superpirtelöä (sen ainesosalista oli sen verran pitkä, etten jaksa luetellakaan), oltiin vaan ja hengailtiin. Ei ihmeellisyyksiä, mutta osaltaan juuri siksi niin mukavaa.

Tänään odotan kylään kahta ihanaa, toista suuresta Helsingin kaupungista asti ja toista Tesoman ytimestä. Luulen, että luvassa on ainakin pizzaa ja kovaäänistä naurua, enkä malttaisi odottaa.

Helppoja aamuja, soljuvia päiviä, lempeitä iltoja ja lämpimiä öitä.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa että joku muukin on allerginen omata-sanalle. ;D Muitakin samoja fiiliksiä kyllä noin ylipäätään. Mutta tuolla sentäs saa aikaseks. Kotona on liikaa muita houkutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yläasteella jo opetettiin, että se ei ole sana, ja siitä olen pitänyt kiinni!

      Samaa mieltä: aikaansaa kyllä, enemmän tai vähemmän, mutta ainakin enemmän ku kotona! Ja hyvä, että näille etäpäiville on selkeät tavotteet ja ohjeet, ei mee ihan höpöksi nekään.

      Poista