maanantai 30. joulukuuta 2013

Vaihe vaihtuu


Blogilla on näinä päivinä 1-vuotissynttäri. Kulunutta vuotta voisi tarkastella ensin tilastoin:
  • piirun verran alle 100 tekstiä (en ihan päässyt sadan päivityksen leikkimieliseen tavoitteeseeni)
  • lähes 3700 sivun katselua (oho)
  • noin 30 kommenttia (joista suurin piirtein puolet lukijoiden)
  • 5 lukijaa
(Kerrottakoon myös, että 47% blogissani vierailleista käyttää Firefox-selainta ja yllättävän moni [9%] Internet Exploreria ja suurimmalla osalla [60%] on Windowsin käyttöjärjestelmä ja että vierailijoita on käynyt kymmenestä eri maasta. Ihan vaan tiedoksenne, että isoveljen lisäksi minäkin valvon.)

Blogiini on päädytty mm. hakusanoilla vyölaukku, kiinteät tissit ja liimatalla oli varsin hauskaa eilen.


Blogin alkuperäinen ajatus sähköisestä resepti/tein muuten tämmöstäkin -vihosta on kantanut yllättävän hyvin, vaikka rönsyillytkin olen sopivasti. Luulen, että tulevaisuudessa rönsyilen vielä enemmän (tai no, kuka tulevasta tietää).


Kaikenlaista on kuitenkin suunnitteilla tulevan pään menoksi ja bloginkin varalle, joten kun isot eellä niin pienetkin perässä - tahtoisin siis kuulla teitä siellä vastaanottimien toisessa päässä.  
Ketä te ootte? Vai onko siellä kettään? 
Sana on vapaa, ja enemmänkin saa kommentoida, mutta jos sen äännähdyksen verran edes.

Vaikka blogi lähinnä on (muka) vain itselle, eipä se olisi julkinen, ellei jonkinlaista keskustelua tahtoisi käydä. Tehdään siis niin ensi vuonnakin! (Mutta mieluummin 4ever loving.)


Ai niin ja PS. Se kummipojan joulupaketti: 

16 kommenttia:

  1. Mää luen aina t. RIPA (se Annan) ^^

    Hyvä bloksu on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Oon vähän epäillytkin teitä mun kiinalaisiksi ja etelä-korealaisiksi seuraajiksi. Terveisiä Annalle ja rentoa meininkiä sinne, päivitelkääs hei!

      Poista
  2. Hop. Eiku mitä tähän piti sanoa? Hassua kun joku sanoo isoksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ainakin pidempi ja iässä katsottuna vanhempi - siis isompi!

      Poista
  3. Mää luen! Oikeasti hyviä kasvisruokavinkkejä oon löytänyt täältä. Toivottavasti vielä joku päivä saisin leipomiskipinän, koska täällä on paaaaljon herkullisia leivontajuttujakin. Mut oon semmonen valmistaikina- ja kaupanleipätyttö toistaiseksi.... Hyvää blogivuotta 2014, keep up the good work!
    Riia

    PS. Jos saa toivoa, niin kokeile joskus jotain kurpitsansiemenistä, Oon nyt ihan friikahtanut niihin, olis kiva saada sulta jotain hyvii vinkkejä niiden käyttöön =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oon onnistunu olemaan hyödyksi! Kurpitsansiemenistä en paljo muuta tiedäkään, ku että niitä käytetään rohtona eturauhasvaivoihin, joten voisinpa paremmin tutustuakin. Toive siis laitettu korvan taa!

      Poista
  4. Määki luen. Parasta on ollu postaus "Palautetta prkl". Kirjoitat todella kivasti ja tykkään ideologiastasi. Taijjat olla aika hyvä tyyppi...no niinhän sää ookki !
    t. Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ei muuten koskaan vastanneet sieltä, senkin sittisontiaiset! Arvaankohan oikein kuka Henna... No, voidaan myös sopia, että kaikki maailman Hennat on hyviä tyyppejä, eli kiitos ja samoin!

      Poista
  5. No täällä määki oon :) -Anuhau

    VastaaPoista
  6. poikkean tasaisen satunnaisesti lukemaan. olen käyttänyt puheessani joitain ytimekkäimpiä hauskoja ilmaisujasi

    VastaaPoista
  7. en oo vastaanottimen vaan pöydän takana.

    VastaaPoista
  8. Pling, täällä ollaan aina välillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Ja samoin, vähän useamminkin kyllä voisit kirjoitella :)

      Poista