keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Sata syytä olla onnellinen, nro 1

Kuten aika moni muukin, päätin minäkin lähteä pohtimaan syitä onnellisuuteen. Idea on ymmärtääkseni lähtöisin Perjantaikokilta.

Vaikka pidän itseäni peruspositiivisena ihmisenä, humpsahdan minäkin liian usein ja liian helposti turhasta valittamisen suohon (jota ajoittaiset itsetunto-ongelmani syventävät entisestään). Siksipä pidän varsin suotavana toimintana tällaista asioiden valoisiin puoliin keskittymistä, yksi pieni (tai miksei isompikin) tarina kerrallaan.

SATA SYYTÄ OLLA ONNELLINEN, NRO 1: Terve ruumis

Kuva täältä
Tietysti aina omia onnekkuuksiaan luetellessa kuuluu mainita terveys. Olen kuitenkin sanonut sen aina vähän ylimalkaan, yksinkertaisesti siitä syystä, että vaikka olen tiennyt sen olevan tärkeä asia, se ei kuitenkaan ole juuri tuntunut siltä - itsestäänselvyydestään johtuen.

Olen aina ollut perusterve, joitain harvalukuisia haavereita ja muita tavanomaisia tauteja lukuun ottamatta. En tarvitse jatkuvaa lääkitystä tai hoitoa, tunnen oloni useimmiten toimintakykyiseksi ja energiseksi, harvoin sairastan edes flunssaa kuumeesta puhumattakaan.

Kuva täältä
Nyt viimein aloitettuani liikunnan harrastamisen on kehosuhteeni kuitenkin muuttunut radikaalisti, joskin vaivihkaa. Yhtäkkiä olen huomannut iloitsevani ruumiistani ja sen suomista rajattomista mahdollisuuksista. Vartalo, jota olen useimmiten katsonut vain pinnalta päin ja hyvin kriittisin silmin, onkin niin paljon muuta ja niin kaunis!

Tämä kauneus ei kärsi selluliitistä tai raskausarvista, vaan perustuu asioille pintaa syvemmällä. Hyvinvoivat ja vahvat lihakset, luut ja elimet tekevät elämästä yksinkertaisesti nautinnollisempaa, helpompaa ja rikkaampaa. On uskomatonta nähdä mihin kehoni kykenee, kun vain kokeilee. Ja olen vasta alussa! Kun ihmiset kiipeävät vuorille suurin piirtein nenänpäällään nykien, minne kaikkialle voinkaan pyrkiä terveet ja elinvoimaiset raajat ja elimet tukenani.

Kuva täältä
Vartalo, jota olen tähän asti pitänyt itsestään selvänä kapistuksena, lähinnä vaateripustimena, vikojen keskittymänä ja ikuisen tyytymättömyyden kohteena näyttäytyykin nyt rakkaana ystävänä ja mielen ja sielun kotina, josta haluan pitää huolta, jotta se kantaisi minua vahvana mahdollisimman pitkään. Kiitos kun olet ja voit hyvin, armas ruumiini.

Mens sana in corpore sano! (Terveisin Tilli vissiin vielä aika joogapäissään?)

4 kommenttia:

  1. Mulla tää myös vertautuu siihen viime vuoden loputtomaan, Juhan T:n aloittamaan, keskusteluun, että onko onnellinen ja mitä sillä tarkoittaa. Syiden etsiminen sille, että pitäisi olla onnellinen ei vielä tee onnilliseksi. Toisaalta: se saattaakin tehdän, herättää jo olevaan onnellisuuteen. Näen tällaisen pohdinnan kyl hyvin positiivisena. Itellä jostain syystä omaan onnellisuuteen on herättänyt voimakkaammin kontrastit: että olen muistanut miten syvällä pohjamudassa oon ruopannut ja miten kaikki onkin järjestynyt ja ennenkaikkea miten oon rauhoittunut asioiden kanssa jotka uhkasivat tuhota mielentyyneyteni (ja terveyteni) nuorempana. Toisaalta myös vääjäämättä edessä oleva tuho saa minut iloitsemaan näistä rauhan päivistä joita on vielä jäljellä .. ei koskaan tiedä kuinka kauan.

    Terveys on kyl hyvä. Ite oon ollu aina sodassa ruumiini kanssa. Se paskiainen on vielä toivottoman heikkokin: nyt fyysillisyyteni just päätti et oon niin väsynyt et voi nukkua 11 tuntia putkeen. Pöllö olo tollasesta tulee .. ja harhailevia kommentteja toiste blogeihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tässä ei tosiaankaan ole kyse siitä, että ikään ku syyllistämisen kautta pakotetaan onnellisuuteen: "kato nyt, sulla on kaikkea tätä, miten kehtaatkin kitistä" vaan siitä, että huomioidaan oman elämänsä hyvät asiat ja siinä hetkessä ollaan niistä iloisia. (Kuten tossa toisaalta-alkuisessa virkkeessä jatkatkin, ahistuin vaan niin tosta pitäisi-sanasta, että nousi piikkipanssari pystyyn.)

      Jos kontrasti toimii sulle, hyvä. Mulle se on ennemminkin hetkittäinen voimavara, pitkällä tähtäimellä juuri tähän hetkeen keskittyminen tuo paremman tuloksen, jos nyt tämmöstä termiä voi tässä yhteydessä käyttää.

      Loppukanettiina, en tykkää, että kutut ruumistasi paskiaiseksi ja heikoksi. Mutta ehkä se on enempi mun ongelma ku sun ;) Kiitos kommentista, harhaillenkin voi päästä perille ja usein paremminkin niin!

      Poista
    2. Joop, on se tietty snadisti mun ongelma, mut myös projekti jota työstän: esim. longbordaus on keino tehdä jotain kropan kanssa välittömässä yhteistyössä..

      Poista
    3. Projekteja on aina hyvä olla, sittenhän se vasta tylsää ois jos kuvittelis olevansa jotenkin valmis!

      Poista