maanantai 20. tammikuuta 2014

Hyvä terroristi oivalluksen äärellä

Sain viimein luettua ensimmäisen Lessingini, Hyvän terroristin vuodelta 1985. Kirjan teema on kiinnostava, ajaton ja yleismaailmallinen, ajatuksia herättävä ja myös osittain henkilökohtaisesti ajankohtainen. Suurta maailmani mullistumista en kokenut, mutta eipä sitä jokaisen lukukokemuksen tarvitse tai pidäkään olla perustuksia ravisuttava.


On kuitenkin syy sille, miksi juuri tämä lukukokemukseni on kirjoittamisen arvoinen - nimittäin lukiessa kokemani ahaa-elämys. Ymmärsin, että olen aina tarvinnut henkilöhahmon, johon samaistua tai jonka puolella olla, jotta voin täysin uppoutua johonkin teokseen ja nauttia siitä. En ole tiedostanut valintaperustetta, mutta (tai ehkä juuri siksi) se on ollut hyvin määräävä. Siksi joskus hyvätkin kirjat ovat tuntuneet kuitenkin jotenkin vaikeilta, ja olen ollut ymmälläni - pidän kyllä lukemastani, mutta jostain syystä myös tökkii.

Tämän oivalluksen koettuani pystyin muuttamaan asennettani ja uskon nyt kykeneväni syvemmin nauttimaan myös sellaisista teoksista, jotka eivät vastaa tuohon tarpeeseeni. Hieman (mutta vain hieman) liioitellusti voin sanoa, että tunnen kirjallisen maailman nyt todella avautuneen ja innostus lukemiseen on valtaisa. Oppii se vanhakin koira näemmä uusia temppuja!

2 kommenttia:

  1. "Henkilökohtaisesti ajankohtainen" kuulostaa tässä yhteydessä aika raffilta :D Mut joo, mä pidin tosta paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mietin vähän tuota sanavalintaa, kun terrorismi ei kuitenkaan ole se henk. koht. ajankoht. juttu vaan muut kirjan teemat, mutta enpä sitte parempaakaan keksiny. Että tiedoksi vaan Supo ja KRP, en oo suunnittelemassa mitään attentaatteja!

      Poista